Sitkeä, liian sitkeä pitää olla joissain tilanteissa. Pientä heikkohappisuutta on ollu ilmassa jo joitain viikkoja kun liika ahkeruus on laskenut hetkeksi istumaan alas ja vetämään henkeä. En kuitenkaan oo vielä täysin alistunut siihen etteikö muka "vielä vähän" ja "ihan kohta" kuuluisi sanavarastoon, mutta tän päivän jälkeen se on kai pakko uskoa että entiseen vauhtiin on lupa vasta kun Sintti on saatettu maailmaan.
Olin täksi aamuksi varannut ajan hierojalle ja viime kerran erheistä viisastuneena varasin mieheni itselleni hovikuskiksi. Viikko sitten nimittäin olin pyörtyä autoon ajellessani kotiinpäin hierojalta. Höynä olo meni kuitenkin sillä ohi että vartin verran pidin taukoa linja-autopysäkillä ja toiselta taukopaikalta jouduin jo äitille soittamaan jos se viitsisi millään tulla hakemaan kun en uskalla ajaa enää pidemmälle.
Koska maha estää vatsallaan olon niin hieronta on toteutettu niin että istun jakkaralla hierontapöytää vasten nojaten. Tänään en sitten hieronnan jälkeen ehtinyt edes autolle asti vaan kesken hieronnan ehdin vain ääneen sanoa että kohta pitää muuten nostaa jalat ylös ja siinä vaiheessa Emmiä vietiin. Hieroja loikki kuin arojänis huoneen poikki ja avasi oven käytävälle siitä parilla loikalla takaisin ottamaan minnuu kiinni etten pääse valahtamaan lattialle ja äänestä päätellen oli hierojallakin vähän hätä kun apua huusi. Täysin pihalla en ehtiny olla ku muutaman sekunnin, mutta siinä ajassa ehti tapahtua paljon kun huone täytty naisista ja miut avitettiin pöydälle pitkälleen ja jalkoja nosteltiin kohti kattoa. Mieheni tuli sitten noutamaan huoneesta asti kun sain hänelle soitettua että nyt kävi näin.
Varmuuden vuoksi suunnattiin hierojalta suoraan lääkäriin päivystykseen varmistamaan ettei huolta ole, eikä ollutkaan vaan syyllinen on vain normaalia matalammat verenpaineet ja niskalukko joka alkoi aueta kesken hieronnan. Lääkäri kuitenkin kielsi minua ajamasta enää autolla jos vain mahdollista, kun kerta näin on käynyt ennenkin. Täytyy nyt tosissaan alkaa miettiä mihin kaikkeen rahkeet riittävät kun aikaa h-hetkeen on tasan 2 viikkoa.
- Emmi
perjantai 28. helmikuuta 2014
tiistai 25. helmikuuta 2014
#15 Kengät jalkaan ja asiaa synnytyspelosta
Kengityspäivä teki Funalle taas vähän tiukkaa ... Käyttäytyminen kyllä paranee joka kengityskerrasta, mutta vielä tänäänkin piti etujalkoja laitellessa hyppiä yläpystyä. En tiiä! Tamma ei ole kyllä yhtään sen näköinen että sitä sattuisi, seisoo aikansa hiljaa paikoillaan ja sit kerää takajalat alle ja pomppaa.. ? Lisäksi etujalkoja kengittäessä tamma alkoi hiota kaulasta ja niskasta että ottaisko kolmen jalan varassa seisominen sen verran kunnon päälle että pitää sen takia kapinoida vastaan?
Luovuin ajatuksesta että tänne saataisiin enää kunnon talvea ja kengittäjän kanssa yhteistuumin päätettiin jättää tilsakumit pois. Hokkikengät on kuitenkin vielä alla jos nää pääkallokelit vielä jatkuu. Seuraava kengitys sattuu kuitenkin huhtikuun loppupuolelle tai toukokuun alkuun niin ei sitten ole kumit hautomassa kavion pohjia kun säät alkaa lämmetä.
Asiaa oman navan ympäriltä
Torstain tunnin jouduin siirtämään viikolla eteenpäin kun meille sitten kuitenkin järjestyi perhevalmennusryhmä. Vuoden vaihteessa perhevalmennukseen haluavia ei ollut meidän lisäksi kuin yksi pariskunta ja se ei sitten riittänyt kun minimi oisi ollut kolme perhettä. Meneehän tämä vähän viimetippaan kun laskettuun aikaan on aikaa jäljellä enää 2,5 viikkoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensimmäinen kokoontuminen on siis huomenna ja toinen torstaina.
