Sitkeä, liian sitkeä pitää olla joissain tilanteissa. Pientä heikkohappisuutta on ollu ilmassa jo joitain viikkoja kun liika ahkeruus on laskenut hetkeksi istumaan alas ja vetämään henkeä. En kuitenkaan oo vielä täysin alistunut siihen etteikö muka "vielä vähän" ja "ihan kohta" kuuluisi sanavarastoon, mutta tän päivän jälkeen se on kai pakko uskoa että entiseen vauhtiin on lupa vasta kun Sintti on saatettu maailmaan.
Olin täksi aamuksi varannut ajan hierojalle ja viime kerran erheistä viisastuneena varasin mieheni itselleni hovikuskiksi. Viikko sitten nimittäin olin pyörtyä autoon ajellessani kotiinpäin hierojalta. Höynä olo meni kuitenkin sillä ohi että vartin verran pidin taukoa linja-autopysäkillä ja toiselta taukopaikalta jouduin jo äitille soittamaan jos se viitsisi millään tulla hakemaan kun en uskalla ajaa enää pidemmälle.
Koska maha estää vatsallaan olon niin hieronta on toteutettu niin että istun jakkaralla hierontapöytää vasten nojaten. Tänään en sitten hieronnan jälkeen ehtinyt edes autolle asti vaan kesken hieronnan ehdin vain ääneen sanoa että kohta pitää muuten nostaa jalat ylös ja siinä vaiheessa Emmiä vietiin. Hieroja loikki kuin arojänis huoneen poikki ja avasi oven käytävälle siitä parilla loikalla takaisin ottamaan minnuu kiinni etten pääse valahtamaan lattialle ja äänestä päätellen oli hierojallakin vähän hätä kun apua huusi. Täysin pihalla en ehtiny olla ku muutaman sekunnin, mutta siinä ajassa ehti tapahtua paljon kun huone täytty naisista ja miut avitettiin pöydälle pitkälleen ja jalkoja nosteltiin kohti kattoa. Mieheni tuli sitten noutamaan huoneesta asti kun sain hänelle soitettua että nyt kävi näin.
Varmuuden vuoksi suunnattiin hierojalta suoraan lääkäriin päivystykseen varmistamaan ettei huolta ole, eikä ollutkaan vaan syyllinen on vain normaalia matalammat verenpaineet ja niskalukko joka alkoi aueta kesken hieronnan. Lääkäri kuitenkin kielsi minua ajamasta enää autolla jos vain mahdollista, kun kerta näin on käynyt ennenkin. Täytyy nyt tosissaan alkaa miettiä mihin kaikkeen rahkeet riittävät kun aikaa h-hetkeen on tasan 2 viikkoa.
- Emmi
perjantai 28. helmikuuta 2014
tiistai 25. helmikuuta 2014
#15 Kengät jalkaan ja asiaa synnytyspelosta
Kengityspäivä teki Funalle taas vähän tiukkaa ... Käyttäytyminen kyllä paranee joka kengityskerrasta, mutta vielä tänäänkin piti etujalkoja laitellessa hyppiä yläpystyä. En tiiä! Tamma ei ole kyllä yhtään sen näköinen että sitä sattuisi, seisoo aikansa hiljaa paikoillaan ja sit kerää takajalat alle ja pomppaa.. ? Lisäksi etujalkoja kengittäessä tamma alkoi hiota kaulasta ja niskasta että ottaisko kolmen jalan varassa seisominen sen verran kunnon päälle että pitää sen takia kapinoida vastaan?
Luovuin ajatuksesta että tänne saataisiin enää kunnon talvea ja kengittäjän kanssa yhteistuumin päätettiin jättää tilsakumit pois. Hokkikengät on kuitenkin vielä alla jos nää pääkallokelit vielä jatkuu. Seuraava kengitys sattuu kuitenkin huhtikuun loppupuolelle tai toukokuun alkuun niin ei sitten ole kumit hautomassa kavion pohjia kun säät alkaa lämmetä.
Asiaa oman navan ympäriltä
Torstain tunnin jouduin siirtämään viikolla eteenpäin kun meille sitten kuitenkin järjestyi perhevalmennusryhmä. Vuoden vaihteessa perhevalmennukseen haluavia ei ollut meidän lisäksi kuin yksi pariskunta ja se ei sitten riittänyt kun minimi oisi ollut kolme perhettä. Meneehän tämä vähän viimetippaan kun laskettuun aikaan on aikaa jäljellä enää 2,5 viikkoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensimmäinen kokoontuminen on siis huomenna ja toinen torstaina.
Olo on muuten ollut ihan hyvä. Maha ja "Sintti" alkaa pikkuhiljaa laskeutua niin hengittäminen on alkanut helpottua mutta vielä odottelen että pääsisin tästä järkyttävästä närästyksestä eroon. Sairaalakassi on jo pakattuna samoin kun vauvan kotiinlähtövaatteet ja -tarvikkeet omassa korissaan. Synnytystä en oo osannu oikeestaan millään lailla jännittää etukäteen, mies hoitaa sen puolen (; Aikaisemmin oon ollu kyllä hyvinkin synnytyskammoinen ja vannoin ääneen vielä 1,5 vuotta sitten että adoptoin ennemmin kun käyn yhtään lasta alakautta synnyttämään.. Ja ihan oikeasti olin asiasta täysin varma vielä tuolloin mutta niin se vaan vauvakuume muuttaa mieltä. En kiellä etteikö asia olisi puistattanut sillon kun tein positiivisen raskaustestin tai vielä viime syksynä, mutta jätin lukematta kaikki kauhutarinat netistä, kieltäydyin kuuntelemasta yhtään pelotetarinaa ihmisiltä ympärilläni ja annoin itselleni aikaa tottua ajatukseen. Nyt mieli on positiivinen ja olo on vahva; Kyllä minä pärjään!
En ymmärrä miksi ihmisillä on tarve alkaa jauhamaan niitä kauhutarinoita varsinkin ensisynnyttäjälle, jolla ei vielä ole minkäänlaista käsitystä tulevasta. Ihan mielelläni kyllä kuuntelen muiden kokemuksia, mutta tarvitseeko niitä alkaa suurentelemaan ja värittämään mielikuviksella jos taka-ajatuksena on vain saada toinen menettämään yöunensa. Jopa lähimmät ystävät, joiden mielipide ja kokemukset ovat minulle niitä tärkeimpiä, vai tuleeko se ihan huomaamatta vaikka olen moneen otteeseen pyytänyt että jos ei ole mitään positiivista sanottavaa niin puhutaan jostain muusta. Oma äitini kuitenkin ansaitsee kultaisen kiitoksen kaikesta positiivisesta tuesta jota olen odotusaikana saanut. Äitini on osannut ajatella asioita monelta kantilta ja hänen kanssaan olen voinut käydä asioita läpi oikeassa mittasuhteessa.
Levollisin mielin jään odottelemaan lähtölaukausta ja lupaan kirjoittaa tulevat koitokset myös tänne sellaisina kuin ne oikeasti ovat jos siitä vaan on kenellekään yhtään apua.
Luovuin ajatuksesta että tänne saataisiin enää kunnon talvea ja kengittäjän kanssa yhteistuumin päätettiin jättää tilsakumit pois. Hokkikengät on kuitenkin vielä alla jos nää pääkallokelit vielä jatkuu. Seuraava kengitys sattuu kuitenkin huhtikuun loppupuolelle tai toukokuun alkuun niin ei sitten ole kumit hautomassa kavion pohjia kun säät alkaa lämmetä.
Asiaa oman navan ympäriltä
Torstain tunnin jouduin siirtämään viikolla eteenpäin kun meille sitten kuitenkin järjestyi perhevalmennusryhmä. Vuoden vaihteessa perhevalmennukseen haluavia ei ollut meidän lisäksi kuin yksi pariskunta ja se ei sitten riittänyt kun minimi oisi ollut kolme perhettä. Meneehän tämä vähän viimetippaan kun laskettuun aikaan on aikaa jäljellä enää 2,5 viikkoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensimmäinen kokoontuminen on siis huomenna ja toinen torstaina.
Olo on muuten ollut ihan hyvä. Maha ja "Sintti" alkaa pikkuhiljaa laskeutua niin hengittäminen on alkanut helpottua mutta vielä odottelen että pääsisin tästä järkyttävästä närästyksestä eroon. Sairaalakassi on jo pakattuna samoin kun vauvan kotiinlähtövaatteet ja -tarvikkeet omassa korissaan. Synnytystä en oo osannu oikeestaan millään lailla jännittää etukäteen, mies hoitaa sen puolen (; Aikaisemmin oon ollu kyllä hyvinkin synnytyskammoinen ja vannoin ääneen vielä 1,5 vuotta sitten että adoptoin ennemmin kun käyn yhtään lasta alakautta synnyttämään.. Ja ihan oikeasti olin asiasta täysin varma vielä tuolloin mutta niin se vaan vauvakuume muuttaa mieltä. En kiellä etteikö asia olisi puistattanut sillon kun tein positiivisen raskaustestin tai vielä viime syksynä, mutta jätin lukematta kaikki kauhutarinat netistä, kieltäydyin kuuntelemasta yhtään pelotetarinaa ihmisiltä ympärilläni ja annoin itselleni aikaa tottua ajatukseen. Nyt mieli on positiivinen ja olo on vahva; Kyllä minä pärjään!
En ymmärrä miksi ihmisillä on tarve alkaa jauhamaan niitä kauhutarinoita varsinkin ensisynnyttäjälle, jolla ei vielä ole minkäänlaista käsitystä tulevasta. Ihan mielelläni kyllä kuuntelen muiden kokemuksia, mutta tarvitseeko niitä alkaa suurentelemaan ja värittämään mielikuviksella jos taka-ajatuksena on vain saada toinen menettämään yöunensa. Jopa lähimmät ystävät, joiden mielipide ja kokemukset ovat minulle niitä tärkeimpiä, vai tuleeko se ihan huomaamatta vaikka olen moneen otteeseen pyytänyt että jos ei ole mitään positiivista sanottavaa niin puhutaan jostain muusta. Oma äitini kuitenkin ansaitsee kultaisen kiitoksen kaikesta positiivisesta tuesta jota olen odotusaikana saanut. Äitini on osannut ajatella asioita monelta kantilta ja hänen kanssaan olen voinut käydä asioita läpi oikeassa mittasuhteessa.
Levollisin mielin jään odottelemaan lähtölaukausta ja lupaan kirjoittaa tulevat koitokset myös tänne sellaisina kuin ne oikeasti ovat jos siitä vaan on kenellekään yhtään apua.
maanantai 24. helmikuuta 2014
#14 Vauva- ja varsamahat
♥ Funalla tänään kasassa 192 vuorokautta ♥
Pikkusiskoni Anni ratsasti Funaa kentällä käynnissä 10 - 15 min. Ohjeistin Annia pitämään Funan reippaana ja ratsastamaan napakasti alusta asti. Anni teki kentällä pysähdyksiä ja voltteja ja kiinnitti huomiota erityisesti kulmien ratsastamiseen.
Huomenna tulee taas kengittäjä ja torstaina on Miran tunti Hepovaarassa (:
Palaan taas pian!
-Emmi
torstai 20. helmikuuta 2014
#13 Oppitunti
Tänään oli Funalla jälleen tunti Hepovaarassa klo 15-16. Äiti ei ehtiny mukaan hevosavuks niin mukaan lähti hyvä ystäväni jolla on myös omia hevosia samalla kylällä.
