14.7.2014 Syntyi illalla 21:00 orivarsa Óskasteinn frá Yläkylä tutummin, Oskari.
Kuvat on minun itseni ottamia enkä suo niitä virtuaalitallien käytettäväksi.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
maanantai 7. heinäkuuta 2014
#27 Islanninhevosten SM-kisat / Grásteinn frá Brekku
Kuvapostaus tulevan varsani isäorista Grásteinn frá Brekkusta.
5.7.2014
Ypäjän Hevosopisto
Islanninhevosten Suomenmestaruuskilpailut
Luokka: F1 seniorit (viisikäynti)
Ratsastaja: Gudmundur Sigurbjörnsson
Sijoitus: SM-hopea
Kuvat on minun itseni ottamia, enkä anna lupaa käyttää niitä virtuaalitalleilla!
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
#26 Robottiratsastaja
Tämä teksti ei jostain syystä suostunut tänne tulemaan kun puhelimella sen tein, eikä se myöskään näkynyt tietokoneella luonnoksissa ): Siksi päivämäärät heittää...
Hei taas! Viime kirjoituksen jälkeen Funa on saanut jäädä jo äitiyslomalle ja olen liikutellut itseäni siskoni suomenhevosella Essillä. Olen kahdesti käyny pääntyhjennys maastossa mut nyt viimeimmäksi eilen 26.6 keskiviikkona ratsastin kentällä ilman satulaa. Voi sitä kriittisyyden määrää ja miten paljon sanomista löysin omasta tekemisestäni. Tein aluksi huolellisen alkuverryttelyn käynnissä. Ratsastin molempiin suuntiin paljon isoja ja pieniä ympyröitä jotta sain vahvasti ravurin mallisen Essin edes hieman notkeammaksi ja rennommaksi. Omassa asennossa huomasin heti puutteita. Pitkä tauko on tehnyt minusta täyden putkiaivon. Yksinkertaisillakin tehtävillä useamman eri avun aikaasaaminen tuntui liki mahdottomalta . Korvissa alkoi kuulua entisten ratsastuksen opettajieni jyly: "aseta, taivuta, ryhti, jalat kiinni, johda sisäohjalla, ulkopohje, nyrkit pystyyn..." ja monta muuta. Päätin siis unohtaa kokonaan sen miten perin Essi kulki (katsoi minua yläkautta silmiin koko alkuverryttelyn ajan) ja aloin pala kerrallaan korjata omaa asentoani. Nenä pois navasta ja katse ylös! Mistä lie jäänyt moinen paha tapa katsoa maata hevosen jalkojen edessä. Otin sen siis ensimmäiseksi mitä lähdin korjamaan. Miksi? Huomasin etenkin ravissa nojaavani liikaa eteenpäin mikä sai aikaan sen että reidet alkoivat puristaa hevosta ja polvet lukkiutuivat. Tasapainoni parani kun nostin katseen ylös. Ihan huomaamatta myös Essin kiireinen ravi rauhottui kun en enää omalla istunnallani vaikeuttanut liikkumista. Robottiratsastaja Toinen paheeni on etten istu suorassa. Valun vasemmalle ja volteilla sekä vasemmassa kierroksessa kulmissa huomaamatta vasen kylki kutistuu ja oikea venyy sen sijaan että kiertäisin ylävartaloa. Annoin Essille hetkeksi vapaammat ohjat ja venyttelin molempia omia kylkiä sekä tein ylävartalon kiertoja muistuttaakseni keholleni mikä on oikea suunta. Otin uudelleen ohjat tuntumalle ja jatkoin työskentelyä ensin käynnissä tehden paljon voltteja. Valmistauduin volttiin puolipidätteellä ja mielikuvalla robottiratsastajasta joka robottimaisesti kiertäisi ylävartaloaan voltin suntaan. Kun pidin kädet omilla paikoillaan voltin ratsastus sujui kuin itsestään: sisäkäsi johtaa ja vähän myötää automaattisesti, ulkokäden ohja napakoituu/antaa tuen ja kääntää hevosen, paino siirtyy aavistuksen sisäpuolelle mikä myös kertoo hevoselle minne mennään, sisäpohje antaa tilaa ja ulkopohje kääntää. Kaikki vain siksi että kiersin ylävartaloa sinne minne olin menossa. Tämä lyhensi muistettavien asioiden listaa jo monella kohdalla