Olo on muuten ollut ihan hyvä. Maha ja "Sintti" alkaa pikkuhiljaa laskeutua niin hengittäminen on alkanut helpottua mutta vielä odottelen että pääsisin tästä järkyttävästä närästyksestä eroon. Sairaalakassi on jo pakattuna samoin kun vauvan kotiinlähtövaatteet ja -tarvikkeet omassa korissaan. Synnytystä en oo osannu oikeestaan millään lailla jännittää etukäteen, mies hoitaa sen puolen (; Aikaisemmin oon ollu kyllä hyvinkin synnytyskammoinen ja vannoin ääneen vielä 1,5 vuotta sitten että adoptoin ennemmin kun käyn yhtään lasta alakautta synnyttämään.. Ja ihan oikeasti olin asiasta täysin varma vielä tuolloin mutta niin se vaan vauvakuume muuttaa mieltä. En kiellä etteikö asia olisi puistattanut sillon kun tein positiivisen raskaustestin tai vielä viime syksynä, mutta jätin lukematta kaikki kauhutarinat netistä, kieltäydyin kuuntelemasta yhtään pelotetarinaa ihmisiltä ympärilläni ja annoin itselleni aikaa tottua ajatukseen. Nyt mieli on positiivinen ja olo on vahva; Kyllä minä pärjään!
En ymmärrä miksi ihmisillä on tarve alkaa jauhamaan niitä kauhutarinoita varsinkin ensisynnyttäjälle, jolla ei vielä ole minkäänlaista käsitystä tulevasta. Ihan mielelläni kyllä kuuntelen muiden kokemuksia, mutta tarvitseeko niitä alkaa suurentelemaan ja värittämään mielikuviksella jos taka-ajatuksena on vain saada toinen menettämään yöunensa. Jopa lähimmät ystävät, joiden mielipide ja kokemukset ovat minulle niitä tärkeimpiä, vai tuleeko se ihan huomaamatta vaikka olen moneen otteeseen pyytänyt että jos ei ole mitään positiivista sanottavaa niin puhutaan jostain muusta. Oma äitini kuitenkin ansaitsee kultaisen kiitoksen kaikesta positiivisesta tuesta jota olen odotusaikana saanut. Äitini on osannut ajatella asioita monelta kantilta ja hänen kanssaan olen voinut käydä asioita läpi oikeassa mittasuhteessa.
Levollisin mielin jään odottelemaan lähtölaukausta ja lupaan kirjoittaa tulevat koitokset myös tänne sellaisina kuin ne oikeasti ovat jos siitä vaan on kenellekään yhtään apua.
Luovuin ajatuksesta että tänne saataisiin enää kunnon talvea ja kengittäjän kanssa yhteistuumin päätettiin jättää tilsakumit pois. Hokkikengät on kuitenkin vielä alla jos nää pääkallokelit vielä jatkuu. Seuraava kengitys sattuu kuitenkin huhtikuun loppupuolelle tai toukokuun alkuun niin ei sitten ole kumit hautomassa kavion pohjia kun säät alkaa lämmetä.
Asiaa oman navan ympäriltä
Torstain tunnin jouduin siirtämään viikolla eteenpäin kun meille sitten kuitenkin järjestyi perhevalmennusryhmä. Vuoden vaihteessa perhevalmennukseen haluavia ei ollut meidän lisäksi kuin yksi pariskunta ja se ei sitten riittänyt kun minimi oisi ollut kolme perhettä. Meneehän tämä vähän viimetippaan kun laskettuun aikaan on aikaa jäljellä enää 2,5 viikkoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensimmäinen kokoontuminen on siis huomenna ja toinen torstaina.
Olo on muuten ollut ihan hyvä. Maha ja "Sintti" alkaa pikkuhiljaa laskeutua niin hengittäminen on alkanut helpottua mutta vielä odottelen että pääsisin tästä järkyttävästä närästyksestä eroon. Sairaalakassi on jo pakattuna samoin kun vauvan kotiinlähtövaatteet ja -tarvikkeet omassa korissaan. Synnytystä en oo osannu oikeestaan millään lailla jännittää etukäteen, mies hoitaa sen puolen (; Aikaisemmin oon ollu kyllä hyvinkin synnytyskammoinen ja vannoin ääneen vielä 1,5 vuotta sitten että adoptoin ennemmin kun käyn yhtään lasta alakautta synnyttämään.. Ja ihan oikeasti olin asiasta täysin varma vielä tuolloin mutta niin se vaan vauvakuume muuttaa mieltä. En kiellä etteikö asia olisi puistattanut sillon kun tein positiivisen raskaustestin tai vielä viime syksynä, mutta jätin lukematta kaikki kauhutarinat netistä, kieltäydyin kuuntelemasta yhtään pelotetarinaa ihmisiltä ympärilläni ja annoin itselleni aikaa tottua ajatukseen. Nyt mieli on positiivinen ja olo on vahva; Kyllä minä pärjään!