Funa vaikutti pikkusen apaattiselle jo lähtöä valmistellessa ja arvelin jo siinä vaiheessa ettei Funalla ole tänään työmotivaatio kohallaan. Ja niinhän se oli, Funan työnteko näytti tänään tosi väkinäiselle ja tamma taas kyseenalaisti pyynnöt liikkua eteenpäin. Mira työskenteli tänään kentällä kevyesti käynnissä ja ravissa n. puoli tuntia ja vei sitten Funan maastoon. Maastossa tamma oli vähän piristynyt mutta ei kuitenkaan ollut samanlainen kuin viimeeksi. Minusta on mukava että Mira ratsastaa Funaa Funan ehdoilla, eikä tee ratsastuksesta pakkopullaa kun näkee ettei nuorella hevosella ole motivaatiota liikkua eteenpäin.
Funa myös takoi aika paljon ravatessa mikä sai tamman varomaan askeliaan vielä enemmän, mikä johtuu suurimmalta osin varmaan siitä että kaviot alkaa olla jo melko pitkät. Soitin kengittäjälle alkuviikosta ja hän lupasi palata asiaan ensi viikon puolella. Toivottavasti Funan saisi kengitettyä ennen seuraavaa torstaita kun sovittiin Miran kanssa seuraava tunti vielä viikon päähän, sitten miun täytyy varmaan jäädä jo odottelemaan "sinttiä" saapuvaksi maailmaan ♥♥ 3 viikkoa laskettuun aikaan jäljellä ♥♥
Lisäksi pikkusiskollani Annilla alkaa hiihtoloma huomenna. Istutan hänet Funan selkään varmaankin parina päivänä, niin josko Funakin sen kaamosmasennuksen saisi selätettyä..
Palaan taas pian, Rakas Funa-päiväkirja
- Emmi
Funa vaikutti pikkusen apaattiselle jo lähtöä valmistellessa ja arvelin jo siinä vaiheessa ettei Funalla ole tänään työmotivaatio kohallaan. Ja niinhän se oli, Funan työnteko näytti tänään tosi väkinäiselle ja tamma taas kyseenalaisti pyynnöt liikkua eteenpäin. Mira työskenteli tänään kentällä kevyesti käynnissä ja ravissa n. puoli tuntia ja vei sitten Funan maastoon. Maastossa tamma oli vähän piristynyt mutta ei kuitenkaan ollut samanlainen kuin viimeeksi. Minusta on mukava että Mira ratsastaa Funaa Funan ehdoilla, eikä tee ratsastuksesta pakkopullaa kun näkee ettei nuorella hevosella ole motivaatiota liikkua eteenpäin.
Funa myös takoi aika paljon ravatessa mikä sai tamman varomaan askeliaan vielä enemmän, mikä johtuu suurimmalta osin varmaan siitä että kaviot alkaa olla jo melko pitkät. Soitin kengittäjälle alkuviikosta ja hän lupasi palata asiaan ensi viikon puolella. Toivottavasti Funan saisi kengitettyä ennen seuraavaa torstaita kun sovittiin Miran kanssa seuraava tunti vielä viikon päähän, sitten miun täytyy varmaan jäädä jo odottelemaan "sinttiä" saapuvaksi maailmaan ♥♥ 3 viikkoa laskettuun aikaan jäljellä ♥♥
Lisäksi pikkusiskollani Annilla alkaa hiihtoloma huomenna. Istutan hänet Funan selkään varmaankin parina päivänä, niin josko Funakin sen kaamosmasennuksen saisi selätettyä..
Palaan taas pian, Rakas Funa-päiväkirja
- Emmi
lauantai 15. helmikuuta 2014
#12 Takaisin blogin ääreen
On kirjottaminen jäänyt vähän vähemmälle johtuen ihan siitä ettei kirjoitettavaa hirveästi ole ollut. Helmikuun alusta jäin talvilomalle ja jatkan siitä suoraan äitiyslomalla. Aika on mennyt lastenvaatteiden pyörittelyssä, vauvan huoneen järjestelyssä ja synnytykseen valmistautumisessa. Aikaa laskettuun aikaan on nyt neljä viikko jäljellä.
1.2. Lauantai Epäonnistunut hiihtoratsastus
Arvelin kun Funa on niin hienosti toiminut "kainaloisena" kentällä että josko onnistuisin hiihtoratsastamaan Funalla samalla periaatteella. Laitoin Funalle vikellysvyön ja arvelin että voin olla suksilla Funan vieressä ja pitää kiinni vikellysvyön kahvoista, näin pystyisin myös käyttämään itse ohjia enkä hommaan tarvitsisi auttavia käsiä. Idea oli hyvä mutta vyö oli aivan liian iso Funalle ja se oli valui jatkuvasti kyljelle. Tamma oli ihan liikaa virtaa ja ihan liian lyhyt pinna eikä neiti tykännyt yhtään siitä että roikun kiinni kyljessä. Tamman mielipide tuli vallan hyvin julki pukittelulla. Kaiken muun lisäksi en muistanutkaan kuinka paljon hevosen vierellä pysyminen kysyi kuntoa ja parinkymmenen ensimmäisen metrin jälkeen jouduin luovuttamaan naama punaisena puuskuttaen. Anni kävi tiellä taluttamassa Funalle hyvän mielen ja sitten laskettiin se vielä irti juoksemaan kentälle.
6.2. Torstai Riemupukkeja
Iltapäivällä oli tunti Hepovaarassa. Tänään Mira teki Funan kanssa laukannostoja kentällä ja Funa näytti tosi riemukkaalle ja iloiselle (: Maastossa tamma oli laukassa esittänyt muutaman riemupukin, selvästi Funa oli yhtä paljon oottanut tuntia muutaman viikon tauon jälkeen :D Tänään koeajossa oli uudet etujalan bootsit ja etuvyö satulassa, kumpikin tuntui toimivan ja ajavan asiansa oikein mainiosti. Matkalla tunnille meinas käydä tienpäällä vaaranpaikka kun puolessa matkassa alkoi pyörryttämään. Äiti oli onneks hevosapuna niin saatiin sitten pikaisesti vaihdettua kuskia levikkeellä ja mie matkustin loppumatkan vaakatasossa että veri alkoi taas kiertää päässä.
15.2. Lauantai Menetyksiä ja mielialamyrskyjä
Eilen oli pikkusiskoni Annin wanhojentanssipäivä ja käytiin sitä isolla porukalla katsomassa Virolahdella. Mielialaa kuitenkin vähän painoi tieto siitä että pappa on sairaalassa ja elämänlanka on käymässä ohueksi. Kotimatkalla suru-uutinen tavoitti sitten meidätkin, pappa on nukkunut pois.
Tänään äitin kanssa kulutettiin sitten aikaa tallissa, jotta saataisiin hetkeksi muuta ajateltavaa mielelle. Vaikka päivä tuntui aluksi melko vaikealle saatiin kuitenkin paljon aikaiseksi mm. Loimet on kaikki kasattu takaisin loimihuoneeseen ja Funalle järjesteltiin iso varsomiskarsina vaikka Essi sitä vielä asustaakin kesään asti. Funa alkaa nyt myös syömään kauraa. Aloitusannos on 0,5 dl jota nostetaan puolella desillä joka viikko puoleen litraan asti. Muita rehuja olen ajatellut ja arponut Black Horsen Breederin ja Tammarehun välillä. Pitänee jatkaa ruokalaskuja ja alkaa tehdä päätöksiä kun kevätkin etenee.
Vaikka synnytys lähestyy kovaa vauhtia niin yritän tänne päivitellä tilannetta vähän useammin.
Hei sitten Rakas Funa-päiväkirja!
Emmi
1.2. Lauantai Epäonnistunut hiihtoratsastus
Arvelin kun Funa on niin hienosti toiminut "kainaloisena" kentällä että josko onnistuisin hiihtoratsastamaan Funalla samalla periaatteella. Laitoin Funalle vikellysvyön ja arvelin että voin olla suksilla Funan vieressä ja pitää kiinni vikellysvyön kahvoista, näin pystyisin myös käyttämään itse ohjia enkä hommaan tarvitsisi auttavia käsiä. Idea oli hyvä mutta vyö oli aivan liian iso Funalle ja se oli valui jatkuvasti kyljelle. Tamma oli ihan liikaa virtaa ja ihan liian lyhyt pinna eikä neiti tykännyt yhtään siitä että roikun kiinni kyljessä. Tamman mielipide tuli vallan hyvin julki pukittelulla. Kaiken muun lisäksi en muistanutkaan kuinka paljon hevosen vierellä pysyminen kysyi kuntoa ja parinkymmenen ensimmäisen metrin jälkeen jouduin luovuttamaan naama punaisena puuskuttaen. Anni kävi tiellä taluttamassa Funalle hyvän mielen ja sitten laskettiin se vielä irti juoksemaan kentälle.
6.2. Torstai Riemupukkeja
Iltapäivällä oli tunti Hepovaarassa. Tänään Mira teki Funan kanssa laukannostoja kentällä ja Funa näytti tosi riemukkaalle ja iloiselle (: Maastossa tamma oli laukassa esittänyt muutaman riemupukin, selvästi Funa oli yhtä paljon oottanut tuntia muutaman viikon tauon jälkeen :D Tänään koeajossa oli uudet etujalan bootsit ja etuvyö satulassa, kumpikin tuntui toimivan ja ajavan asiansa oikein mainiosti. Matkalla tunnille meinas käydä tienpäällä vaaranpaikka kun puolessa matkassa alkoi pyörryttämään. Äiti oli onneks hevosapuna niin saatiin sitten pikaisesti vaihdettua kuskia levikkeellä ja mie matkustin loppumatkan vaakatasossa että veri alkoi taas kiertää päässä.
15.2. Lauantai Menetyksiä ja mielialamyrskyjä
Eilen oli pikkusiskoni Annin wanhojentanssipäivä ja käytiin sitä isolla porukalla katsomassa Virolahdella. Mielialaa kuitenkin vähän painoi tieto siitä että pappa on sairaalassa ja elämänlanka on käymässä ohueksi. Kotimatkalla suru-uutinen tavoitti sitten meidätkin, pappa on nukkunut pois.
Tänään äitin kanssa kulutettiin sitten aikaa tallissa, jotta saataisiin hetkeksi muuta ajateltavaa mielelle. Vaikka päivä tuntui aluksi melko vaikealle saatiin kuitenkin paljon aikaiseksi mm. Loimet on kaikki kasattu takaisin loimihuoneeseen ja Funalle järjesteltiin iso varsomiskarsina vaikka Essi sitä vielä asustaakin kesään asti. Funa alkaa nyt myös syömään kauraa. Aloitusannos on 0,5 dl jota nostetaan puolella desillä joka viikko puoleen litraan asti. Muita rehuja olen ajatellut ja arponut Black Horsen Breederin ja Tammarehun välillä. Pitänee jatkaa ruokalaskuja ja alkaa tehdä päätöksiä kun kevätkin etenee.
Vaikka synnytys lähestyy kovaa vauhtia niin yritän tänne päivitellä tilannetta vähän useammin.
Hei sitten Rakas Funa-päiväkirja!
Emmi
maanantai 13. tammikuuta 2014
#11 Viikko pikakelauksella
4.1. Lauantai Metsälenkki
Oma olo tuntu sen verran reippaalle että päätin lähteä Funan kanssa päiväkävelylle metsään. Mukaan lenkkiseuraksi pääsi äitini patterdalenterrieri Rauha. Vajaa tunnin lenkki mentiin maastossa kevyesti lyllertäen :D Nähtiin täysin valkee jänis yhellä pellolla ja Rauha sai muutaman minuutin jänisajon aikaseksi.
