#23 Positiivisesti yllättänyt synnytys

Kirjoitin synnytyksen kulun päiväkirjaani heti kun vain kykenin, jotta muistaisin kaiken juuri sellaisena kuin se oli. Tämä ei siis ole mikään "aika kultaa muistot" tarina vaan ihan oikeasti totta (: Tuolla viikolla oli menossa "juhannus ruuhka" synnytyssalit oli jatkuvasti varattuna ja Sintti oli lauantai aamuna 28 sillä viikolla syntynyt vauva.

24.3.2014 Maanantai rv 41+3
Käytiin sairaalalla yliaikaiskontrollissa kun Sintistä ei vieläkään kuulunut merkkiäkään. En voi sanoa edes että olisin yhtään supistusta tuntenut. Miut kiinnitettiin piuhoilla puoleksi tunniksi piirturiin mikä näytti supistustukset ja vauvan sydänäänet. Kätilö kävi katsomassa paperiin piirtynyttä käyrää ja kysyi tunsinko supistuksia koska niitä piirtyi säännöllisesti ja osa jopa ihan voimakkaan näköisiä, mutta ei en tuntenut niitä vieläkään. "Käyrillä" olon jälkeen pääsin lääkärille joka ultrasi vauvan ja tarkasteli mittoja. "Vauva näyttää terveelle, joten odotellaan perjantaihin jos mitään ei ala tapahtua niin tulkaa perjantaina käynnistykseen". Siispä suuntana koti.

Ennen perjantaita kokeiltiin kyllä joka ikinen poppaskonsti jos synnytyksen saisi käynnistymään kotikonstein ja voin kertoo että vauva tulee sitten kun aika on kypsä, ei sitä voi millään kiirehtiä. Viikon aikana haravoin koko takapihan ja kärräsin 26 kärrillistä lehtiä tunkiolle ja pinottiin polttopuita, siivosin sisällä, pesin saunan ja aloitin jopa ikkunoiden pesun puhumattakaan kolmen S:n keinosta :D

28.3.2014 Perjantai rv 42
Yön nukuin tosi huonosti. Jännitin paljon käynnistämistä koska olin monestakin paikkaa lukenut että käynnistetty synnytys olisi jollain tapaa kivuliaampi ja kyllähän se ajatuksena tuntui hurjalle että keho pakotetaan synnyttämään. Nyt olisi muuten Sintillä hyvä päivä syntyä, koska pikkusiskoni jota olemme pyytäneet Sintin kummiksi viettää 18 vuotis syntymäpäiviä (:

Tarkkailuhuoneessa

Aamulla soitin synnytyssaliin ja kyselin mihin aikaan sinne sopisi tulla ja kätilö neuvoi tulemaan heti kun vaan päästään. Puoli 9 lähettiin kotoa ajamaan. Mukaan lähtivät siis mieheni ja äitini. Synnytyspelkopolilla käydessäni sovittiin kätilön kanssa että myös äitini saa lähteä mukaan varatukihenkilöksi vaikka sairaalalla on tiukka säädös siitä että vain yksi läheinen saa olla mukana synnytyksessä. 10 aikaan oltiin sairaalalla ja minut ohjattiin tarkkailuhuoneeseen taas käyrille koska kaikki synnytyssalit oli täynnä. Niin, täynnä! Käyrä piirti taas supistuksia mutta en niitä tuntenut vieläkään. Puoli 11 sain ensimmäisen synnytyksen käynnistävän pillerin ja sitten vain alettiin odottamaan.

Neljä tuntia myöhemmin piuhat kytkettiin taas ympärilleni ja kone alkoi piirtää supistuskäyrää.

Kätilö toi toisen käynnistävän pillerin koska en vieläkään tuntenut supistuksia. Kello on siis puol 2 päivällä. Käsky kävi lähteä liikkeelle, koska se edesauttaisi synnytystä. Nyt alkoivat supistukset tuntua kevyenä jomotuksena alaselässä jotka kuitenkin hiipuivat kun neljän tunnin päästä taas otettiin supistuskäyrää. Illalla 6 aikaan kätilö arpoi vieläkö saisin kolmannen pillerin, mutta hän tuli kuitenkin siihen tulokseen että nukkuisin yön ja käynnistäminen aloitettaisiin uudelleen aamulla, koska tänä yönä ei kuitenkaan tapahdu mitään.

