#9 Mammat Tapanin-päivä ajelulla

Hyvää mennyttä Joulua ja Joulun jälkeistä aikaa kaikille! Maanantaina oli vielä viimeinen työpäivä ennen joululomaa ja sen jälkeen aika onkin juossut tontun askareissa pitkin pitäjää. Jouluruokaa tein ensimmäistä kertaa itse tänä vuonna mutta sitä ei olla vielä kunnolla ehditty syömään kun on käyty vierailulla niin omien vanhempieni kuin appivanhempienkin tykönä. Se tarkoittaa sitä että Funakin on ehtinyt lomailla minusta pari päivää ;D. Eilen kävin Funalle syöttämässä tarhassa porkkanoita ja kuiskuttelemassa kuka on maailman paras poni.

Tänään tulin tallille jo aamusta ja kyselin äitiltä olisiko mahdollista päästä Tapanin-päivä ajelulle, ratsastus kun on kielletty äitin ja miehen pyynnöstä ja niin kävi että nyt hymy yltää leveästi korvasta toiseen. Funaa on aikasemmin ohjasajettu muutamia kertoja ja kärrit on olleet kerran jäljessä kun käveltiin laitumella pari kierrosta. Funa näytti aikuisen hevosen mallia seisomalla kiltisti paikallaan koko valjastuksen ajan ja kun kärrit saatiin jälkeen ei tamma ollut moksiskaan "tätähän mä oon aina tehny". 

Siskoni ratsasti Essiä edellä, Funa tuli kärrien kanssa Essin perässä ja äitini oli varmuuden vuoksi mukana jalkaisin. Käveltiin tietä pitkin arvioilta noin neljän kilometrin lenkki ja Funa toimi tosi näppärästi. Hienosti pikkuneiti ymmärsi että kääntyä pitää koko rungolla, ei riitä että päätä kääntää. Koko matka mentiin kävellen, mutta Funa selvästi väsyi. Taisi kärrin vetämisessä olla oikea aivopähkinä mielelle pureskeltavaksi ja eroaahan vetotyöskentely ratsastajan kantamisesta huomattavasti. Kun päästiin takaisin tallin pihaan niin Funa seisoi taas hiiren hiljaa paikoillaan sen aikaa että saatiin äitin kanssa purettua kärrit pois perästä, eikä Funa ollu ees missään kiinni.

Kivaa päästä pitkästä aikaa tekemään jotain muutakin Funan kanssa! Tätä aletaan harrastamaan useamminkin!

Palaan taas pian!
-Emmi

 

#8 Onnistumisen riemuja

Aamulla olin taas ajoissa tallilla pikkusiskoni kanssa valmistelemassa lähtöä Funan valmennukseen Hepovaaraan. Äiti sanoi jo aikasemmin viikolla että on huomannu Funassa selvän muutoksen. Maastakäsittelyn myötä tammasta on tullut myös seurallisempi ja ylipäänsä paljon positiivisempi, sen huomasin tänään itsekin. Normaalisti Funa olisi 7 aikaan aamulla vaan mököttänyt, mutta tällä kertaa oli kaksi hörökorvaa karsinan ovella vastassa toivottamassa hyvää huomenta ♥

Selvä ero Funassa näkyi myös ratsastuksessa. Neiti näytti tällä kertaa selvästi nauttivan työnteosta sekä oli iloinen ja reipas. Viikon takainen motivaatiokato oli tiessään, jes! Mirakin kehui Funan olevan kuin eri hevonen viime viikkoiseen verrattuna. Jäykkyttä on vielä mutta tänään Funa oli jo paljon suorempi. Tasapaino on myös neidillä vähän hakusessa. Sen huomasi varsinkin ravityöskentelyssä jos Funan käänsi pois uralta niin ravin sekaan tuli muutamia lyhyempiä askeleita tai tölttiä. Ensiviikolle siis lisätään liinassa juoksemista jos kentän pohja sen sallii ja mietin että maapuomeista voisi olla myös hyötyä.