5.1. Sunnuntai Oppiva nuori Robinson Crusoe
Funan tunti Hepovaarassa. Kerroin Miralle niistä huomioista mitä tein kun Funaa juoksutin kentällä irti ja Mira saikin ratsastettua tamman edestä vähän kevyemmäks ja liikkeet alko näyttää vähän ilmavammille. Takomistakaan ei esiintyny enää niin paljoa, ainoastaan jos tamma innostui ravaamaan reippaammin. Harmi ettei uudet bootsit ehtiny tulla postissa että ois niitä päässyt koittamaan mutta ne varmaan kolahtaa postiluukusta ensiviikon alkupuolella. Puolentunnin kentällä työskentelyn jälkeen Mira vei Funan vielä maastoon. Ensimmäistä kertaa Funa meni ihan yksin eikä sitä tuntunut kavereiden puute harmittavan yhtään. Päinvastoin Funan sisäinen Robinson Crusoe heräili ja tamma oli useammankin risteyksen kohalla kysyny että voiskos tuolla käydä kääntymässä. Seuraavaa tuntia ei vielä sovittu kun rokotukset on parin päivän päästä ja sitten Mira onkin seuraavan viikonlopun kiinni.
7.1. Tiistai Postin tuomaa
No nyt on Viljarin paketti tullut postissa!! Uudet bootsit sopii Funalle paremmin kun nenä päähän. En vielä saanu niistä kuvaa tositoimissa, mutta ajatus on että bootsit suojaa etujalan vuohiskuoppaa ja päkiöitä mahollisilta iskuilta. Bootseissa on myös sisäpuolella erillinen toppaus vuohiskuopan kohalla että nyt niiden ei sitten pitäisi enää pyöriä jalassa. Paketissa tuli myös islantilaisessa satulassa käytettävä etuvyö.
8.1. Keskiviikko Eläinlääkäri-päivä
Puolenpäivän aikoihin pakattiin Essi ja Funa äitin kanssa koppiin ja lähdin niitä yksin viemään puolentunnin ajomatkan päähän Parikkalaan klinikalle. Taas sain ihastella sitä miten aikuinen Funa on käytökseltään kun Essi ei ollu vielä valmis koppiin (loimi ja suojat puuttui) niin vein Funan sit jo edeltä koppiin odottelemaan. Siellä se seisoi kopissa, takapuomi kiinni mutta silta alhaalla, kovasti kurkisteli etuovesta sen näkösenä et eikös voitas mennä jo :D Essillä on tapana vähän jännittää koppiin menemistä, mutta siihenkin keksittiin ihan oma keino. Pitäiski ihan videoida joskus se kuinka se tapahtuu. Jos Essin yrittää vetää perässää koppiin niin tamma tappelee vastaan kaikin voimin, mutta kun itse jää seisomaan lastaussillan viereen ja kädellä tai raipalla pitää kevyttä painetta Essin takaosalla niin Pessimisti-Essi kävelee koppiin suoriltaan ilman ongelmia. Päähän ei vaan saa kohdistaa yhtään painetta tai Essi alkaa tehdä vastarintaa. Samaa keinoa käytettiin klinikalla kun Essi piti saada ensin ovista sisälle ja sen jälkeen vielä pakkopilttuuseen. Essi rauhotettiin jo suosiolla raspausta varten kun tiedettiin että helpolla se ei tule antautumaan toimenpiteeseen. Funa sai hengailla klinikkatiloissa kaverina sen aikaa kun Essiä raspattiin ja esitteli taas hyviä käytöstapoja kun saatiin raspata ilman rauhotusta eikä pikkuneiti pelännyt yhtään. Hevoset sai myös rokotukset samalla reissulla joten se tietää viikon taukoa liikutuksesta.
11.1. Lauantai Varsamahan kasvua
Tänään Funa on ollut kantavana 150 vuorokautta! Reilu viikko vielä niin ollaan tiineyden puolivälissä. Facebookin Varsat ja Varsottajat yhteisössä muutama on jo lataillut mahakuvia tammoistaan! Se tarkoittaa sitä että Funassaki pitäis alkaa pikkuhiljaa näkyä pyöristymistä <3 Alan ottamaan Funasta kuvia kerran viikkoon sekä edestä että sivulta niin te lukijat pääsette myös seuraamaan mahan kasvua! Mieheni kanssa meillä on sama projekti tämän oman mahani kanssa eikä aina voi kun ihmetellä miten se alkaa olla iso kun katsoo vanhempia kuvia loppukesältä! Maaningan oriaseman varsottajan opas tietää kertoa että näistä päivistä eteenpäin varsa kasvattaa painoaan jopa 250g/ päivä. Funan kokoisella pienemmällä hevosella tämä tarkoittaa varmaan 180-220g/ päivä. On se silti hurjan paljon, karkkipussillinen joka päivä!
Olihan siinä nyt taas tarinaa kerrakseen! Pitää vähän useammin varata aikaa vaan itselle ettei enää tulisi näitä koko viikon kattavia tapahtumatulvia.
Nähdään taas, rakas Funa-päiväkirja!
Emmi
Oma olo tuntu sen verran reippaalle että päätin lähteä Funan kanssa päiväkävelylle metsään. Mukaan lenkkiseuraksi pääsi äitini patterdalenterrieri Rauha. Vajaa tunnin lenkki mentiin maastossa kevyesti lyllertäen :D Nähtiin täysin valkee jänis yhellä pellolla ja Rauha sai muutaman minuutin jänisajon aikaseksi.
5.1. Sunnuntai Oppiva nuori Robinson Crusoe
Funan tunti Hepovaarassa. Kerroin Miralle niistä huomioista mitä tein kun Funaa juoksutin kentällä irti ja Mira saikin ratsastettua tamman edestä vähän kevyemmäks ja liikkeet alko näyttää vähän ilmavammille. Takomistakaan ei esiintyny enää niin paljoa, ainoastaan jos tamma innostui ravaamaan reippaammin. Harmi ettei uudet bootsit ehtiny tulla postissa että ois niitä päässyt koittamaan mutta ne varmaan kolahtaa postiluukusta ensiviikon alkupuolella. Puolentunnin kentällä työskentelyn jälkeen Mira vei Funan vielä maastoon. Ensimmäistä kertaa Funa meni ihan yksin eikä sitä tuntunut kavereiden puute harmittavan yhtään. Päinvastoin Funan sisäinen Robinson Crusoe heräili ja tamma oli useammankin risteyksen kohalla kysyny että voiskos tuolla käydä kääntymässä. Seuraavaa tuntia ei vielä sovittu kun rokotukset on parin päivän päästä ja sitten Mira onkin seuraavan viikonlopun kiinni.
7.1. Tiistai Postin tuomaa
No nyt on Viljarin paketti tullut postissa!! Uudet bootsit sopii Funalle paremmin kun nenä päähän. En vielä saanu niistä kuvaa tositoimissa, mutta ajatus on että bootsit suojaa etujalan vuohiskuoppaa ja päkiöitä mahollisilta iskuilta. Bootseissa on myös sisäpuolella erillinen toppaus vuohiskuopan kohalla että nyt niiden ei sitten pitäisi enää pyöriä jalassa. Paketissa tuli myös islantilaisessa satulassa käytettävä etuvyö.8.1. Keskiviikko Eläinlääkäri-päivä
Puolenpäivän aikoihin pakattiin Essi ja Funa äitin kanssa koppiin ja lähdin niitä yksin viemään puolentunnin ajomatkan päähän Parikkalaan klinikalle. Taas sain ihastella sitä miten aikuinen Funa on käytökseltään kun Essi ei ollu vielä valmis koppiin (loimi ja suojat puuttui) niin vein Funan sit jo edeltä koppiin odottelemaan. Siellä se seisoi kopissa, takapuomi kiinni mutta silta alhaalla, kovasti kurkisteli etuovesta sen näkösenä et eikös voitas mennä jo :D Essillä on tapana vähän jännittää koppiin menemistä, mutta siihenkin keksittiin ihan oma keino. Pitäiski ihan videoida joskus se kuinka se tapahtuu. Jos Essin yrittää vetää perässää koppiin niin tamma tappelee vastaan kaikin voimin, mutta kun itse jää seisomaan lastaussillan viereen ja kädellä tai raipalla pitää kevyttä painetta Essin takaosalla niin Pessimisti-Essi kävelee koppiin suoriltaan ilman ongelmia. Päähän ei vaan saa kohdistaa yhtään painetta tai Essi alkaa tehdä vastarintaa. Samaa keinoa käytettiin klinikalla kun Essi piti saada ensin ovista sisälle ja sen jälkeen vielä pakkopilttuuseen. Essi rauhotettiin jo suosiolla raspausta varten kun tiedettiin että helpolla se ei tule antautumaan toimenpiteeseen. Funa sai hengailla klinikkatiloissa kaverina sen aikaa kun Essiä raspattiin ja esitteli taas hyviä käytöstapoja kun saatiin raspata ilman rauhotusta eikä pikkuneiti pelännyt yhtään. Hevoset sai myös rokotukset samalla reissulla joten se tietää viikon taukoa liikutuksesta.
11.1. Lauantai Varsamahan kasvua
Tänään Funa on ollut kantavana 150 vuorokautta! Reilu viikko vielä niin ollaan tiineyden puolivälissä. Facebookin Varsat ja Varsottajat yhteisössä muutama on jo lataillut mahakuvia tammoistaan! Se tarkoittaa sitä että Funassaki pitäis alkaa pikkuhiljaa näkyä pyöristymistä <3 Alan ottamaan Funasta kuvia kerran viikkoon sekä edestä että sivulta niin te lukijat pääsette myös seuraamaan mahan kasvua! Mieheni kanssa meillä on sama projekti tämän oman mahani kanssa eikä aina voi kun ihmetellä miten se alkaa olla iso kun katsoo vanhempia kuvia loppukesältä! Maaningan oriaseman varsottajan opas tietää kertoa että näistä päivistä eteenpäin varsa kasvattaa painoaan jopa 250g/ päivä. Funan kokoisella pienemmällä hevosella tämä tarkoittaa varmaan 180-220g/ päivä. On se silti hurjan paljon, karkkipussillinen joka päivä!
Olihan siinä nyt taas tarinaa kerrakseen! Pitää vähän useammin varata aikaa vaan itselle ettei enää tulisi näitä koko viikon kattavia tapahtumatulvia.
Nähdään taas, rakas Funa-päiväkirja!
Emmi
perjantai 3. tammikuuta 2014
#10 Uusi vuosi: Kiirettä ja kasvukipuja
Voi kamala millä kiireellä päivät juoksee...
29.12. Sunnuntaina oli Funalla jälleen tunti Hepovaarassa. Sillä kertaa tamma oli välimuoto kahdesta edellisestä kerrasta. Funa näytti työskentelevän kuuliaisesti, mutta viime viikkoinen into oli kadonnut. En tiiä, veikkailin että ne aiemmin ostamani bootsit on väärän malliset ja hiertää Funan jalkoja. Ne pyörähtää ikävästi nurinkurin ja terävä tarran reuna hankaa vuohiskuoppaa. Otettiin bootsit kesken tunnin pois, mutta liikkeitä en ehtinyt sitten enää hirveästi nähdä kun Mira lähti viemään tammaa maastoon tunnin toisella puolikkaalla palkkioksi hyvästä työstä kentällä. Lisäksi Funan ravityöskentely näytti aavistuksen verran raskaalle, palaamme siis siihen maastakäsin työskentelyyn vielä ennen seuraavaa tuntia. Ja voihan olla että se kärriajelu vaikutti vieläkin vaikkei se ollut mitenkään fyysisesti rankka lenkki. Mira kehui Funan esittävän hienoa tölttiä maastossa (jee!) ja huomasi että varsinkin ravissa Funan etukaviot eivät tahdo ehtiä takakavioiden alta pois vaan tamma takoo.. On siis etsittävä toisenmalliset bootsit ainakin eteen ettei isompaa vahinkoa pääse jalkoihin aiheutumaan.
Ja ihan kukkaruukkuna: Tänään löysin paremman malliset bootsit ViljarShopista, pistän niistä kuvia kunhan tulevat postissa! Tilasin mukaan myös satulaan etuvyön niin saa painetta jaettua vähän paremmin mahapuolella.