Jälleen käveltiin, katottiin telkkaria ja aloin valmistella nukkumaan käymistä. Selässä tuntui

Onks tää nyt se supistus?

kuitenkin ikävän tuntuinen jomotus niimpä pyysin kätilöltä kipulääkettä että pystyisin nukkumaan ja sain kipupiikin reiteen. Sitten toivottelin hyvät yöt äidilleni ja miehelleni jotka menivät tukihenkilöiden huoneeseen lepäämään ja minä jäin tarkkailuhuoneeseen odottelemaan unta. En ole varma nukuinko edes kunnolla. Saatoin torkahdella muutamia pätkiä ja kuuntelin käytävältä kuuluvia askeleita ja hälytyskoneiden piippailuja. Lepertelin vielä viimeisiä sanoja mahalleni. Kerroin Sintille että pian nähtäisiin.

Synnytyssalissa

Aamuyön puolella supistukset alkoi taas voimistua ne ei olleet kivuliaita vaan tuntuivat ainoastaan lihasten rutistukselta. Kun kello löi 3 mahassa tuntui hassu rasahdus ja toinen kohta perään. Muistin lukeneeni kalvojen puhkeamisesta että se tuntuu napsahdukselta mahassa ja siltä se tuntui. Niinkun pieni oksa olisi katkaistu mahaani vasten. Mietin olikohan se sitä ja pari seuraavaa supistusta kertoi minun olleen oikeassa koska lapsivettä alkoi tihkua. Painoin hälytysnappia, että saisin kätilön paikalle ja ilmoitin miehelleni ja äidilleni että nyt alkaa tapahtumaan.



Kätilö kertoi kohdunsuun olevan 3 cm auki. Supistukset alko tuntua voimakkaammin mutta ne eivät vieläkään olleet kovin kivuliaita. Supistusten läpi auttoi kun keskittyi hengittämään. Hengittelin isoja keuhkollisia koska supistukset eivät tuntuneet niin pahalta kun lihakset saivat riittävästi hapekasta verta. Olin tarkkailuhuoneessa vielä tunnin verran käyrillä ja noin puoli 5 aikaan kätilö kävi tarkastamassa kohdunsuun tilanteen ja kertoi että epiduraaliin vaaditut 4 - 4,5 cm olisivat nyt kasassa. Sain valita haluaisinko nyt epiduraalin vai haluaisinko mennä ammeeseen. Päätin ottaa mieluummin epiduraalin niimpä siirryttiin synnytyssaliin odottelemaan anestesialääkäriä.

Epiduraali helpotti oloa huomattavasti vaikka sen vaikutus jäi toispuoleiseksi. Oikea puoli oli ihan tunnoton mutta vasen kankku ja alaselkä tunsi jokaisen supistuksen. Pakotusta helpotti myös se että selkää haudottiin lämpökääreillä ja mieheni hieroi. Puoli kahdeksan aikaan aamulla kohdunsuu oli auki 8 cm ja paine selässä tuntui niin hurjalle ettei pelkkä hengittely enää auttanut ja pyysin saada kokeilla vielä ilokaasua. Sain hengitellä 30% seosta, mikä ei ole kovin vahvaa. Loppuajaksi siirryin istumaan jumppapallon päälle ja nojailin sänkyyn samalla kaasua hengittäen. Tuntia myöhemmin paikalle saapui kätilö joka sitten hoiti synnytykseni loppuun. 

Yhdeksältä tilanne oli se että sain siirtyä takaisin sänkyyn ja alkaa jo omaan tahtiin ponnistelemaan koska kohdunsuu oli 9 cm auki. Supistuksia tuli harvakseltaan ja niiden väli saattoi olla jopa viisikin minuuttia. Homman edistämiseksi minulle laitettiin oksitosiini-tippa ja supistuksia saatiin tiuhaan tahtiin. Alkuun tuntui ettei mitään tapahdu mutta mieheni ja kätilö vakuuttivat vauvan tekevän tuloaan koko ajan, mutta palautuvan takaisin aina kun supistus meni ohi. Piti siis ponnistaa vain lujempaa. 