On tässä se hyvä puoli kun joutuu kentänlaidalta Funaa seuramaan niin huomaa paljon asioita mitkä voisi jäädä selästä käsin huomaamatta. Oikeastaan nyt kun on pitänyt pysähtyä ja miettiä tätä ratsastamattomuutta niin ei ehkä parempaan saumaan oma raskaus olisikaan voinut sattua! Funa saa niin hyvää opetusta nyt Miralta että itse olisin luultavasti ollut sormi suussa moneen kertaan yrittäessäni itse viedä tammaa eteenpäin. Tällä hetkellä Funalle on helppo tarjota kevyttä liikuntaa ja monipuolista tekemistä kun pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja työskennellä myös maastakäsin, siihen ei ole miulla aina keskittymiskyky riittänyt.

Sen verran uskalsin suunnitella ja aikaa eteenpäin, että ensi kesänä haluaisin osallistua johonkin askellajien tiiviskurssille. Olisin saanut itselleni oppia lisää ja olisin valmis kunnes Funa on taas varsomisen jälkeen siinä kunnossa että sillä voi alkaa ratsastamaan.

On myös ollut jännä huomata että onnistumisen riemua voi näköjään kokea ihan myös kentänlaidalla ratsastusta seuraten.

Nähdään taas, rakas Funa päiväkirja!
- Emmi

#7 Pessimisti-Essin yölliset seikkailut

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Essi oli karannut karsinasta viettämään iltaa "kaupungille"

Ps. Funan sivu ja Ystävät vuosien varrelta on päivitetty

Näistä on selvästikkin pääteltävissä Essin yön kulku:

Essi on yrittänyt laittautua (pedikyyri) illan rientoja varten

Sitten Essi on etsinyt harjojaan ja kampojaan. Meikkilaukku (ensiapulaatikko) ei suostunut avautumaan joten Essi jätti vihaisen viestin aamutallin tekijälle liian vaikeasti avattavista muovilaatikoista.

Sitten Essi on lähtenyt etsimään ravintolaa. Valitettavasti viiriäisten ruokasankko oli liian tiukasti kiinni ja talipallot olivat pahan makuisia.

Viimein Essi löysi mieleisensä ravintolan nimeltä Rehuhuone, mutta koska Essi oli jo lievässä myslihumalassa ei portsari (puutarhatuoli) laskenut neitiä enää pidemmälle ja Essi tyytyi palaamaan karsinaansa kunhan oli ensin hajoittanut muutamat lautaset (rehulaatikot).

Funa oli nauranut aamulla partaansa kuunnellessaan Essin saamaa läksytystä ku äitini oli mennyt aamutalliin ja huomannut Mamman bileet käytävällä ja rehuhuoneessa. Jos hevonen osaisi viheltää niin Essi olisi tehnyt juurikin niin...

#6 Varo jobbaria!

Tänään käyn vaan pikaisesti siivoomassa karsinat tallilla ja sitten vietän siivouspäivän kotona. On kuitenkin aihe jonka näin tärkeäksi tuoda esille. Nimittäin vilpilliset hevoskauppiaat, trokarit, jobbarit, huijarit ...

Törmäsin tänä aamuna facebookin yhdellä markkinapalstalla naiseen joka myy suomenhevostaan "haikein mielin, totaalisen ajanpuutteen vuoksi.." Tästä kyseisestä hevosesta minulla ei ole mitään tietoa, mutta kokemuksia hevosta myyvästä naisesta on. 

Olen myynyt hevoseni tälle naiselle ja pystyn puhtain omatunnoin kutsumaan häntä jobbariksi myöhemmin paljastuneiden asioiden perusteella. Hevoseni oli kyllä koulupuolella hyvinkin taitava, mutta hyppäämiseen hevosestani ei enää ollut etujalan hankosidevamman vuoksi. Hevosen möin ihan polkuhintaan juurikin tästä hankosidevammasta johtuen, myös nainen oli täysin tietoinen siitä että hevonen ei ole täysin kunnossa ja annoin hänelle mukaan kaikki hevosesta otetut röntgenkuvat joita otettiin silloin ostotarkastuksen yhteydessä kun hepan ostin, myöskin röntgen ja ultraäänikuvat heti hankosidevamman toteamishetkeltä ja puolen vuoden toipilasajan jälkeen. Eli siis ihan kaikki dokumentit eläinlääkärinlausuntoja myöten liittyen hevosen vammaan. 