Tänään kävin monen päivän tauon jälkeen haistelemassa talli-ilmaa. Taluttelin Funaa kenttää ympäri muutaman kierroksen ensin lämmittelyiksi ja sitten kävin tallissa pukemassa tammalle suitset. Kentällä jatkettiin siis maastakäsin työskentelyä niin että Funa oli "kainalossa". Kääntyminen onnistui tänään jo paljon helpommin ja Funa käveli enimmäkseen omalla moottorilla eikä sitä tarvinnu pahemmin patistella eteenpäin liikkumaan. Uutena harjotuksena opeteltiin pohkeenväistöä kentän pituuslinjalta uralle päin. Ohjilla annoin asetuksen ja omaa lantiota käytin pohkeen sijalla ja "painoin" Funaa kohti uraa. Neiti bonjas heti mistä on kyse ja vähän takkuillen alkoi väistämään hienosti molempiin suuntiin.
Työskenneltiin kentällä n. 10 minuutin verran ja sit laskin Funan irti ajatuksena että se ois voinu vähän juosta ja irrotella, mutta siinä kävi taas nii että mie jouduin juoksemaa enemmän. Niillä pätkillä mitä Funa ravas oli kuitenkin nähtävillä selkeä ero siihen miten tamma liikkui ilman ratsastajaa kuin ratsastajan kanssa. Ratsastajan alla Funa näyttää vain siirtelevän jalkojaan vuoronperää ja liitovaihe jää vajaan oloiseksi, miltein olemattomaksi kun taas nyt irtona tamma näytti vain liitelevän ja kaviot tuskin ehtivät koskea kentän pintaa. Pitää tästä muistaa Miralle kertoa seuraavan kerran kun mennään tunnille. Johtuuko mahdollisesti satulasta, selästä vai yksinkertaisesti vain siitä erosta missä muodossa Funa ravaa ratsastajan kanssa tai ilman. Funa näytti irtona liikettä enemmän ylöspäin ja ryhdikkyyttä ihan toisella tavalla. Vai josko siinä onkin ripaus show-hevosta?
Nähdään taas, rakas Funa päiväkirja
- Emmi
29.12. Sunnuntaina oli Funalla jälleen tunti Hepovaarassa. Sillä kertaa tamma oli välimuoto kahdesta edellisestä kerrasta. Funa näytti työskentelevän kuuliaisesti, mutta viime viikkoinen into oli kadonnut. En tiiä, veikkailin että ne aiemmin ostamani bootsit on väärän malliset ja hiertää Funan jalkoja. Ne pyörähtää ikävästi nurinkurin ja terävä tarran reuna hankaa vuohiskuoppaa. Otettiin bootsit kesken tunnin pois, mutta liikkeitä en ehtinyt sitten enää hirveästi nähdä kun Mira lähti viemään tammaa maastoon tunnin toisella puolikkaalla palkkioksi hyvästä työstä kentällä. Lisäksi Funan ravityöskentely näytti aavistuksen verran raskaalle, palaamme siis siihen maastakäsin työskentelyyn vielä ennen seuraavaa tuntia. Ja voihan olla että se kärriajelu vaikutti vieläkin vaikkei se ollut mitenkään fyysisesti rankka lenkki. Mira kehui Funan esittävän hienoa tölttiä maastossa (jee!) ja huomasi että varsinkin ravissa Funan etukaviot eivät tahdo ehtiä takakavioiden alta pois vaan tamma takoo.. On siis etsittävä toisenmalliset bootsit ainakin eteen ettei isompaa vahinkoa pääse jalkoihin aiheutumaan.
------------------------------------------------------------------------------------------------
No muuten tämä vuoden vaihde on mennyt melkoisessa sumussa ja Funa on saanut alkuviikon viettää vapaa-aikaa. Äitini juoksutti yhtenä iltana Funaa puolestani, totesi tamman melkoiseksi jääräksi liinan päässä ;D. Vapailla välipäivillä aloitettiin miehen kanssa remontoimaan viimeistä makuuhuonetta josta tulisi sitten vauvan huone kunhan sen aika on. Itse en hirmusiin remppasuorituksiin oo pystyny venymään mutta oon apuna maalannu. Maha vaan on ollu sen verran kipeä että kyykistely on tuntunut pahalle. Jonkun näkösiä liitoskipuja ilmeisesti. Reilun kuukauden päästä jään sitten äitiyslomalle. Apua! Tässähän alkaa ihan jännittämään. Muuten oma odotusaika on sujunu melko lepposasti, ei oo ollu huolia eikä pahemmin särkyjäkään. Ainoa mikä koko aikana on haitannu on tuhoton väsymys. Joululomalla ehti onneks hengähtää ja nukkua univajeet pois.Ja ihan kukkaruukkuna: Tänään löysin paremman malliset bootsit ViljarShopista, pistän niistä kuvia kunhan tulevat postissa! Tilasin mukaan myös satulaan etuvyön niin saa painetta jaettua vähän paremmin mahapuolella.
Tänään kävin monen päivän tauon jälkeen haistelemassa talli-ilmaa. Taluttelin Funaa kenttää ympäri muutaman kierroksen ensin lämmittelyiksi ja sitten kävin tallissa pukemassa tammalle suitset. Kentällä jatkettiin siis maastakäsin työskentelyä niin että Funa oli "kainalossa". Kääntyminen onnistui tänään jo paljon helpommin ja Funa käveli enimmäkseen omalla moottorilla eikä sitä tarvinnu pahemmin patistella eteenpäin liikkumaan. Uutena harjotuksena opeteltiin pohkeenväistöä kentän pituuslinjalta uralle päin. Ohjilla annoin asetuksen ja omaa lantiota käytin pohkeen sijalla ja "painoin" Funaa kohti uraa. Neiti bonjas heti mistä on kyse ja vähän takkuillen alkoi väistämään hienosti molempiin suuntiin.
Työskenneltiin kentällä n. 10 minuutin verran ja sit laskin Funan irti ajatuksena että se ois voinu vähän juosta ja irrotella, mutta siinä kävi taas nii että mie jouduin juoksemaa enemmän. Niillä pätkillä mitä Funa ravas oli kuitenkin nähtävillä selkeä ero siihen miten tamma liikkui ilman ratsastajaa kuin ratsastajan kanssa. Ratsastajan alla Funa näyttää vain siirtelevän jalkojaan vuoronperää ja liitovaihe jää vajaan oloiseksi, miltein olemattomaksi kun taas nyt irtona tamma näytti vain liitelevän ja kaviot tuskin ehtivät koskea kentän pintaa. Pitää tästä muistaa Miralle kertoa seuraavan kerran kun mennään tunnille. Johtuuko mahdollisesti satulasta, selästä vai yksinkertaisesti vain siitä erosta missä muodossa Funa ravaa ratsastajan kanssa tai ilman. Funa näytti irtona liikettä enemmän ylöspäin ja ryhdikkyyttä ihan toisella tavalla. Vai josko siinä onkin ripaus show-hevosta?
Nähdään taas, rakas Funa päiväkirja
- Emmi
torstai 26. joulukuuta 2013
#9 Mammat Tapanin-päivä ajelulla
Hyvää mennyttä Joulua ja Joulun jälkeistä aikaa kaikille! Maanantaina oli vielä viimeinen työpäivä ennen joululomaa ja sen jälkeen aika onkin juossut tontun askareissa pitkin pitäjää. Jouluruokaa tein ensimmäistä kertaa itse tänä vuonna mutta sitä ei olla vielä kunnolla ehditty syömään kun on käyty vierailulla niin omien vanhempieni kuin appivanhempienkin tykönä. Se tarkoittaa sitä että Funakin on ehtinyt lomailla minusta pari päivää ;D. Eilen kävin Funalle syöttämässä tarhassa porkkanoita ja kuiskuttelemassa kuka on maailman paras poni.
Tänään tulin tallille jo aamusta ja kyselin äitiltä olisiko mahdollista päästä Tapanin-päivä ajelulle, ratsastus kun on kielletty äitin ja miehen pyynnöstä ja niin kävi että nyt hymy yltää leveästi korvasta toiseen. Funaa on aikasemmin ohjasajettu muutamia kertoja ja kärrit on olleet kerran jäljessä kun käveltiin laitumella pari kierrosta. Funa näytti aikuisen hevosen mallia seisomalla kiltisti paikallaan koko valjastuksen ajan ja kun kärrit saatiin jälkeen ei tamma ollut moksiskaan "tätähän mä oon aina tehny".
Siskoni ratsasti Essiä edellä, Funa tuli kärrien kanssa Essin perässä ja äitini oli varmuuden vuoksi mukana jalkaisin. Käveltiin tietä pitkin arvioilta noin neljän kilometrin lenkki ja Funa toimi tosi näppärästi. Hienosti pikkuneiti ymmärsi että kääntyä pitää koko rungolla, ei riitä että päätä kääntää. Koko matka mentiin kävellen, mutta Funa selvästi väsyi. Taisi kärrin vetämisessä olla oikea aivopähkinä mielelle pureskeltavaksi ja eroaahan vetotyöskentely ratsastajan kantamisesta huomattavasti. Kun päästiin takaisin tallin pihaan niin Funa seisoi taas hiiren hiljaa paikoillaan sen aikaa että saatiin äitin kanssa purettua kärrit pois perästä, eikä Funa ollu ees missään kiinni.
Kivaa päästä pitkästä aikaa tekemään jotain muutakin Funan kanssa! Tätä aletaan harrastamaan useamminkin!
Palaan taas pian!
-Emmi
Tänään tulin tallille jo aamusta ja kyselin äitiltä olisiko mahdollista päästä Tapanin-päivä ajelulle, ratsastus kun on kielletty äitin ja miehen pyynnöstä ja niin kävi että nyt hymy yltää leveästi korvasta toiseen. Funaa on aikasemmin ohjasajettu muutamia kertoja ja kärrit on olleet kerran jäljessä kun käveltiin laitumella pari kierrosta. Funa näytti aikuisen hevosen mallia seisomalla kiltisti paikallaan koko valjastuksen ajan ja kun kärrit saatiin jälkeen ei tamma ollut moksiskaan "tätähän mä oon aina tehny".
Siskoni ratsasti Essiä edellä, Funa tuli kärrien kanssa Essin perässä ja äitini oli varmuuden vuoksi mukana jalkaisin. Käveltiin tietä pitkin arvioilta noin neljän kilometrin lenkki ja Funa toimi tosi näppärästi. Hienosti pikkuneiti ymmärsi että kääntyä pitää koko rungolla, ei riitä että päätä kääntää. Koko matka mentiin kävellen, mutta Funa selvästi väsyi. Taisi kärrin vetämisessä olla oikea aivopähkinä mielelle pureskeltavaksi ja eroaahan vetotyöskentely ratsastajan kantamisesta huomattavasti. Kun päästiin takaisin tallin pihaan niin Funa seisoi taas hiiren hiljaa paikoillaan sen aikaa että saatiin äitin kanssa purettua kärrit pois perästä, eikä Funa ollu ees missään kiinni.
Kivaa päästä pitkästä aikaa tekemään jotain muutakin Funan kanssa! Tätä aletaan harrastamaan useamminkin!
Palaan taas pian!