Ponnistystyylini oli alkuun vähän väärä. Ponnistelin enemmän naamallani ja siksi homma junnasi vähän aikaa paikallaan. Jäin nimittäin odottamaan sitä niinsanottua "luonto-äiti ohjaa" että tulisi oikeasti ponnistamisen tarve mikä ohjaisi ponnistuksen suuntaa, mutta sitä ei tullut missään vaiheessa vaan suunta oli löydettävä itse. Ongelmia ponnistuksessa toi myös viiltävä kipu mikä iski tähän asti tunnottomana olleeseen oikean puolen lonkaan. Jokaisesta supistuksesta ensimmäinen ponnistus tuntui menevän ihan hukkaan kun lonkan särky iski niimpä kätilö lisäsi epiduraalin kerta-annoksen määrää jota pumppu pumppasi tasasin väliajoin. Kipu hellitti mutta isompi epiduraali annos kulutti ruiskussa olevaa ainetta vain nopeammin ja se pääsikin loppumaan noin 20 minuuttia ennen kuin Sintti oli saatettu tähän maailmaan. 

Synnytyksen loppu meni kuin transsissa. Jos kipuja oli niin niitä ei enää huomannu eikä huoneessa kuuluvia ääniä kuullut. Keskityin vain jokaiseen ponnistukseen ja pian olikin pää pihalla. Sintillä oli napanuora löyhästi kaulan ympärillä ja kätilö sai sen helposti nostettua pään yli. Odotettiin vielä viimeisiä supistuksia minkä aikana saatiin poika ulos. Kätilö sanoi että Sintti se on tulossa maailmaan nyrkit pystyssä. Pojalla nimittäin oli kädet rinnan päällä synnytyskanavassa :D Sitten kaikki oli ohi! 10:55 Sintti nostettiin paljaalle rinnalleni lämmittelemään ja palasin takaisin tähän maailmaan ja siihen synnytyssaliin.. Siihen hetkeen <3 Siinä se oli 9 kuukauden huolen aihe, oma poika.

Synnytyksen kestoksi merkittiin 8 tuntia, josta ponnistusta tunti ja 15 minuuttia. Nauratin kätilöä sanomalla jo ennen salista poistumista että jos synnytys voi millään asteikolla olla miellyttävää niin sitä se tällä kertaa oli. Kipu ei missään vaiheessa ollut niin kovaa tai sietämätöntä ettenkö olisi valmis samaan uudelleen milloin vain. Olin kuitenkin varautunut niin paljon pahempaan ja maalaillut kauhukuvia hyvän aikaa kaikesta mahdollisesta mikä voi mennä pieleen, että ne yhdessä sai suorituksen tuntumaan tosi helpolle. Lisäksi olen suuren kiitoksen velkaa miehelleni siitä että oli niin mielettömän hyvä tuki vaikka alkuun epäilin pystyykö hän olemaan paikalla koko synnytyksen ajan pahojen rytmihäiriöiden vuoksi sekä äidilleni joka tuurasi miestäni hänen käydessä huilaamassa.

29.3.2014 10:55

3970g

50cm

#21 Valmistautumista ja viimeiset kuulumiset

Tänään on Sintin laskettuaika, joten uskaltanen lupailla että tämä on viimeinen päivitys ennen synnytystä. Keskiviikkona sanoin sen jo ääneen: "On vähän sellanen olo ettei tarvia pitkin odotella, tuskin edes viikonlopun yli". Noin nyt se on täälläkin, jos vaikka aavistukset osuisivatkin oikeaan (; Ajatukset pyörii ja myllertää eikä järjen juoksua taida saada kiinni vaikka kuinka yrittäisi. Nyt on itselleni iskenyt oikea kyselyikä. Milloin ja miten synnytys alkaa? Miltä supistukset tuntuu? Meneekö kaikki hyvin? Kuinka paljon se koskee? Miltä Sintti näyttää? Osaanko olla äiti? Ehitäänkö sairaalaan? Onhan kaikki valmista? Ensimmäiset vastaukset saanen varmaan ihan pian.

Aikaa olen kuluttanut suurimmaksi osaksi kotosalla. Viime viikonloppuna siivoiltiin koti puhtaaksi, pesin saunan ja alotin ikkunoiden pesua sekä pihan haravointia. Olo on ollut hyvä ja tuntuu siltä että Sintti on painunut jo niin alas että närästys on taakse jäänyt harmi. Koko raskausaika on mennyt tosi harmittomasti. En ole kärsinyt pahoinvoinnista, olen saanut syödä kaikkia ruokia, ei ole ollut mitään mielitekoja, ei ole ollut kipuja tai turvotuksia ja maha on ollut kokoajan aika pieni ja kasvanut maltilla. Silloin kun mieheni kanssa alettiin lasta yrittämään kuvittelin viettäväni ensimmäiset 3 kuukautta pää pöntössä, raivoavani kuin hullu jokaisesta asiasta joka ei mene mieleni mukaan ja himoitsevani mitä ihmeellisimpiä makuyhdistelmiä ja nyt olen ollut ihan äimänä että tässäkö se nyt sitten olikin? Toivottavasti synnytyskin menee tämän saman kaavan mukaan, helposti ja nopeasti.