Nainen koeratsastuksessa kehui hevoseni maasta taivaaseen ja lupasi hepalle loppuelämän kodin ja että aina olisin tervetullut hevostani katsomaan ja kuinka hän sillä sitten kisaisi ja haluaisi minusta hevoselle kisahoitajan kun kuitenkin tuntisin hevosen ja välimatkaa ei montaa sataa kilometriä välillämme olisi. Olin onnesta soikea kun heppa löysi ihanan omistajan. Viikko myöhemmin kun hevosesta oli kaupat tehty ja hevosen olin käynyt viemässä tallille jonne sillä oli karsinapaikka varattu, ystäväni soitti minulle ja kertoi tutun hevosen olevan myynnissä. Niin, minun hevonen oli laitettu uudelleen myyntiin ja vain viikko myöhemmin meidän tekemiemme kauppojen jälkeen. Viikko!

Yritin naista saada kiinni että olisin kysynyt mikä vitsi tämä nyt oikein oli, missä oli se luvattu loppuelämän koti, mutta nainen ei koskaan vastannut puhelimeen. Myöhemmin opiskelukaveri kertoi että hevoseni on todellakin myyty ja se on jossain päin keski-Suomea. Itkin monta iltaa omaa sokeuttani, en mie tätä halunnut parhaalle kaverilleni joka oli jo muutenkin paljon kokenut.

Noin vuosi myynnin jälkeen minua vähän nuorempi tyttö otti minuun yhteyttä. Tietäisinkö kertoa mitään hevosesta, jonka olen joskus omistanut. Minun heppa ... Tämä tyttö oli vaihtanut oman oikeasti arvokkaan kisaponinsa minun hevoseeni ja haukannut aika paljon p*skaa vaihtokaupassa. Nainen oli hänen kertomansa mukaan kaupannut hevostani täysin terveenä ja valmiina vaativiin koululuokkiin ja starttaamaan vähintään metrin radoilla. Ei puhettakaan hankkarivammasta saatikka siitä että hevosen jalat ei kestä isoja esteitä hyppiä. Tyttö oli saanut ainoastaan naisen teettämän uuden terveystarkastuksen, jonka mukaan hevonen on täysin terve. 

Itku pääsi uudelleen kun tyttö kertoi hevosen olleen tosi kurjassa kunnossa hänelle tullessaan. Heppa oli laihtunut ja sitä oli vaikea saada syömään. Ratsastaessa hevonen oli saanut voimakkaita riehaantumiskohtauksia, jotka ilmeisesti johtuivat jaloissa olevista kivuista. Tyttö oli perheensä kanssa kuljettanut hevosta useamman eläinlääkärin tutkittavana ja hän oli sen diagnoosin saanut että hevonen ei enää kestäisi sitäkään käyttöä missä kunnossa se minulta lähti. He olivat koittaneet tavoittaa tätä jobbaria, joka oli muuten luvannut tytönkin ponille loppuelämän kotia ja taivasta maan päälle, mutta vastaus tuli kylmästi että kaupat on tehty ja hän on ponin myynyt jo eteenpäin.

Tämä tyttö käytti tuhansia euroja hevosen kuntoutushoitohin, lihotusruokavalioon ja elänlääkärin laskuihin. Hän ei kuitenkaan hevosesta koskaan päässyt nauttimaan niinkuin olisi uuden hevosen omistajalle suonut. Rahat eivät myöskään enää riittäneet sellaisen hevosen ostoon mihin käyttöön hän oli minun hevoseni jobbarilta ostanut.

Naista ei saatu minkäänlaiseen vastuuseen ja minulta lähtenyt hevonen laukkaa nyt vihreämmillä niityillä. En aio missään enkä kenellekään julkaista naisen nimeä, mutta netti on ihmeellinen. Ne jotka haluavat asian perinpohjin selvittää, osaavat sen tiedon kaivaa olemassa olevien historiatietojen avulla.