-Emmi
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
#8 Onnistumisen riemuja
Aamulla olin taas ajoissa tallilla pikkusiskoni kanssa valmistelemassa lähtöä Funan valmennukseen Hepovaaraan. Äiti sanoi jo aikasemmin viikolla että on huomannu Funassa selvän muutoksen. Maastakäsittelyn myötä tammasta on tullut myös seurallisempi ja ylipäänsä paljon positiivisempi, sen huomasin tänään itsekin. Normaalisti Funa olisi 7 aikaan aamulla vaan mököttänyt, mutta tällä kertaa oli kaksi hörökorvaa karsinan ovella vastassa toivottamassa hyvää huomenta ♥
Selvä ero Funassa näkyi myös ratsastuksessa. Neiti näytti tällä kertaa selvästi nauttivan työnteosta sekä oli iloinen ja reipas. Viikon takainen motivaatiokato oli tiessään, jes! Mirakin kehui Funan olevan kuin eri hevonen viime viikkoiseen verrattuna. Jäykkyttä on vielä mutta tänään Funa oli jo paljon suorempi. Tasapaino on myös neidillä vähän hakusessa. Sen huomasi varsinkin ravityöskentelyssä jos Funan käänsi pois uralta niin ravin sekaan tuli muutamia lyhyempiä askeleita tai tölttiä. Ensiviikolle siis lisätään liinassa juoksemista jos kentän pohja sen sallii ja mietin että maapuomeista voisi olla myös hyötyä.
On tässä se hyvä puoli kun joutuu kentänlaidalta Funaa seuramaan niin huomaa paljon asioita mitkä voisi jäädä selästä käsin huomaamatta. Oikeastaan nyt kun on pitänyt pysähtyä ja miettiä tätä ratsastamattomuutta niin ei ehkä parempaan saumaan oma raskaus olisikaan voinut sattua! Funa saa niin hyvää opetusta nyt Miralta että itse olisin luultavasti ollut sormi suussa moneen kertaan yrittäessäni itse viedä tammaa eteenpäin. Tällä hetkellä Funalle on helppo tarjota kevyttä liikuntaa ja monipuolista tekemistä kun pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja työskennellä myös maastakäsin, siihen ei ole miulla aina keskittymiskyky riittänyt.
Sen verran uskalsin suunnitella ja aikaa eteenpäin, että ensi kesänä haluaisin osallistua johonkin askellajien tiiviskurssille. Olisin saanut itselleni oppia lisää ja olisin valmis kunnes Funa on taas varsomisen jälkeen siinä kunnossa että sillä voi alkaa ratsastamaan.
On myös ollut jännä huomata että onnistumisen riemua voi näköjään kokea ihan myös kentänlaidalla ratsastusta seuraten.
Nähdään taas, rakas Funa päiväkirja!
- Emmi
Selvä ero Funassa näkyi myös ratsastuksessa. Neiti näytti tällä kertaa selvästi nauttivan työnteosta sekä oli iloinen ja reipas. Viikon takainen motivaatiokato oli tiessään, jes! Mirakin kehui Funan olevan kuin eri hevonen viime viikkoiseen verrattuna. Jäykkyttä on vielä mutta tänään Funa oli jo paljon suorempi. Tasapaino on myös neidillä vähän hakusessa. Sen huomasi varsinkin ravityöskentelyssä jos Funan käänsi pois uralta niin ravin sekaan tuli muutamia lyhyempiä askeleita tai tölttiä. Ensiviikolle siis lisätään liinassa juoksemista jos kentän pohja sen sallii ja mietin että maapuomeista voisi olla myös hyötyä.
On tässä se hyvä puoli kun joutuu kentänlaidalta Funaa seuramaan niin huomaa paljon asioita mitkä voisi jäädä selästä käsin huomaamatta. Oikeastaan nyt kun on pitänyt pysähtyä ja miettiä tätä ratsastamattomuutta niin ei ehkä parempaan saumaan oma raskaus olisikaan voinut sattua! Funa saa niin hyvää opetusta nyt Miralta että itse olisin luultavasti ollut sormi suussa moneen kertaan yrittäessäni itse viedä tammaa eteenpäin. Tällä hetkellä Funalle on helppo tarjota kevyttä liikuntaa ja monipuolista tekemistä kun pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja työskennellä myös maastakäsin, siihen ei ole miulla aina keskittymiskyky riittänyt.
Sen verran uskalsin suunnitella ja aikaa eteenpäin, että ensi kesänä haluaisin osallistua johonkin askellajien tiiviskurssille. Olisin saanut itselleni oppia lisää ja olisin valmis kunnes Funa on taas varsomisen jälkeen siinä kunnossa että sillä voi alkaa ratsastamaan.
On myös ollut jännä huomata että onnistumisen riemua voi näköjään kokea ihan myös kentänlaidalla ratsastusta seuraten.
Nähdään taas, rakas Funa päiväkirja!
- Emmi
perjantai 20. joulukuuta 2013
#7 Pessimisti-Essin yölliset seikkailut
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Essi oli karannut karsinasta viettämään iltaa "kaupungille"
Näistä on selvästikkin pääteltävissä Essin yön kulku:
Ps. Funan sivu ja Ystävät vuosien varrelta on päivitetty
Näistä on selvästikkin pääteltävissä Essin yön kulku:
 |
Essi on yrittänyt laittautua (pedikyyri) illan rientoja varten |
 |
| Sitten Essi on etsinyt harjojaan ja kampojaan. Meikkilaukku (ensiapulaatikko) ei suostunut avautumaan joten Essi jätti vihaisen viestin aamutallin tekijälle liian vaikeasti avattavista muovilaatikoista. |
 |
| Sitten Essi on lähtenyt etsimään ravintolaa. Valitettavasti viiriäisten ruokasankko oli liian tiukasti kiinni ja talipallot olivat pahan makuisia. |
 |
| Viimein Essi löysi mieleisensä ravintolan nimeltä Rehuhuone, mutta koska Essi oli jo lievässä myslihumalassa ei portsari (puutarhatuoli) laskenut neitiä enää pidemmälle ja Essi tyytyi palaamaan karsinaansa kunhan oli ensin hajoittanut muutamat lautaset (rehulaatikot). Funa oli nauranut aamulla partaansa kuunnellessaan Essin saamaa läksytystä ku äitini oli mennyt aamutalliin ja huomannut Mamman bileet käytävällä ja rehuhuoneessa. Jos hevonen osaisi viheltää niin Essi olisi tehnyt juurikin niin... |
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
#6 Varo jobbaria!
Tänään käyn vaan pikaisesti siivoomassa karsinat tallilla ja sitten vietän siivouspäivän kotona. On kuitenkin aihe jonka näin tärkeäksi tuoda esille. Nimittäin vilpilliset hevoskauppiaat, trokarit, jobbarit, huijarit ...
Törmäsin tänä aamuna facebookin yhdellä markkinapalstalla naiseen joka myy suomenhevostaan "haikein mielin, totaalisen ajanpuutteen vuoksi.." Tästä kyseisestä hevosesta minulla ei ole mitään tietoa, mutta kokemuksia hevosta myyvästä naisesta on.
Olen myynyt hevoseni tälle naiselle ja pystyn puhtain omatunnoin kutsumaan häntä jobbariksi myöhemmin paljastuneiden asioiden perusteella. Hevoseni oli kyllä koulupuolella hyvinkin taitava, mutta hyppäämiseen hevosestani ei enää ollut etujalan hankosidevamman vuoksi. Hevosen möin ihan polkuhintaan juurikin tästä hankosidevammasta johtuen, myös nainen oli täysin tietoinen siitä että hevonen ei ole täysin kunnossa ja annoin hänelle mukaan kaikki hevosesta otetut röntgenkuvat joita otettiin silloin ostotarkastuksen yhteydessä kun hepan ostin, myöskin röntgen ja ultraäänikuvat heti hankosidevamman toteamishetkeltä ja puolen vuoden toipilasajan jälkeen. Eli siis ihan kaikki dokumentit eläinlääkärinlausuntoja myöten liittyen hevosen vammaan.
Nainen koeratsastuksessa kehui hevoseni maasta taivaaseen ja lupasi hepalle loppuelämän kodin ja että aina olisin tervetullut hevostani katsomaan ja kuinka hän sillä sitten kisaisi ja haluaisi minusta hevoselle kisahoitajan kun kuitenkin tuntisin hevosen ja välimatkaa ei montaa sataa kilometriä välillämme olisi. Olin onnesta soikea kun heppa löysi ihanan omistajan. Viikko myöhemmin kun hevosesta oli kaupat tehty ja hevosen olin käynyt viemässä tallille jonne sillä oli karsinapaikka varattu, ystäväni soitti minulle ja kertoi tutun hevosen olevan myynnissä. Niin, minun hevonen oli laitettu uudelleen myyntiin ja vain viikko myöhemmin meidän tekemiemme kauppojen jälkeen. Viikko!
Yritin naista saada kiinni että olisin kysynyt mikä vitsi tämä nyt oikein oli, missä oli se luvattu loppuelämän koti, mutta nainen ei koskaan vastannut puhelimeen. Myöhemmin opiskelukaveri kertoi että hevoseni on todellakin myyty ja se on jossain päin keski-Suomea. Itkin monta iltaa omaa sokeuttani, en mie tätä halunnut parhaalle kaverilleni joka oli jo muutenkin paljon kokenut.
Noin vuosi myynnin jälkeen minua vähän nuorempi tyttö otti minuun yhteyttä. Tietäisinkö kertoa mitään hevosesta, jonka olen joskus omistanut. Minun heppa ... Tämä tyttö oli vaihtanut oman oikeasti arvokkaan kisaponinsa minun hevoseeni ja haukannut aika paljon p*skaa vaihtokaupassa. Nainen oli hänen kertomansa mukaan kaupannut hevostani täysin terveenä ja valmiina vaativiin koululuokkiin ja starttaamaan vähintään metrin radoilla. Ei puhettakaan hankkarivammasta saatikka siitä että hevosen jalat ei kestä isoja esteitä hyppiä. Tyttö oli saanut ainoastaan naisen teettämän uuden terveystarkastuksen, jonka mukaan hevonen on täysin terve.
Itku pääsi uudelleen kun tyttö kertoi hevosen olleen tosi kurjassa kunnossa hänelle tullessaan. Heppa oli laihtunut ja sitä oli vaikea saada syömään. Ratsastaessa hevonen oli saanut voimakkaita riehaantumiskohtauksia, jotka ilmeisesti johtuivat jaloissa olevista kivuista. Tyttö oli perheensä kanssa kuljettanut hevosta useamman eläinlääkärin tutkittavana ja hän oli sen diagnoosin saanut että hevonen ei enää kestäisi sitäkään käyttöä missä kunnossa se minulta lähti. He olivat koittaneet tavoittaa tätä jobbaria, joka oli muuten luvannut tytönkin ponille loppuelämän kotia ja taivasta maan päälle, mutta vastaus tuli kylmästi että kaupat on tehty ja hän on ponin myynyt jo eteenpäin.
Tämä tyttö käytti tuhansia euroja hevosen kuntoutushoitohin, lihotusruokavalioon ja elänlääkärin laskuihin. Hän ei kuitenkaan hevosesta koskaan päässyt nauttimaan niinkuin olisi uuden hevosen omistajalle suonut. Rahat eivät myöskään enää riittäneet sellaisen hevosen ostoon mihin käyttöön hän oli minun hevoseni jobbarilta ostanut.
Naista ei saatu minkäänlaiseen vastuuseen ja minulta lähtenyt hevonen laukkaa nyt vihreämmillä niityillä. En aio missään enkä kenellekään julkaista naisen nimeä, mutta netti on ihmeellinen. Ne jotka haluavat asian perinpohjin selvittää, osaavat sen tiedon kaivaa olemassa olevien historiatietojen avulla.
Kun myyt tai ostat omaa hevosta ota selvää vielä selvittämisen jälkeenkin hevosen / myyjän / ostajan historiasta. Kaikki ei aina todellakaan ole sitä mitä annetaan ymmärtää. Teetä aina itse terveysselvitys eläinlääkärillä jonka sanaan voit luottaa ja jos jotain olet sopinut ostajan / myyjän kanssa pidä huoli että sovitut asiat ja kaikki maininnat hevosen terveydentilasta on kirjattu kauppakirjaan minkä molemmat osapuolet allekirjoittavat.
Lämpimästi entistä hevostani muistaen, anteeksi etten ollut riittävän tarkka ..