Vaikka maha toki on painava ja valvottaa yöllä kun kyljen kääntäminen tekee toisinaan kipeää niin vielä ei ole tullut sellaista oloa että haluaisin tästä mahasta eroon nyt ja heti. On kuitenkin asioita joita kovasti kaipaan ajalta ennen mahaa kuten: mahallaan makaaminen, mahtuminen vanhoihin vaatteisiin, varpaisiin ylettäminen, etten puhisisi kuin pieni veturi jokaisesta urheilusuorituksesta, pystyisin saunomaan kunnolla ilman heikotusta ja että voisin halata miestäni tuntematta itseäni ihan muumiksi.

Mitä pakkasin sairaalakassiin?
Oma reppu sisältää lähinnä vain ne mitä tarvitsen kotiin lähtiessä: Vetoketjullinen pitkähihanen paita, pitkät collegehousut, välihousut, 2x imetysliivit, imetystoppi ja -paita, 2x alushousut, 2x sukat, terveyssiteitä (päivä ja yö) suoristusrauta, meikkipussi (joka sisältää lääkkeet ja vitamiinit), hammasharja ja-tahna, ponnari ja pinnejä, shampoo ja hoitoaine. Mukana on varmasti myös turhaakin koska mukaanhan lähtevät myös ne vaatteet jotka on päällä synnytykseen lähtiessä, mutta mieluummin niin että on valinnanvaraa kuin että istuu pitkän kotimatkan hiertävissä vaatteissa.

Vauvan kotiinlähtövaatteet pakkasin myös valmiiksi ettei tarvitse kuin napata kori mukaan ja tiedän että en varmasti tarvitse muuta ja tosiaan korin sisältö on aika massiivinen ihan johtuen pitkästä kotimatkasta jota taitetaan ainakin 1,5h jos ei tarvitse mihinkään pysähtyä. Siksi varasin vaatetta enemmän mukaan jos sattuu kakkavahinko niin Sintille saadaan vaihdettua puhtaat vaatteet ylle. Toisekseen en yhtään tiedä että minkä kokonen Sintti on niin vaatetta on nyt sitten normaalille ja vähän isommalle vauvalle.

Vauvan korin sisältö: vastasyntyneen vaippoja, liivinsuojuksia, talkkia, sinkkivoidetta, 50 ja 56 cm paksummat kangashaalarit, sukat, virkatut tossut, 2x 50cm body+potkuhoususetti, 2x kietaisupaita, 50cm housut, 56cm potkuhousut, 56 ja 60cm bodyt, ensilelu, kypärämyssy, ohut pipo, paksu pipo, valmiiksi keitetyt tutit (muovirasiassa) ja tuttipullo. Sekä tuoreelle äidille ja isälle alkoholiton kuohuviinipullo ja viinilasit ♥ Turvaistuin on ollut kiinni autossa jo viikon ja turvaistuimessa on paikallaan thermofleese-makuupussi sekä toppatöppöset ja -rukkaset. Enää on pakkaamatta kaukalon kanssa yhteensopivat matkarattaat.

Mitä muuta? Mukaan lähtevät varmaankin aamutossut ja villaviltti koska en ole aamutakki-ihmisiä. Viimeisin Hippos ja SIHY:n lehti, niitä olen pantannut lukemiseksi sairaalaa varten. Kamera ja käsilaukku. Kuulostaa äkkiseltään kokonaiselle muuttokuormalle mutta aika pieneen tilaan kaikki tarvittava mahtui.