Kun myyt tai ostat omaa hevosta ota selvää vielä selvittämisen jälkeenkin hevosen / myyjän / ostajan historiasta. Kaikki ei aina todellakaan ole sitä mitä annetaan ymmärtää. Teetä aina itse terveysselvitys eläinlääkärillä jonka sanaan voit luottaa ja jos jotain olet sopinut ostajan / myyjän kanssa pidä huoli että sovitut asiat ja kaikki maininnat hevosen terveydentilasta on kirjattu kauppakirjaan minkä molemmat osapuolet allekirjoittavat. 

Lämpimästi entistä hevostani muistaen, anteeksi etten ollut riittävän tarkka ..

#5 Järjetön ikävä...

.. Nimittäin takaisin hevosen selkään.. 19.10. eli tarkalleen 59 päivää sitten olen viimeeksi istunut hevosen selässä, eikä sekään ollut edes oma jolla menin. Sen jälkeen päätin, että ehkä ratsastus ei ole odottavan äidin harrastus. Ei sillä että se olisi sattunut vaan en vain enää uskaltanut ottaa sitä riskiä että putoaisin koska se tietäisi melkovarmasti keskenmenoa.

Yhdistän nyt tähän postaukseen sekä eilisen että tämän päivän puuhailut. Eilen töiden jälkeen heitin hevosille päiväheinät ja tein tallihommia ihan kaikessa rauhassa ja ajatuksella. Sen jälkeen kun omat jäsenet oli sopivasti vertyneet niin kävin hakemassa Funan, puin sille suitset ja suunnattiin kentälle kävelemään ihan vain jalkaisin. Aluksi muutama kierros molempiin suuntiin. Sopivan lämmittelyn jälkeen otin Funan "kainaloon" siirryin siis seisomaan tamman viereen niin että sain käden ojennettua selän yli ja ohjat käteen niinkuin olisin ollut ratsailla. Tämä olikin hyvä ajatus! Alun takeltelun jälkeen Funa oivalsi että se voi edelleen kävellä eteenpäin vaikka mamma lyllertäisi vieressä sen minkä jaloistaan pääsee. Pääsin asettamaan Funaa hyvin kulmiin ja kun asetuin niin että olin aina kentän sisäpuolella niin satoin käyttää omaa lantiotani pohkeen sijasta apuna taivuttaessani neitiä pyöreämmäksi voltilla.

Työskenneltiin noin 15 - 20 minuuttia ja tuumin tämän riittävän kun Funan keskittymiskyky on vielä melko vähäistä. Riisuin suitset pois ja kaivoin muutaman heppa-karkin joiden avulla pyysin Funaa venyttämään päätään molemmille sivuille sekä kurkottamaan etujalkojen väliin.

Tänään tehtiin saman kaavan mukaan. Funa haistoi jo heti kun kentälle päästiin että taskussa oli porkkanoita ja alkukäynnit neiti käveli turpa kiinni miun lapasessa etten vaan itse unohtais mitä taskussa on. Eiliseen verrattuna Funa käveli jo paljon reippaammin ja asettui herkemmin molempiin suuntiin sekä käveli suoralla uralla suoraan. Sunnuntaina on taas aamulla Miran tunti ja innolla ootan onko tämän tyyppisestä harjoittelusta apua. 

Kenttä on tällä hetkellä aika kova ja jäinen. Parin päivän plussakelit ja vesisade on tehnyt tehtävänsä ja mietin jo oisko aitasta pitäny kaivaa hokkarit jalkaan niin liikkuminen olisi helpompaa, mutta jos sää pysyy tälläisenä niin voisin olettaa että viimeistään ylihuomenna jää on saanut kyytiä ja voisin juoksuttaa Funaa liinassa.

Onneksi hevosilla voi tehdä muutakin kun ratsastaa (:

Palaan taas pian!
Emmi

#4 Jouluostoksia, koulutusta ja muniva hevonen

Hei rakas Funa päiväkirja!

Lauantaina käytiin mieheni ja siskoni kanssa Joensuussa jouluostoksilla. Itse olen saanut jo joululahjat aika tarkkaan haalittua kasaan, joten rahapussia ei tarvinnut hirveästi rasittaa. Funalle löysin kuitenkin Puuilosta ison himalaja-suolakiven tuliaisiksi.