Törmäsin tänä aamuna facebookin yhdellä markkinapalstalla naiseen joka myy suomenhevostaan "haikein mielin, totaalisen ajanpuutteen vuoksi.." Tästä kyseisestä hevosesta minulla ei ole mitään tietoa, mutta kokemuksia hevosta myyvästä naisesta on.
Olen myynyt hevoseni tälle naiselle ja pystyn puhtain omatunnoin kutsumaan häntä jobbariksi myöhemmin paljastuneiden asioiden perusteella. Hevoseni oli kyllä koulupuolella hyvinkin taitava, mutta hyppäämiseen hevosestani ei enää ollut etujalan hankosidevamman vuoksi. Hevosen möin ihan polkuhintaan juurikin tästä hankosidevammasta johtuen, myös nainen oli täysin tietoinen siitä että hevonen ei ole täysin kunnossa ja annoin hänelle mukaan kaikki hevosesta otetut röntgenkuvat joita otettiin silloin ostotarkastuksen yhteydessä kun hepan ostin, myöskin röntgen ja ultraäänikuvat heti hankosidevamman toteamishetkeltä ja puolen vuoden toipilasajan jälkeen. Eli siis ihan kaikki dokumentit eläinlääkärinlausuntoja myöten liittyen hevosen vammaan.
Nainen koeratsastuksessa kehui hevoseni maasta taivaaseen ja lupasi hepalle loppuelämän kodin ja että aina olisin tervetullut hevostani katsomaan ja kuinka hän sillä sitten kisaisi ja haluaisi minusta hevoselle kisahoitajan kun kuitenkin tuntisin hevosen ja välimatkaa ei montaa sataa kilometriä välillämme olisi. Olin onnesta soikea kun heppa löysi ihanan omistajan. Viikko myöhemmin kun hevosesta oli kaupat tehty ja hevosen olin käynyt viemässä tallille jonne sillä oli karsinapaikka varattu, ystäväni soitti minulle ja kertoi tutun hevosen olevan myynnissä. Niin, minun hevonen oli laitettu uudelleen myyntiin ja vain viikko myöhemmin meidän tekemiemme kauppojen jälkeen. Viikko!
Yritin naista saada kiinni että olisin kysynyt mikä vitsi tämä nyt oikein oli, missä oli se luvattu loppuelämän koti, mutta nainen ei koskaan vastannut puhelimeen. Myöhemmin opiskelukaveri kertoi että hevoseni on todellakin myyty ja se on jossain päin keski-Suomea. Itkin monta iltaa omaa sokeuttani, en mie tätä halunnut parhaalle kaverilleni joka oli jo muutenkin paljon kokenut.
Noin vuosi myynnin jälkeen minua vähän nuorempi tyttö otti minuun yhteyttä. Tietäisinkö kertoa mitään hevosesta, jonka olen joskus omistanut. Minun heppa ... Tämä tyttö oli vaihtanut oman oikeasti arvokkaan kisaponinsa minun hevoseeni ja haukannut aika paljon p*skaa vaihtokaupassa. Nainen oli hänen kertomansa mukaan kaupannut hevostani täysin terveenä ja valmiina vaativiin koululuokkiin ja starttaamaan vähintään metrin radoilla. Ei puhettakaan hankkarivammasta saatikka siitä että hevosen jalat ei kestä isoja esteitä hyppiä. Tyttö oli saanut ainoastaan naisen teettämän uuden terveystarkastuksen, jonka mukaan hevonen on täysin terve.
Itku pääsi uudelleen kun tyttö kertoi hevosen olleen tosi kurjassa kunnossa hänelle tullessaan. Heppa oli laihtunut ja sitä oli vaikea saada syömään. Ratsastaessa hevonen oli saanut voimakkaita riehaantumiskohtauksia, jotka ilmeisesti johtuivat jaloissa olevista kivuista. Tyttö oli perheensä kanssa kuljettanut hevosta useamman eläinlääkärin tutkittavana ja hän oli sen diagnoosin saanut että hevonen ei enää kestäisi sitäkään käyttöä missä kunnossa se minulta lähti. He olivat koittaneet tavoittaa tätä jobbaria, joka oli muuten luvannut tytönkin ponille loppuelämän kotia ja taivasta maan päälle, mutta vastaus tuli kylmästi että kaupat on tehty ja hän on ponin myynyt jo eteenpäin.
Tämä tyttö käytti tuhansia euroja hevosen kuntoutushoitohin, lihotusruokavalioon ja elänlääkärin laskuihin. Hän ei kuitenkaan hevosesta koskaan päässyt nauttimaan niinkuin olisi uuden hevosen omistajalle suonut. Rahat eivät myöskään enää riittäneet sellaisen hevosen ostoon mihin käyttöön hän oli minun hevoseni jobbarilta ostanut.
Naista ei saatu minkäänlaiseen vastuuseen ja minulta lähtenyt hevonen laukkaa nyt vihreämmillä niityillä. En aio missään enkä kenellekään julkaista naisen nimeä, mutta netti on ihmeellinen. Ne jotka haluavat asian perinpohjin selvittää, osaavat sen tiedon kaivaa olemassa olevien historiatietojen avulla.
Kun myyt tai ostat omaa hevosta ota selvää vielä selvittämisen jälkeenkin hevosen / myyjän / ostajan historiasta. Kaikki ei aina todellakaan ole sitä mitä annetaan ymmärtää. Teetä aina itse terveysselvitys eläinlääkärillä jonka sanaan voit luottaa ja jos jotain olet sopinut ostajan / myyjän kanssa pidä huoli että sovitut asiat ja kaikki maininnat hevosen terveydentilasta on kirjattu kauppakirjaan minkä molemmat osapuolet allekirjoittavat.
Lämpimästi entistä hevostani muistaen, anteeksi etten ollut riittävän tarkka ..
tiistai 17. joulukuuta 2013
#5 Järjetön ikävä...
.. Nimittäin takaisin hevosen selkään.. 19.10. eli tarkalleen 59 päivää sitten olen viimeeksi istunut hevosen selässä, eikä sekään ollut edes oma jolla menin. Sen jälkeen päätin, että ehkä ratsastus ei ole odottavan äidin harrastus. Ei sillä että se olisi sattunut vaan en vain enää uskaltanut ottaa sitä riskiä että putoaisin koska se tietäisi melkovarmasti keskenmenoa.
Yhdistän nyt tähän postaukseen sekä eilisen että tämän päivän puuhailut. Eilen töiden jälkeen heitin hevosille päiväheinät ja tein tallihommia ihan kaikessa rauhassa ja ajatuksella. Sen jälkeen kun omat jäsenet oli sopivasti vertyneet niin kävin hakemassa Funan, puin sille suitset ja suunnattiin kentälle kävelemään ihan vain jalkaisin. Aluksi muutama kierros molempiin suuntiin. Sopivan lämmittelyn jälkeen otin Funan "kainaloon" siirryin siis seisomaan tamman viereen niin että sain käden ojennettua selän yli ja ohjat käteen niinkuin olisin ollut ratsailla. Tämä olikin hyvä ajatus! Alun takeltelun jälkeen Funa oivalsi että se voi edelleen kävellä eteenpäin vaikka mamma lyllertäisi vieressä sen minkä jaloistaan pääsee. Pääsin asettamaan Funaa hyvin kulmiin ja kun asetuin niin että olin aina kentän sisäpuolella niin satoin käyttää omaa lantiotani pohkeen sijasta apuna taivuttaessani neitiä pyöreämmäksi voltilla.
Työskenneltiin noin 15 - 20 minuuttia ja tuumin tämän riittävän kun Funan keskittymiskyky on vielä melko vähäistä. Riisuin suitset pois ja kaivoin muutaman heppa-karkin joiden avulla pyysin Funaa venyttämään päätään molemmille sivuille sekä kurkottamaan etujalkojen väliin.
Tänään tehtiin saman kaavan mukaan. Funa haistoi jo heti kun kentälle päästiin että taskussa oli porkkanoita ja alkukäynnit neiti käveli turpa kiinni miun lapasessa etten vaan itse unohtais mitä taskussa on. Eiliseen verrattuna Funa käveli jo paljon reippaammin ja asettui herkemmin molempiin suuntiin sekä käveli suoralla uralla suoraan. Sunnuntaina on taas aamulla Miran tunti ja innolla ootan onko tämän tyyppisestä harjoittelusta apua.
Kenttä on tällä hetkellä aika kova ja jäinen. Parin päivän plussakelit ja vesisade on tehnyt tehtävänsä ja mietin jo oisko aitasta pitäny kaivaa hokkarit jalkaan niin liikkuminen olisi helpompaa, mutta jos sää pysyy tälläisenä niin voisin olettaa että viimeistään ylihuomenna jää on saanut kyytiä ja voisin juoksuttaa Funaa liinassa.
Onneksi hevosilla voi tehdä muutakin kun ratsastaa (:
Palaan taas pian!
Emmi
Yhdistän nyt tähän postaukseen sekä eilisen että tämän päivän puuhailut. Eilen töiden jälkeen heitin hevosille päiväheinät ja tein tallihommia ihan kaikessa rauhassa ja ajatuksella. Sen jälkeen kun omat jäsenet oli sopivasti vertyneet niin kävin hakemassa Funan, puin sille suitset ja suunnattiin kentälle kävelemään ihan vain jalkaisin. Aluksi muutama kierros molempiin suuntiin. Sopivan lämmittelyn jälkeen otin Funan "kainaloon" siirryin siis seisomaan tamman viereen niin että sain käden ojennettua selän yli ja ohjat käteen niinkuin olisin ollut ratsailla. Tämä olikin hyvä ajatus! Alun takeltelun jälkeen Funa oivalsi että se voi edelleen kävellä eteenpäin vaikka mamma lyllertäisi vieressä sen minkä jaloistaan pääsee. Pääsin asettamaan Funaa hyvin kulmiin ja kun asetuin niin että olin aina kentän sisäpuolella niin satoin käyttää omaa lantiotani pohkeen sijasta apuna taivuttaessani neitiä pyöreämmäksi voltilla.
Työskenneltiin noin 15 - 20 minuuttia ja tuumin tämän riittävän kun Funan keskittymiskyky on vielä melko vähäistä. Riisuin suitset pois ja kaivoin muutaman heppa-karkin joiden avulla pyysin Funaa venyttämään päätään molemmille sivuille sekä kurkottamaan etujalkojen väliin.
Tänään tehtiin saman kaavan mukaan. Funa haistoi jo heti kun kentälle päästiin että taskussa oli porkkanoita ja alkukäynnit neiti käveli turpa kiinni miun lapasessa etten vaan itse unohtais mitä taskussa on. Eiliseen verrattuna Funa käveli jo paljon reippaammin ja asettui herkemmin molempiin suuntiin sekä käveli suoralla uralla suoraan. Sunnuntaina on taas aamulla Miran tunti ja innolla ootan onko tämän tyyppisestä harjoittelusta apua.
Kenttä on tällä hetkellä aika kova ja jäinen. Parin päivän plussakelit ja vesisade on tehnyt tehtävänsä ja mietin jo oisko aitasta pitäny kaivaa hokkarit jalkaan niin liikkuminen olisi helpompaa, mutta jos sää pysyy tälläisenä niin voisin olettaa että viimeistään ylihuomenna jää on saanut kyytiä ja voisin juoksuttaa Funaa liinassa.
Onneksi hevosilla voi tehdä muutakin kun ratsastaa (:
Palaan taas pian!
Emmi
maanantai 16. joulukuuta 2013
#4 Jouluostoksia, koulutusta ja muniva hevonen
Hei rakas Funa päiväkirja!
Lauantaina käytiin mieheni ja siskoni kanssa Joensuussa jouluostoksilla. Itse olen saanut jo joululahjat aika tarkkaan haalittua kasaan, joten rahapussia ei tarvinnut hirveästi rasittaa. Funalle löysin kuitenkin Puuilosta ison himalaja-suolakiven tuliaisiksi.