En ymmärrä miksi ihmisillä on tarve alkaa jauhamaan niitä kauhutarinoita varsinkin ensisynnyttäjälle, jolla ei vielä ole minkäänlaista käsitystä tulevasta. Ihan mielelläni kyllä kuuntelen muiden kokemuksia, mutta tarvitseeko niitä alkaa suurentelemaan ja värittämään mielikuviksella jos taka-ajatuksena on vain saada toinen menettämään yöunensa. Jopa lähimmät ystävät, joiden mielipide ja kokemukset ovat minulle niitä tärkeimpiä, vai tuleeko se ihan huomaamatta vaikka olen moneen otteeseen pyytänyt että jos ei ole mitään positiivista sanottavaa niin puhutaan jostain muusta. Oma äitini kuitenkin ansaitsee kultaisen kiitoksen kaikesta positiivisesta tuesta jota olen odotusaikana saanut. Äitini on osannut ajatella asioita monelta kantilta ja hänen kanssaan olen voinut käydä asioita läpi oikeassa mittasuhteessa.
Levollisin mielin jään odottelemaan lähtölaukausta ja lupaan kirjoittaa tulevat koitokset myös tänne sellaisina kuin ne oikeasti ovat jos siitä vaan on kenellekään yhtään apua.
maanantai 24. helmikuuta 2014
#14 Vauva- ja varsamahat
♥ Funalla tänään kasassa 192 vuorokautta ♥
Pikkusiskoni Anni ratsasti Funaa kentällä käynnissä 10 - 15 min. Ohjeistin Annia pitämään Funan reippaana ja ratsastamaan napakasti alusta asti. Anni teki kentällä pysähdyksiä ja voltteja ja kiinnitti huomiota erityisesti kulmien ratsastamiseen.
Huomenna tulee taas kengittäjä ja torstaina on Miran tunti Hepovaarassa (:
Palaan taas pian!
-Emmi
torstai 20. helmikuuta 2014
#13 Oppitunti
Tänään oli Funalla jälleen tunti Hepovaarassa klo 15-16. Äiti ei ehtiny mukaan hevosavuks niin mukaan lähti hyvä ystäväni jolla on myös omia hevosia samalla kylällä.
Funa vaikutti pikkusen apaattiselle jo lähtöä valmistellessa ja arvelin jo siinä vaiheessa ettei Funalla ole tänään työmotivaatio kohallaan. Ja niinhän se oli, Funan työnteko näytti tänään tosi väkinäiselle ja tamma taas kyseenalaisti pyynnöt liikkua eteenpäin. Mira työskenteli tänään kentällä kevyesti käynnissä ja ravissa n. puoli tuntia ja vei sitten Funan maastoon. Maastossa tamma oli vähän piristynyt mutta ei kuitenkaan ollut samanlainen kuin viimeeksi. Minusta on mukava että Mira ratsastaa Funaa Funan ehdoilla, eikä tee ratsastuksesta pakkopullaa kun näkee ettei nuorella hevosella ole motivaatiota liikkua eteenpäin.
Funa myös takoi aika paljon ravatessa mikä sai tamman varomaan askeliaan vielä enemmän, mikä johtuu suurimmalta osin varmaan siitä että kaviot alkaa olla jo melko pitkät. Soitin kengittäjälle alkuviikosta ja hän lupasi palata asiaan ensi viikon puolella. Toivottavasti Funan saisi kengitettyä ennen seuraavaa torstaita kun sovittiin Miran kanssa seuraava tunti vielä viikon päähän, sitten miun täytyy varmaan jäädä jo odottelemaan "sinttiä" saapuvaksi maailmaan ♥♥ 3 viikkoa laskettuun aikaan jäljellä ♥♥
Lisäksi pikkusiskollani Annilla alkaa hiihtoloma huomenna. Istutan hänet Funan selkään varmaankin parina päivänä, niin josko Funakin sen kaamosmasennuksen saisi selätettyä..