kun kaiken sai tiivistettyä ajatukseen robottiratsastaja. Tätä samaa ajatusta soveltaen sain vihdoin ja viimein pohkeenväistöt sujumaan suoraan ja kiirehtimättä kun katse ja napa olivat menosuuntaan. Istu alas Jatkoin seuraavaksi työskentelyä ravissa kahdella isolla ympyrällä tehden kahdeksikkoa. Tämä tehtävä haastoi jälleen tasapainoani joka olisi mielellään jatkanut kokoajan samalla ympyrällä sen sijaan että joka ympyrän jälkeen vaihdettiinkin suuntaa toiselle ympyrälle. Ensimmäiset kahdeksikot oli ihan hirveitä kun tuntui siltä että oma vartalo ei ymmärrä suunnanmuutosta ei sitten millään. Aloin tehdä aluksi ympyröiden väliin pitkän suoristuksen, mikä helpotti jo vähän mutta lopullinen oivallus oli istua alas. Niin siis en tietäkään kyennyt keventämään koska menin ilman satulaa vaan nyt on kyse vain askeleesta, yhdestä ainoasta raviaskeleesta koko suoristuksen aikana. Tuon askeleen aikana kuvittelin siirtäväni hevosen laukasta käyntiin. Sain itselleni ääneen "istu - alas". Istu sanan kohdalla korjasin ryhtini ja alas sanan kohdalla istuin voimakkaasti alas ja liikettä vastaan eli periaattessa tein puolipidätteen pelkällä istunnalla. Sen jälkeen taas robottimaisesti käännyin uuden ympyrän puoleen eikä tasapainon kanssa enää ollut ongelmia suunnan muuttuessa. Kiitä myös itseäsi Monessa paikkaa missä olen pitänyt tunteja tai ollut niitä katsomassa kuulen monen ratsastajan moittivan itseään ja kritisoimaan itseään tai mikä pahinta sanoo ettei osaa ratsastaa. On hyvä että kriittisesti arvioi omaa taitoaan ja ratsastustasoaan mutta pitäisi osata myös kannustaa itseään. Tunnin alussa löysin paljon asioita joihin en ollut tyytyväinen (jäi niitä vielä tunnin jälkeenkin) mutta huomasin että kun sain nuo muutamat palaset ohjattua oikeeseen suuntaan niin tunnin lopussa allani oli hevonen joka asettui, taipui, kulki rennosti eikä enää mulkoillut yläkautta silmiin. Ja ei, en koko tunnin aikana kiinnittänyt Essin asentoon mitään huomiota ainoastaan omaan asentooni ja apujen käyttöön. Kiitokseksi vein Essin loppukävelylle lyhyelle maastolenkille lähimetsään.
Hei taas! Viime kirjoituksen jälkeen Funa on saanut jäädä jo äitiyslomalle ja olen liikutellut itseäni siskoni suomenhevosella Essillä. Olen kahdesti käyny pääntyhjennys maastossa mut nyt viimeimmäksi eilen 26.6 keskiviikkona ratsastin kentällä ilman satulaa. Voi sitä kriittisyyden määrää ja miten paljon sanomista löysin omasta tekemisestäni. Tein aluksi huolellisen alkuverryttelyn käynnissä. Ratsastin molempiin suuntiin paljon isoja ja pieniä ympyröitä jotta sain vahvasti ravurin mallisen Essin edes hieman notkeammaksi ja rennommaksi. Omassa asennossa huomasin heti puutteita. Pitkä tauko on tehnyt minusta täyden putkiaivon. Yksinkertaisillakin tehtävillä useamman eri avun aikaasaaminen tuntui liki mahdottomalta . Korvissa alkoi kuulua entisten ratsastuksen opettajieni jyly: "aseta, taivuta, ryhti, jalat kiinni, johda sisäohjalla, ulkopohje, nyrkit pystyyn..." ja monta muuta. Päätin siis unohtaa kokonaan sen miten perin Essi kulki (katsoi minua yläkautta silmiin koko alkuverryttelyn ajan) ja aloin pala kerrallaan korjata omaa asentoani. Nenä pois navasta ja katse ylös! Mistä lie jäänyt moinen paha tapa katsoa maata hevosen jalkojen edessä. Otin sen siis ensimmäiseksi mitä lähdin korjamaan. Miksi? Huomasin etenkin ravissa nojaavani liikaa eteenpäin mikä sai aikaan sen että reidet