Sunnuntaina suunnattiin äitin ja Funan kanssa taas Miran tunnille Hepovaaraan. Aamulla tulin tallille seitsemän aikoihin ja annoin Essille ja Funalle aamuheinät, harjasin Funan lähtövalmiiksi ja täytin Essin vesisaavin kun se oli yöaikaan juonut kaiken, pistin ovet kiinni ja lähdin sisälle aamukahville. Sisällä ei oltu varmaan kun reilu puoli tuntia ja kun äitin kanssa mentiin talliin takasi niin Essi seisoi keskellä käytävää syömässä viiriäisen rehuja! Tässä jännityksellä ootetaan kasvaako Essille siivet vai alkaako se munimaan ...
Kun ajettii Hepovaaran tallin parkkipaikalle ja saatiin Funa ulos kopista niin neiti vaatimalla vaati päästä moikkaamaan aidalle vastaan tullutta Kallea, joka viikko sitten muutti Miralle työntekoon. Naru suorana Funa veti minut perässä portille, antoi Kallelle pusun ja sitten vasta neiti oli valmis kävelemään puomille laitettavaksi valmiiksi tuntia varten. Hassu!
Ratsastaessa Funa näytti jälleen omalle reippaalle itselleen, tosin pienen pieni Pikku-Myy-olo siitä oli selvästi havaittavissa. Funa liikkui tahdikkaasti ja kantoi itseään niin kauniisti että mama kykeni vaan ihailemaan kentän reunalla. Vaikka Funa oli tänään selvästi parempi kuin viikko sitten niin on se vieläkin sen oloinen että kentällä työskentely ei ole mukavaa. Maastossa menohaluja oli ollut sitten sitäkin enemmän ja Funa oli tarjonnut laukkaa aina kun oli mahdollista juosta. Jäykkyyttä on vähän ja neiti mielellään juostessa punkisi oikea lapa edellä, joten välipäivillä aletaan nyt harrastamaan jumppaa joilla toivonmukaan saataisiin liikkeitä vähän suoremmiksi.
Kirjoittelen taas pian!
Emmi
Lauantaina käytiin mieheni ja siskoni kanssa Joensuussa jouluostoksilla. Itse olen saanut jo joululahjat aika tarkkaan haalittua kasaan, joten rahapussia ei tarvinnut hirveästi rasittaa. Funalle löysin kuitenkin Puuilosta ison himalaja-suolakiven tuliaisiksi.
Sunnuntaina suunnattiin äitin ja Funan kanssa taas Miran tunnille Hepovaaraan. Aamulla tulin tallille seitsemän aikoihin ja annoin Essille ja Funalle aamuheinät, harjasin Funan lähtövalmiiksi ja täytin Essin vesisaavin kun se oli yöaikaan juonut kaiken, pistin ovet kiinni ja lähdin sisälle aamukahville. Sisällä ei oltu varmaan kun reilu puoli tuntia ja kun äitin kanssa mentiin talliin takasi niin Essi seisoi keskellä käytävää syömässä viiriäisen rehuja! Tässä jännityksellä ootetaan kasvaako Essille siivet vai alkaako se munimaan ...
Kun ajettii Hepovaaran tallin parkkipaikalle ja saatiin Funa ulos kopista niin neiti vaatimalla vaati päästä moikkaamaan aidalle vastaan tullutta Kallea, joka viikko sitten muutti Miralle työntekoon. Naru suorana Funa veti minut perässä portille, antoi Kallelle pusun ja sitten vasta neiti oli valmis kävelemään puomille laitettavaksi valmiiksi tuntia varten. Hassu!
Ratsastaessa Funa näytti jälleen omalle reippaalle itselleen, tosin pienen pieni Pikku-Myy-olo siitä oli selvästi havaittavissa. Funa liikkui tahdikkaasti ja kantoi itseään niin kauniisti että mama kykeni vaan ihailemaan kentän reunalla. Vaikka Funa oli tänään selvästi parempi kuin viikko sitten niin on se vieläkin sen oloinen että kentällä työskentely ei ole mukavaa. Maastossa menohaluja oli ollut sitten sitäkin enemmän ja Funa oli tarjonnut laukkaa aina kun oli mahdollista juosta. Jäykkyyttä on vähän ja neiti mielellään juostessa punkisi oikea lapa edellä, joten välipäivillä aletaan nyt harrastamaan jumppaa joilla toivonmukaan saataisiin liikkeitä vähän suoremmiksi.
Kirjoittelen taas pian!
Emmi
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
#3 Kenkäilyä
Puolitoista viikkoa sitten satanut lumipeitto on meillä täällä itä-Suomessa aiheuttanu hirmusen kengitysaallon ja kengittäjää on ollut miltein mahdoton saada kiinni kiireiltään. Tänään kuitenkin oli meidän tallin vuoro ja Essi ja Funa sai uudet nastakengät alle. Äitin kanssa otettiinkin hevosilta kengät pois jo pari viikkoa sitten kun kenkiin pakkautuva lumi teki tallipihasta melkoisen luistinradan ja oli jo vaarallisen liukas hevosille. Paljaat kaviot eivät kerää tieroja juuri ollenkaan ja karhea kavionpohja pitää liukkaallakin paremmin kuin hokiton kenkä.
Funa sai tänään ihka ensimmäiset hokkikengät. Kävin eilen agrimarketista shoppailemassa 4x0 koon ratsukengät (voi miten pienet) ja samalla löysin 4kpl s-koon tarraputseja. Arvelin pääseväni halvemmalla jos Funa suostuisi tarhaamaan pari viikkoa putsien kanssa niin ei tarvitisi eläinlääkäriä vaivata hokkien jättämillä haavoilla nyt kun neiti opettelee käyttämään korkokenkiä. Funalle tämä oli sen elämänsä toinen kengitys. Syksyllä laitettiin ensimmäistä kertaa kengät jalkaan ja muuten sitä aiemmin on vain säännöllisesti vuoltu.
Kärsivällisyys ei kuulu siihen sanavarastoon jolla Funaa voisi kuvailla. Kaikki-tänne-heti-nyt hevoselle käytävällä paikallaan seisominen on ihan hirveää puhumattakaan siitä että yhtä jalkaa pitäisi pitää vielä ylhäällä sen aikaa että sinne lyödään kenkä kiinni. Olen kuitenkin päättänyt että rauhotuslinjalle en Funan kanssa lähde noin nuori kun on, muuten se ei koskaan opi seisomaan hiljaa paikallaan. Rauhoituksen sijaan keksittiin kaikkea muuta mukavaa, hierotiin korvia, kaiveltiin tilsakopasta sopivia tilsoja, letitettiin tukkaa, syötiin haalarista tarranauhoja... Ja melkein huomaamatta oli etukengät jo paikallaan. Takajalkojen kanssa ei ole ongelmia, Funan mielestä etupäätä on vaan täysin mahdoton kannatella yhden jalan varassa.
Kengityksen jälkeen puin Funalle putsit ja laitoin karsinaan jotta se ehtii totutella jaloissa kiinni oleviin takiaisiin sen aikaa kun Essi vielä saisi kengät jalkaan. Ei menny pitkään ku karsinasta alko kuulua tarrojen ripinä. "Mama, nää on inhottavat! Haluun ne pois". Putsit sai kuitenki jäädä eikä ne enää tuntunu haittaavan tamman olemista.
Aamulla kengittäjää odotellessä oli hyvin aikaa siivota karsinat ja kuuri (kutsumme kuuriksi ladon tyyppistä kylmää tilaa jossa heinät ja kuivikkeet säilytetään) sekä järjestellä loimihuone uudelleen. Hetken aikaa on taas paikat järjestyksessä.
Kirjoittelen taas, rakas Funa-päiväkirja
Emmi
Funa sai tänään ihka ensimmäiset hokkikengät. Kävin eilen agrimarketista shoppailemassa 4x0 koon ratsukengät (voi miten pienet) ja samalla löysin 4kpl s-koon tarraputseja. Arvelin pääseväni halvemmalla jos Funa suostuisi tarhaamaan pari viikkoa putsien kanssa niin ei tarvitisi eläinlääkäriä vaivata hokkien jättämillä haavoilla nyt kun neiti opettelee käyttämään korkokenkiä. Funalle tämä oli sen elämänsä toinen kengitys. Syksyllä laitettiin ensimmäistä kertaa kengät jalkaan ja muuten sitä aiemmin on vain säännöllisesti vuoltu.
Kärsivällisyys ei kuulu siihen sanavarastoon jolla Funaa voisi kuvailla. Kaikki-tänne-heti-nyt hevoselle käytävällä paikallaan seisominen on ihan hirveää puhumattakaan siitä että yhtä jalkaa pitäisi pitää vielä ylhäällä sen aikaa että sinne lyödään kenkä kiinni. Olen kuitenkin päättänyt että rauhotuslinjalle en Funan kanssa lähde noin nuori kun on, muuten se ei koskaan opi seisomaan hiljaa paikallaan. Rauhoituksen sijaan keksittiin kaikkea muuta mukavaa, hierotiin korvia, kaiveltiin tilsakopasta sopivia tilsoja, letitettiin tukkaa, syötiin haalarista tarranauhoja... Ja melkein huomaamatta oli etukengät jo paikallaan. Takajalkojen kanssa ei ole ongelmia, Funan mielestä etupäätä on vaan täysin mahdoton kannatella yhden jalan varassa.
Kengityksen jälkeen puin Funalle putsit ja laitoin karsinaan jotta se ehtii totutella jaloissa kiinni oleviin takiaisiin sen aikaa kun Essi vielä saisi kengät jalkaan. Ei menny pitkään ku karsinasta alko kuulua tarrojen ripinä. "Mama, nää on inhottavat! Haluun ne pois". Putsit sai kuitenki jäädä eikä ne enää tuntunu haittaavan tamman olemista.
Aamulla kengittäjää odotellessä oli hyvin aikaa siivota karsinat ja kuuri (kutsumme kuuriksi ladon tyyppistä kylmää tilaa jossa heinät ja kuivikkeet säilytetään) sekä järjestellä loimihuone uudelleen. Hetken aikaa on taas paikat järjestyksessä.
Kirjoittelen taas, rakas Funa-päiväkirja
Emmi
lauantai 7. joulukuuta 2013
#2 Motivaatio hukassa
Funa oli tänää pitkästä aikaa Hepovaarassa Mira Lahtelan ratsutettavana. Kello oli aamulla soimassa jo kuudelta että ehdin talliin antamaan hevosille aamupalaa ennen lähtöä. Tiet oli yllättävän hyvässä kunnossa, pelkäsin nimittäin että matkaan olisi kulunut enemmänkin aikaa kun eilen tuiskutti lunta ihan reilun kerroksen.
Mira tekee mielestäni hyvää työtä nuoren tamman kanssa ja on toimissaan rauhallinen ja johdonmukainen. Tänään kuitenkin Funan työskentelymotivaatio oli vähän hakusessa. Neiti näytti kyseenalaistavan kaikki pyynnöt kun "tänään nyt ei vaan yhtään huvittanut". Mira kävi Funan kanssa kenttätyöskentelyn jälkeen vielä maastossa ja kertoi neidin piristyneen siellä.
Kenttä on ollut meille kotona työskennellessäki vähän mörkö. Virkeä ja energinen hevonen muuttuu kuin silmänräpäyksessä laiskaksi, haluttomaksi ja tahmeaksi. Jätinki nyt ainakin loppusyksystä kentän kokonaan rauhaan ja liikuttiin enimmäkseen maastossa, mutta nyt kun en oo päässy ratsastamaa ni kehtuutus meinaa vallata omankin mielen.