Palaan taas pian, Rakas Funa-päiväkirja
- Emmi
Funa vaikutti pikkusen apaattiselle jo lähtöä valmistellessa ja arvelin jo siinä vaiheessa ettei Funalla ole tänään työmotivaatio kohallaan. Ja niinhän se oli, Funan työnteko näytti tänään tosi väkinäiselle ja tamma taas kyseenalaisti pyynnöt liikkua eteenpäin. Mira työskenteli tänään kentällä kevyesti käynnissä ja ravissa n. puoli tuntia ja vei sitten Funan maastoon. Maastossa tamma oli vähän piristynyt mutta ei kuitenkaan ollut samanlainen kuin viimeeksi. Minusta on mukava että Mira ratsastaa Funaa Funan ehdoilla, eikä tee ratsastuksesta pakkopullaa kun näkee ettei nuorella hevosella ole motivaatiota liikkua eteenpäin.
Funa myös takoi aika paljon ravatessa mikä sai tamman varomaan askeliaan vielä enemmän, mikä johtuu suurimmalta osin varmaan siitä että kaviot alkaa olla jo melko pitkät. Soitin kengittäjälle alkuviikosta ja hän lupasi palata asiaan ensi viikon puolella. Toivottavasti Funan saisi kengitettyä ennen seuraavaa torstaita kun sovittiin Miran kanssa seuraava tunti vielä viikon päähän, sitten miun täytyy varmaan jäädä jo odottelemaan "sinttiä" saapuvaksi maailmaan ♥♥ 3 viikkoa laskettuun aikaan jäljellä ♥♥
Lisäksi pikkusiskollani Annilla alkaa hiihtoloma huomenna. Istutan hänet Funan selkään varmaankin parina päivänä, niin josko Funakin sen kaamosmasennuksen saisi selätettyä..
Palaan taas pian, Rakas Funa-päiväkirja
- Emmi
lauantai 15. helmikuuta 2014
#12 Takaisin blogin ääreen
On kirjottaminen jäänyt vähän vähemmälle johtuen ihan siitä ettei kirjoitettavaa hirveästi ole ollut. Helmikuun alusta jäin talvilomalle ja jatkan siitä suoraan äitiyslomalla. Aika on mennyt lastenvaatteiden pyörittelyssä, vauvan huoneen järjestelyssä ja synnytykseen valmistautumisessa. Aikaa laskettuun aikaan on nyt neljä viikko jäljellä.
1.2. Lauantai Epäonnistunut hiihtoratsastus
Arvelin kun Funa on niin hienosti toiminut "kainaloisena" kentällä että josko onnistuisin hiihtoratsastamaan Funalla samalla periaatteella. Laitoin Funalle vikellysvyön ja arvelin että voin olla suksilla Funan vieressä ja pitää kiinni vikellysvyön kahvoista, näin pystyisin myös käyttämään itse ohjia enkä hommaan tarvitsisi auttavia käsiä. Idea oli hyvä mutta vyö oli aivan liian iso Funalle ja se oli valui jatkuvasti kyljelle. Tamma oli ihan liikaa virtaa ja ihan liian lyhyt pinna eikä neiti tykännyt yhtään siitä että roikun kiinni kyljessä. Tamman mielipide tuli vallan hyvin julki pukittelulla. Kaiken muun lisäksi en muistanutkaan kuinka paljon hevosen vierellä pysyminen kysyi kuntoa ja parinkymmenen ensimmäisen metrin jälkeen jouduin luovuttamaan naama punaisena puuskuttaen. Anni kävi tiellä taluttamassa Funalle hyvän mielen ja sitten laskettiin se vielä irti juoksemaan kentälle.
6.2. Torstai Riemupukkeja
Iltapäivällä oli tunti Hepovaarassa. Tänään Mira teki Funan kanssa laukannostoja kentällä ja Funa näytti tosi riemukkaalle ja iloiselle (: Maastossa tamma oli laukassa esittänyt muutaman riemupukin, selvästi Funa oli yhtä paljon oottanut tuntia muutaman viikon tauon jälkeen :D Tänään koeajossa oli uudet etujalan bootsit ja etuvyö satulassa, kumpikin tuntui toimivan ja ajavan asiansa oikein mainiosti. Matkalla tunnille meinas käydä tienpäällä vaaranpaikka kun puolessa matkassa alkoi pyörryttämään. Äiti oli onneks hevosapuna niin saatiin sitten pikaisesti vaihdettua kuskia levikkeellä ja mie matkustin loppumatkan vaakatasossa että veri alkoi taas kiertää päässä.
15.2. Lauantai Menetyksiä ja mielialamyrskyjä
Eilen oli pikkusiskoni Annin wanhojentanssipäivä ja käytiin sitä isolla porukalla katsomassa Virolahdella. Mielialaa kuitenkin vähän painoi tieto siitä että pappa on sairaalassa ja elämänlanka on käymässä ohueksi. Kotimatkalla suru-uutinen tavoitti sitten meidätkin, pappa on nukkunut pois.