alkoivat puristaa hevosta ja polvet lukkiutuivat. Tasapainoni parani kun nostin katseen ylös. Ihan huomaamatta myös Essin kiireinen ravi rauhottui kun en enää omalla istunnallani vaikeuttanut liikkumista. Robottiratsastaja Toinen paheeni on etten istu suorassa. Valun vasemmalle ja volteilla sekä vasemmassa kierroksessa kulmissa huomaamatta vasen kylki kutistuu ja oikea venyy sen sijaan että kiertäisin ylävartaloa. Annoin Essille hetkeksi vapaammat ohjat ja venyttelin molempia omia kylkiä sekä tein ylävartalon kiertoja muistuttaakseni keholleni mikä on oikea suunta. Otin uudelleen ohjat tuntumalle ja jatkoin työskentelyä ensin käynnissä tehden paljon voltteja. Valmistauduin volttiin puolipidätteellä ja mielikuvalla robottiratsastajasta joka robottimaisesti kiertäisi ylävartaloaan voltin suntaan. Kun pidin kädet omilla paikoillaan voltin ratsastus sujui kuin itsestään: sisäkäsi johtaa ja vähän myötää automaattisesti, ulkokäden ohja napakoituu/antaa tuen ja kääntää hevosen, paino siirtyy aavistuksen sisäpuolelle mikä myös kertoo hevoselle minne mennään, sisäpohje antaa tilaa ja ulkopohje kääntää. Kaikki vain siksi että kiersin ylävartaloa sinne minne olin menossa. Tämä lyhensi muistettavien asioiden listaa jo monella kohdalla kun kaiken sai tiivistettyä ajatukseen robottiratsastaja. Tätä samaa ajatusta soveltaen sain vihdoin ja viimein pohkeenväistöt sujumaan suoraan ja kiirehtimättä kun katse ja napa olivat menosuuntaan. Istu alas Jatkoin seuraavaksi työskentelyä ravissa kahdella isolla ympyrällä tehden kahdeksikkoa. Tämä tehtävä haastoi jälleen tasapainoani joka olisi mielellään jatkanut kokoajan samalla ympyrällä sen sijaan että joka ympyrän jälkeen vaihdettiinkin suuntaa toiselle ympyrälle. Ensimmäiset kahdeksikot oli ihan hirveitä kun tuntui siltä että oma vartalo ei ymmärrä suunnanmuutosta ei sitten millään. Aloin tehdä aluksi ympyröiden väliin pitkän suoristuksen, mikä helpotti jo vähän mutta lopullinen oivallus oli istua alas. Niin siis en tietäkään kyennyt keventämään koska menin ilman satulaa vaan nyt on kyse vain askeleesta, yhdestä ainoasta raviaskeleesta koko suoristuksen aikana. Tuon askeleen aikana kuvittelin siirtäväni hevosen laukasta käyntiin. Sain itselleni ääneen "istu - alas". Istu sanan kohdalla korjasin ryhtini ja alas sanan kohdalla istuin voimakkaasti alas ja liikettä vastaan eli periaattessa tein puolipidätteen pelkällä istunnalla. Sen jälkeen taas robottimaisesti käännyin uuden ympyrän puoleen eikä tasapainon kanssa enää ollut ongelmia suunnan muuttuessa. Kiitä myös itseäsi Monessa paikkaa missä olen pitänyt tunteja tai ollut niitä katsomassa kuulen monen ratsastajan moittivan itseään ja kritisoimaan itseään tai mikä pahinta sanoo ettei osaa ratsastaa. On hyvä että kriittisesti arvioi omaa taitoaan ja ratsastustasoaan mutta pitäisi osata myös kannustaa itseään. Tunnin alussa löysin paljon asioita joihin en ollut tyytyväinen (jäi niitä vielä tunnin jälkeenkin) mutta huomasin että kun sain nuo muutamat palaset ohjattua oikeeseen suuntaan niin tunnin lopussa allani oli hevonen joka asettui, taipui, kulki rennosti eikä enää mulkoillut yläkautta silmiin. Ja ei, en koko tunnin aikana kiinnittänyt Essin asentoon mitään huomiota ainoastaan omaan asentooni ja apujen käyttöön. Kiitokseksi vein Essin loppukävelylle lyhyelle maastolenkille lähimetsään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)