Omaa motivaatiota on todella vaikea lähteä hakemaan kun ei tiedä mistä sitä etsisi. Nyt vielä kun oma maha on alkanut kasvaa niin en mahdu toppavaatteisiin. Hööksin talviratsastushaalari mahtuu päälle vielä nipin napin mutta se päällä jos koittaa urheilla niin näyttää takuulla ihan sialle uunissa jouluaattoyönä. Tänään huomasin myös että se haalari päällä on turha edes haaveilla hevosen lastaamisesta koppiin itse kun ei vaan yksinkertasesti taivu niin kaksinkerroin että mahtuisin etupuomin ali... itku!
Ei auta! Jotta Mira pääsisi Funan kanssa eteenpäin on Funalle saatava kuntoa tavalla tai toisella. Missio numero 1 on opettaa Funa ajolle. Neitiä on jo ohjasajettu ja kärrit on ollu kerran jälessä, joten ei pitäisi olla temppu eikä mikään jatkaa tästä eteenpäin. Päivät on vaan niin lyhkäsiä että töistä kun pääsee on jo pimeetä. Nyt lumen aikaan vielä jos kärrien kanssa haluaisi johonkin lähteä on mentävä suoraan tielle.. pimeässä..
Tietysti nyt kun saatiin viimesellä lunta maahan ni pääsis alottamaan hankitreenit mutta se tarkottas tällähetkellä sitä että siellä hangessa pitäisi tarpoa myös itse. Jotenkin taas se mielikuva siasta uunissa piirtyy verkkokalvoille.. :D Hei! jos jollain on tarjota hyviä vinkkejä niin olen niitä valmis kokeilemaan. Funa matkaa taas ensiviikonloppuna tunnille, jos ennen sitä saisin itseäni niskasta kiinni sen verran että Funa saisi enemmän liikuntaa myös viikolla.
Palaan pian rakas Funa-päiväkirja
Emmi
Mira tekee mielestäni hyvää työtä nuoren tamman kanssa ja on toimissaan rauhallinen ja johdonmukainen. Tänään kuitenkin Funan työskentelymotivaatio oli vähän hakusessa. Neiti näytti kyseenalaistavan kaikki pyynnöt kun "tänään nyt ei vaan yhtään huvittanut". Mira kävi Funan kanssa kenttätyöskentelyn jälkeen vielä maastossa ja kertoi neidin piristyneen siellä.
Kenttä on ollut meille kotona työskennellessäki vähän mörkö. Virkeä ja energinen hevonen muuttuu kuin silmänräpäyksessä laiskaksi, haluttomaksi ja tahmeaksi. Jätinki nyt ainakin loppusyksystä kentän kokonaan rauhaan ja liikuttiin enimmäkseen maastossa, mutta nyt kun en oo päässy ratsastamaa ni kehtuutus meinaa vallata omankin mielen.
Omaa motivaatiota on todella vaikea lähteä hakemaan kun ei tiedä mistä sitä etsisi. Nyt vielä kun oma maha on alkanut kasvaa niin en mahdu toppavaatteisiin. Hööksin talviratsastushaalari mahtuu päälle vielä nipin napin mutta se päällä jos koittaa urheilla niin näyttää takuulla ihan sialle uunissa jouluaattoyönä. Tänään huomasin myös että se haalari päällä on turha edes haaveilla hevosen lastaamisesta koppiin itse kun ei vaan yksinkertasesti taivu niin kaksinkerroin että mahtuisin etupuomin ali... itku!
Ei auta! Jotta Mira pääsisi Funan kanssa eteenpäin on Funalle saatava kuntoa tavalla tai toisella. Missio numero 1 on opettaa Funa ajolle. Neitiä on jo ohjasajettu ja kärrit on ollu kerran jälessä, joten ei pitäisi olla temppu eikä mikään jatkaa tästä eteenpäin. Päivät on vaan niin lyhkäsiä että töistä kun pääsee on jo pimeetä. Nyt lumen aikaan vielä jos kärrien kanssa haluaisi johonkin lähteä on mentävä suoraan tielle.. pimeässä..
Tietysti nyt kun saatiin viimesellä lunta maahan ni pääsis alottamaan hankitreenit mutta se tarkottas tällähetkellä sitä että siellä hangessa pitäisi tarpoa myös itse. Jotenkin taas se mielikuva siasta uunissa piirtyy verkkokalvoille.. :D Hei! jos jollain on tarjota hyviä vinkkejä niin olen niitä valmis kokeilemaan. Funa matkaa taas ensiviikonloppuna tunnille, jos ennen sitä saisin itseäni niskasta kiinni sen verran että Funa saisi enemmän liikuntaa myös viikolla.
Palaan pian rakas Funa-päiväkirja
Emmi
torstai 5. joulukuuta 2013
#1 First Day
Huono... Niin huono olen pitämään minkäänlaista päiväkirjaa... Itsestäni, elämästäni, eläimistäni ja silti avasin oman blogin. Fiksua? Nnot..
Tämän vaiheen elämästäni haluaisin kuitenkin ikuistaa yhteen paikkaan ajatuksineni ja kuvineni ja jakaa sen kaiken myös teille jotka sitä haluatte seurata.
Olen 1991 syntynyt nuori nainen ja ensivuonna minusta tulee äiti - tuplasti. Oma laskettu aikani on maaliskuussa ja hevosen jota olen saanut pitää kuin omaani laskettuaika sattuu heinä - elokuun taitteeseen. Ensimmäiset lapseni, pieni ihmisriiviö ja karvainen hevosvauva.
Jos nyt sitten vähän taustoja. Aloitin hevosharrastuksen yhdessä äitini kanssa 10 vuotiaana ja pian taitojen karttuessa meille tuli ensin ylläpitoon pari hevosta tallilla jossa ratsastus aloitettiin ja pian niiden lähdön jälkeen ostettiin ensimmäinen oma poni Senttu. Tähän päivään mennessä hevosia on ollut erinäköisiä, kokoisia ja ikäsiä kuluneen 11 vuoden aikana peräti 15 ja näiden omien lisäksi tallissa on asunut hevosia vuokrapaikalla ja ylläpidossa. Hevosharrastus on ollut aina se tärkein asia maailmassa, jopa niin tärkeä että lähdin opiskelemaan harrastuksesta ammattia Harjuun josta valmistuin 2010 harrasteohjaajaksi. Työtä alalla en sittemmin ole kuitenkaan tehnyt vaan hevosista olen nauttinut ihan vain yksin, perheen ja ystävieni kesken.
Sitten olisi vuorossa tämä sydäntenvalloittaja tamma, jota olen saanut pitää kuin omaani. Funa, pieni punainen unelma. Funa on 2009 Suomessa syntynyt islanninhevostamma. Pikku neidin emä on kulomusta Ofeig frá Eystra-Frodholti ja isä on ruunihallakko Viljar frá Skardi. Viljar ei ole ihan mikä tahansa ori vaan mahtavilla meriiteillä varustettu hieno isä joka on palkittu KTK I palkinto pistein 8,10. Ratsastusominaisuudet 8,43. Viljarille on myönnetty korkein suoritusluokka *** (Suomen Hippos, 2009) ja vuosilta 2000 - 2007 liki 30 SM-, PM- ja MM-mitalia askellajikilpailuista. Grr (;
Virallisesti Funa on äitini nimissä, mutta olen sitä opettanut ja kouluttanut hiljalleen jo 1,5 vuotiaasta asti eli kohta neljä vuotta. Funan mahassa kasvava varsa on minun ihan oma projektini. Saan varsan omakseni kunhan itse huolehdin kaikista tiineyden aikaisista kuluista mukaanlukien astutus- ja varsamaksut. Isä oriksi valitsin hevosen joka on jotain yhtä mahtavaa kuin Funan oma isä Viljar, nimittäin Grasteinn frá Brekkun. Unelmien prinssi on tituleerattu Suomen parhaimmaksi jalostusoriksi ja maailman kolmanneksi parhaaksi ikäluokassaan kokonaispisteillä 8,54.
No, jotta minulle jäisi kirjotettavaa jatkossakin niin lopetan nyt tältä erää tähän. Kysymyksiä saa esittää ja vastaan niihin mielelläni. Seuraavissa postauksissa perehdyn meidän molempien mahan kasvuun ja tarkemmin meillä olleisiin hevosiin, historiaan ja tämän päivän tekemisiin.
Nähdään taas rakas Funa-päiväkirja!
Emmi
Tämän vaiheen elämästäni haluaisin kuitenkin ikuistaa yhteen paikkaan ajatuksineni ja kuvineni ja jakaa sen kaiken myös teille jotka sitä haluatte seurata.
Olen 1991 syntynyt nuori nainen ja ensivuonna minusta tulee äiti - tuplasti. Oma laskettu aikani on maaliskuussa ja hevosen jota olen saanut pitää kuin omaani laskettuaika sattuu heinä - elokuun taitteeseen. Ensimmäiset lapseni, pieni ihmisriiviö ja karvainen hevosvauva.
Jos nyt sitten vähän taustoja. Aloitin hevosharrastuksen yhdessä äitini kanssa 10 vuotiaana ja pian taitojen karttuessa meille tuli ensin ylläpitoon pari hevosta tallilla jossa ratsastus aloitettiin ja pian niiden lähdön jälkeen ostettiin ensimmäinen oma poni Senttu. Tähän päivään mennessä hevosia on ollut erinäköisiä, kokoisia ja ikäsiä kuluneen 11 vuoden aikana peräti 15 ja näiden omien lisäksi tallissa on asunut hevosia vuokrapaikalla ja ylläpidossa. Hevosharrastus on ollut aina se tärkein asia maailmassa, jopa niin tärkeä että lähdin opiskelemaan harrastuksesta ammattia Harjuun josta valmistuin 2010 harrasteohjaajaksi. Työtä alalla en sittemmin ole kuitenkaan tehnyt vaan hevosista olen nauttinut ihan vain yksin, perheen ja ystävieni kesken.
Sitten olisi vuorossa tämä sydäntenvalloittaja tamma, jota olen saanut pitää kuin omaani. Funa, pieni punainen unelma. Funa on 2009 Suomessa syntynyt islanninhevostamma. Pikku neidin emä on kulomusta Ofeig frá Eystra-Frodholti ja isä on ruunihallakko Viljar frá Skardi. Viljar ei ole ihan mikä tahansa ori vaan mahtavilla meriiteillä varustettu hieno isä joka on palkittu KTK I palkinto pistein 8,10. Ratsastusominaisuudet 8,43. Viljarille on myönnetty korkein suoritusluokka *** (Suomen Hippos, 2009) ja vuosilta 2000 - 2007 liki 30 SM-, PM- ja MM-mitalia askellajikilpailuista. Grr (;
Virallisesti Funa on äitini nimissä, mutta olen sitä opettanut ja kouluttanut hiljalleen jo 1,5 vuotiaasta asti eli kohta neljä vuotta. Funan mahassa kasvava varsa on minun ihan oma projektini. Saan varsan omakseni kunhan itse huolehdin kaikista tiineyden aikaisista kuluista mukaanlukien astutus- ja varsamaksut. Isä oriksi valitsin hevosen joka on jotain yhtä mahtavaa kuin Funan oma isä Viljar, nimittäin Grasteinn frá Brekkun. Unelmien prinssi on tituleerattu Suomen parhaimmaksi jalostusoriksi ja maailman kolmanneksi parhaaksi ikäluokassaan kokonaispisteillä 8,54.
No, jotta minulle jäisi kirjotettavaa jatkossakin niin lopetan nyt tältä erää tähän. Kysymyksiä saa esittää ja vastaan niihin mielelläni. Seuraavissa postauksissa perehdyn meidän molempien mahan kasvuun ja tarkemmin meillä olleisiin hevosiin, historiaan ja tämän päivän tekemisiin.
Nähdään taas rakas Funa-päiväkirja!
Emmi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)