Sunnuntaina suunnattiin äitin ja Funan kanssa taas Miran tunnille Hepovaaraan. Aamulla tulin tallille seitsemän aikoihin ja annoin Essille ja Funalle aamuheinät, harjasin Funan lähtövalmiiksi ja täytin Essin vesisaavin kun se oli yöaikaan juonut kaiken, pistin ovet kiinni ja lähdin sisälle aamukahville. Sisällä ei oltu varmaan kun reilu puoli tuntia ja kun äitin kanssa mentiin talliin takasi niin Essi seisoi keskellä käytävää syömässä viiriäisen rehuja! Tässä jännityksellä ootetaan kasvaako Essille siivet vai alkaako se munimaan ...

Kun ajettii Hepovaaran tallin parkkipaikalle ja saatiin Funa ulos kopista niin neiti vaatimalla vaati päästä moikkaamaan aidalle vastaan tullutta Kallea, joka viikko sitten muutti Miralle työntekoon. Naru suorana Funa veti minut perässä portille, antoi Kallelle pusun ja sitten vasta neiti oli valmis kävelemään puomille laitettavaksi valmiiksi tuntia varten. Hassu!

Ratsastaessa Funa näytti jälleen omalle reippaalle itselleen, tosin pienen pieni Pikku-Myy-olo siitä oli selvästi havaittavissa. Funa liikkui tahdikkaasti ja kantoi itseään niin kauniisti että mama kykeni vaan ihailemaan kentän reunalla. Vaikka Funa oli tänään selvästi parempi kuin viikko sitten niin on se vieläkin sen oloinen että kentällä työskentely ei ole mukavaa. Maastossa menohaluja oli ollut sitten sitäkin enemmän ja Funa oli tarjonnut laukkaa aina kun oli mahdollista juosta. Jäykkyyttä on vähän ja neiti mielellään juostessa punkisi oikea lapa edellä, joten välipäivillä aletaan nyt harrastamaan jumppaa joilla toivonmukaan saataisiin liikkeitä vähän suoremmiksi.

Kirjoittelen taas pian!
Emmi

#3 Kenkäilyä

Puolitoista viikkoa sitten satanut lumipeitto on meillä täällä itä-Suomessa aiheuttanu hirmusen kengitysaallon ja kengittäjää on ollut miltein mahdoton saada kiinni kiireiltään. Tänään kuitenkin oli meidän tallin vuoro ja Essi ja Funa sai uudet nastakengät alle. Äitin kanssa otettiinkin hevosilta kengät pois jo pari viikkoa sitten kun kenkiin pakkautuva lumi teki tallipihasta melkoisen luistinradan ja oli jo vaarallisen liukas hevosille. Paljaat kaviot eivät kerää tieroja juuri ollenkaan ja karhea kavionpohja pitää liukkaallakin paremmin kuin hokiton kenkä. 

Funa sai tänään ihka ensimmäiset hokkikengät. Kävin eilen agrimarketista shoppailemassa 4x0 koon ratsukengät (voi miten pienet) ja samalla löysin 4kpl s-koon tarraputseja. Arvelin pääseväni halvemmalla jos Funa suostuisi tarhaamaan pari viikkoa putsien kanssa niin ei tarvitisi eläinlääkäriä vaivata hokkien jättämillä haavoilla nyt kun neiti opettelee käyttämään korkokenkiä. Funalle tämä oli sen elämänsä toinen kengitys. Syksyllä laitettiin ensimmäistä kertaa kengät jalkaan ja muuten sitä aiemmin on vain säännöllisesti vuoltu.

Kärsivällisyys ei kuulu siihen sanavarastoon jolla Funaa voisi kuvailla. Kaikki-tänne-heti-nyt hevoselle käytävällä paikallaan seisominen on ihan hirveää puhumattakaan siitä että yhtä jalkaa pitäisi pitää vielä ylhäällä sen aikaa että sinne lyödään kenkä kiinni. Olen kuitenkin päättänyt että rauhotuslinjalle en Funan kanssa lähde noin nuori kun on, muuten se ei koskaan opi seisomaan hiljaa paikallaan. Rauhoituksen sijaan keksittiin kaikkea muuta mukavaa, hierotiin korvia, kaiveltiin tilsakopasta sopivia tilsoja, letitettiin tukkaa, syötiin haalarista tarranauhoja... Ja melkein huomaamatta oli etukengät jo paikallaan. Takajalkojen kanssa ei ole ongelmia, Funan mielestä etupäätä on vaan täysin mahdoton kannatella yhden jalan varassa.