Tänään äitin kanssa kulutettiin sitten aikaa tallissa, jotta saataisiin hetkeksi muuta ajateltavaa mielelle. Vaikka päivä tuntui aluksi melko vaikealle saatiin kuitenkin paljon aikaiseksi mm. Loimet on kaikki kasattu takaisin loimihuoneeseen ja Funalle järjesteltiin iso varsomiskarsina vaikka Essi sitä vielä asustaakin kesään asti. Funa alkaa nyt myös syömään kauraa. Aloitusannos on 0,5 dl jota nostetaan puolella desillä joka viikko puoleen litraan asti. Muita rehuja olen ajatellut ja arponut Black Horsen Breederin ja Tammarehun välillä. Pitänee jatkaa ruokalaskuja ja alkaa tehdä päätöksiä kun kevätkin etenee.
Vaikka synnytys lähestyy kovaa vauhtia niin yritän tänne päivitellä tilannetta vähän useammin.
Hei sitten Rakas Funa-päiväkirja!
Emmi
1.2. Lauantai Epäonnistunut hiihtoratsastus
Arvelin kun Funa on niin hienosti toiminut "kainaloisena" kentällä että josko onnistuisin hiihtoratsastamaan Funalla samalla periaatteella. Laitoin Funalle vikellysvyön ja arvelin että voin olla suksilla Funan vieressä ja pitää kiinni vikellysvyön kahvoista, näin pystyisin myös käyttämään itse ohjia enkä hommaan tarvitsisi auttavia käsiä. Idea oli hyvä mutta vyö oli aivan liian iso Funalle ja se oli valui jatkuvasti kyljelle. Tamma oli ihan liikaa virtaa ja ihan liian lyhyt pinna eikä neiti tykännyt yhtään siitä että roikun kiinni kyljessä. Tamman mielipide tuli vallan hyvin julki pukittelulla. Kaiken muun lisäksi en muistanutkaan kuinka paljon hevosen vierellä pysyminen kysyi kuntoa ja parinkymmenen ensimmäisen metrin jälkeen jouduin luovuttamaan naama punaisena puuskuttaen. Anni kävi tiellä taluttamassa Funalle hyvän mielen ja sitten laskettiin se vielä irti juoksemaan kentälle.
6.2. Torstai Riemupukkeja
Iltapäivällä oli tunti Hepovaarassa. Tänään Mira teki Funan kanssa laukannostoja kentällä ja Funa näytti tosi riemukkaalle ja iloiselle (: Maastossa tamma oli laukassa esittänyt muutaman riemupukin, selvästi Funa oli yhtä paljon oottanut tuntia muutaman viikon tauon jälkeen :D Tänään koeajossa oli uudet etujalan bootsit ja etuvyö satulassa, kumpikin tuntui toimivan ja ajavan asiansa oikein mainiosti. Matkalla tunnille meinas käydä tienpäällä vaaranpaikka kun puolessa matkassa alkoi pyörryttämään. Äiti oli onneks hevosapuna niin saatiin sitten pikaisesti vaihdettua kuskia levikkeellä ja mie matkustin loppumatkan vaakatasossa että veri alkoi taas kiertää päässä.
15.2. Lauantai Menetyksiä ja mielialamyrskyjä
Eilen oli pikkusiskoni Annin wanhojentanssipäivä ja käytiin sitä isolla porukalla katsomassa Virolahdella. Mielialaa kuitenkin vähän painoi tieto siitä että pappa on sairaalassa ja elämänlanka on käymässä ohueksi. Kotimatkalla suru-uutinen tavoitti sitten meidätkin, pappa on nukkunut pois.
Tänään äitin kanssa kulutettiin sitten aikaa tallissa, jotta saataisiin hetkeksi muuta ajateltavaa mielelle. Vaikka päivä tuntui aluksi melko vaikealle saatiin kuitenkin paljon aikaiseksi mm. Loimet on kaikki kasattu takaisin loimihuoneeseen ja Funalle järjesteltiin iso varsomiskarsina vaikka Essi sitä vielä asustaakin kesään asti. Funa alkaa nyt myös syömään kauraa. Aloitusannos on 0,5 dl jota nostetaan puolella desillä joka viikko puoleen litraan asti. Muita rehuja olen ajatellut ja arponut Black Horsen Breederin ja Tammarehun välillä. Pitänee jatkaa ruokalaskuja ja alkaa tehdä päätöksiä kun kevätkin etenee.
Vaikka synnytys lähestyy kovaa vauhtia niin yritän tänne päivitellä tilannetta vähän useammin.
Hei sitten Rakas Funa-päiväkirja!
Emmi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)