Kengityksen jälkeen puin Funalle putsit ja laitoin karsinaan jotta se ehtii totutella jaloissa kiinni oleviin takiaisiin sen aikaa kun Essi vielä saisi kengät jalkaan. Ei menny pitkään ku karsinasta alko kuulua tarrojen ripinä. "Mama, nää on inhottavat! Haluun ne pois". Putsit sai kuitenki jäädä eikä ne enää tuntunu haittaavan tamman olemista.

Aamulla kengittäjää odotellessä oli hyvin aikaa siivota karsinat ja kuuri (kutsumme kuuriksi ladon tyyppistä kylmää tilaa jossa heinät ja kuivikkeet säilytetään) sekä järjestellä loimihuone uudelleen. Hetken aikaa on taas paikat järjestyksessä.

Kirjoittelen taas, rakas Funa-päiväkirja
Emmi

#2 Motivaatio hukassa

Funa oli tänää pitkästä aikaa Hepovaarassa Mira Lahtelan ratsutettavana. Kello oli aamulla soimassa jo kuudelta että ehdin talliin antamaan hevosille aamupalaa ennen lähtöä. Tiet oli yllättävän hyvässä kunnossa, pelkäsin nimittäin että matkaan olisi kulunut enemmänkin aikaa kun eilen tuiskutti lunta ihan reilun kerroksen. 

Mira tekee mielestäni hyvää työtä nuoren tamman kanssa ja on toimissaan rauhallinen ja johdonmukainen. Tänään kuitenkin Funan työskentelymotivaatio oli vähän hakusessa. Neiti näytti kyseenalaistavan kaikki pyynnöt kun "tänään nyt ei vaan yhtään huvittanut". Mira kävi Funan kanssa kenttätyöskentelyn jälkeen vielä maastossa ja kertoi neidin piristyneen siellä. 

Kenttä on ollut meille kotona työskennellessäki vähän mörkö. Virkeä ja energinen hevonen muuttuu kuin silmänräpäyksessä laiskaksi, haluttomaksi ja tahmeaksi. Jätinki nyt ainakin loppusyksystä kentän kokonaan rauhaan ja liikuttiin enimmäkseen maastossa, mutta nyt kun en oo päässy ratsastamaa ni kehtuutus meinaa vallata omankin mielen.

Omaa motivaatiota on todella vaikea lähteä hakemaan kun ei tiedä mistä sitä etsisi. Nyt vielä kun oma maha on alkanut kasvaa niin en mahdu toppavaatteisiin. Hööksin talviratsastushaalari mahtuu päälle vielä nipin napin mutta se päällä jos koittaa urheilla niin näyttää takuulla ihan sialle uunissa jouluaattoyönä. Tänään huomasin myös että se haalari päällä on turha edes haaveilla hevosen lastaamisesta koppiin itse kun ei vaan yksinkertasesti taivu niin kaksinkerroin että mahtuisin etupuomin ali... itku!

Ei auta! Jotta Mira pääsisi Funan kanssa eteenpäin on Funalle saatava kuntoa tavalla tai toisella. Missio numero 1 on opettaa Funa ajolle. Neitiä on jo ohjasajettu ja kärrit on ollu kerran jälessä, joten ei pitäisi olla temppu eikä mikään jatkaa tästä eteenpäin. Päivät on vaan niin lyhkäsiä että töistä kun pääsee on jo pimeetä. Nyt lumen aikaan vielä jos kärrien kanssa haluaisi johonkin lähteä on mentävä suoraan tielle.. pimeässä..

Tietysti nyt kun saatiin viimesellä lunta maahan ni pääsis alottamaan hankitreenit mutta se tarkottas tällähetkellä sitä että siellä hangessa pitäisi tarpoa myös itse. Jotenkin taas se mielikuva siasta uunissa piirtyy verkkokalvoille.. :D Hei! jos jollain on tarjota hyviä vinkkejä niin olen niitä valmis kokeilemaan. Funa matkaa taas ensiviikonloppuna tunnille, jos ennen sitä saisin itseäni niskasta kiinni sen verran että Funa saisi enemmän liikuntaa myös viikolla.

Palaan pian rakas Funa-päiväkirja
Emmi

#1 First Day

Huono... Niin huono olen pitämään minkäänlaista päiväkirjaa... Itsestäni, elämästäni, eläimistäni ja silti avasin oman blogin. Fiksua? Nnot..

Tämän vaiheen elämästäni haluaisin kuitenkin ikuistaa yhteen paikkaan ajatuksineni ja kuvineni ja jakaa sen kaiken myös teille jotka sitä haluatte seurata.

Olen 1991 syntynyt nuori nainen ja ensivuonna minusta tulee äiti  -  tuplasti. Oma laskettu aikani on maaliskuussa ja hevosen jota olen saanut pitää kuin omaani laskettuaika sattuu heinä - elokuun taitteeseen. Ensimmäiset lapseni, pieni ihmisriiviö ja karvainen hevosvauva. 

Jos nyt sitten vähän taustoja. Aloitin hevosharrastuksen yhdessä äitini kanssa 10 vuotiaana ja pian taitojen karttuessa meille tuli ensin ylläpitoon pari hevosta tallilla jossa ratsastus aloitettiin ja pian niiden lähdön jälkeen ostettiin ensimmäinen oma poni Senttu. Tähän päivään mennessä hevosia on ollut erinäköisiä, kokoisia ja ikäsiä kuluneen 11 vuoden aikana peräti 15 ja näiden omien lisäksi tallissa on asunut hevosia vuokrapaikalla ja ylläpidossa. Hevosharrastus on ollut aina se tärkein asia maailmassa, jopa niin tärkeä että lähdin opiskelemaan harrastuksesta ammattia Harjuun josta valmistuin 2010 harrasteohjaajaksi. Työtä alalla en sittemmin ole kuitenkaan tehnyt vaan hevosista olen nauttinut ihan vain yksin, perheen ja ystävieni kesken.

Sitten olisi vuorossa tämä sydäntenvalloittaja tamma, jota olen saanut pitää kuin omaani. Funa, pieni punainen unelma. Funa on 2009 Suomessa syntynyt islanninhevostamma. Pikku neidin emä on kulomusta Ofeig frá Eystra-Frodholti ja isä on ruunihallakko Viljar frá Skardi. Viljar  ei ole ihan mikä tahansa ori vaan mahtavilla meriiteillä varustettu hieno isä joka on palkittu KTK I palkinto pistein 8,10. Ratsastusominaisuudet 8,43. Viljarille on myönnetty korkein suoritusluokka *** (Suomen Hippos, 2009) ja vuosilta 2000 - 2007 liki 30 SM-, PM- ja MM-mitalia askellajikilpailuista. Grr (;

Virallisesti Funa on äitini nimissä, mutta olen sitä opettanut ja kouluttanut hiljalleen jo 1,5 vuotiaasta asti eli kohta neljä vuotta. Funan mahassa kasvava varsa on minun ihan oma projektini. Saan varsan omakseni kunhan itse huolehdin kaikista tiineyden aikaisista kuluista mukaanlukien astutus- ja varsamaksut. Isä oriksi valitsin hevosen joka on jotain yhtä mahtavaa kuin Funan oma isä Viljar, nimittäin Grasteinn frá Brekkun. Unelmien prinssi on tituleerattu Suomen parhaimmaksi jalostusoriksi ja maailman kolmanneksi parhaaksi ikäluokassaan kokonaispisteillä 8,54.

No, jotta minulle jäisi kirjotettavaa jatkossakin niin lopetan nyt tältä erää tähän. Kysymyksiä saa esittää ja vastaan niihin mielelläni. Seuraavissa postauksissa perehdyn meidän molempien mahan kasvuun ja tarkemmin meillä olleisiin hevosiin, historiaan ja tämän päivän tekemisiin.

Nähdään taas rakas Funa-päiväkirja!
Emmi