Toivottavasti seuraavaa päivitystä pääsen kirjoittamaan pian pikku Sintin kanssa.
-Emmi

#16 Venytystä äärirajoille

Sitkeä, liian sitkeä pitää olla joissain tilanteissa. Pientä heikkohappisuutta on ollu ilmassa jo joitain viikkoja kun liika ahkeruus on laskenut hetkeksi istumaan alas ja vetämään henkeä. En kuitenkaan oo vielä täysin alistunut siihen etteikö muka "vielä vähän" ja "ihan kohta" kuuluisi sanavarastoon, mutta tän päivän jälkeen se on kai pakko uskoa että entiseen vauhtiin on lupa vasta kun Sintti on saatettu maailmaan.

Olin täksi aamuksi varannut ajan hierojalle ja viime kerran erheistä viisastuneena varasin mieheni itselleni hovikuskiksi. Viikko sitten nimittäin olin pyörtyä autoon ajellessani kotiinpäin hierojalta. Höynä olo meni kuitenkin sillä ohi että vartin verran pidin taukoa linja-autopysäkillä ja toiselta taukopaikalta jouduin jo äitille soittamaan jos se viitsisi millään tulla hakemaan kun en uskalla ajaa enää pidemmälle. 

Koska maha estää vatsallaan olon niin hieronta on toteutettu niin että istun jakkaralla hierontapöytää vasten nojaten. Tänään en sitten hieronnan jälkeen ehtinyt edes autolle asti vaan kesken hieronnan ehdin vain ääneen sanoa että kohta pitää muuten nostaa jalat ylös ja siinä vaiheessa Emmiä vietiin. Hieroja loikki kuin arojänis huoneen poikki ja avasi oven käytävälle siitä parilla loikalla takaisin ottamaan minnuu kiinni etten pääse valahtamaan lattialle ja äänestä päätellen oli hierojallakin vähän hätä kun apua huusi. Täysin pihalla en ehtiny olla ku muutaman sekunnin, mutta siinä ajassa ehti tapahtua paljon kun huone täytty naisista ja miut avitettiin pöydälle pitkälleen ja jalkoja nosteltiin kohti kattoa. Mieheni tuli sitten noutamaan huoneesta asti kun sain hänelle soitettua että nyt kävi näin.

Varmuuden vuoksi suunnattiin hierojalta suoraan lääkäriin päivystykseen varmistamaan ettei huolta ole, eikä ollutkaan vaan syyllinen on vain normaalia matalammat verenpaineet ja niskalukko joka alkoi aueta kesken hieronnan. Lääkäri kuitenkin kielsi minua ajamasta enää autolla jos vain mahdollista, kun kerta näin on käynyt ennenkin. Täytyy nyt tosissaan alkaa miettiä mihin kaikkeen rahkeet riittävät kun aikaa h-hetkeen on tasan 2 viikkoa.

- Emmi

#15 Kengät jalkaan ja asiaa synnytyspelosta

Kengityspäivä teki Funalle taas vähän tiukkaa ... Käyttäytyminen kyllä paranee joka kengityskerrasta, mutta vielä tänäänkin piti etujalkoja laitellessa hyppiä yläpystyä. En tiiä! Tamma ei ole kyllä yhtään sen näköinen että sitä sattuisi, seisoo aikansa hiljaa paikoillaan ja sit kerää takajalat alle ja pomppaa.. ? Lisäksi etujalkoja kengittäessä tamma alkoi hiota kaulasta ja niskasta että ottaisko kolmen jalan varassa seisominen sen verran kunnon päälle että pitää sen takia kapinoida vastaan?

Luovuin ajatuksesta että tänne saataisiin enää kunnon talvea ja kengittäjän kanssa yhteistuumin päätettiin jättää tilsakumit pois. Hokkikengät on kuitenkin vielä alla jos nää pääkallokelit vielä jatkuu. Seuraava kengitys sattuu kuitenkin huhtikuun loppupuolelle tai toukokuun alkuun niin ei sitten ole kumit hautomassa kavion pohjia kun säät alkaa lämmetä.

Asiaa oman navan ympäriltä
Torstain tunnin jouduin siirtämään viikolla eteenpäin kun meille sitten kuitenkin järjestyi perhevalmennusryhmä. Vuoden vaihteessa perhevalmennukseen haluavia ei ollut meidän lisäksi kuin yksi pariskunta ja se ei sitten riittänyt kun minimi oisi ollut kolme perhettä. Meneehän tämä vähän viimetippaan kun laskettuun aikaan on aikaa jäljellä enää 2,5 viikkoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensimmäinen kokoontuminen on siis huomenna ja toinen torstaina.

Olo on muuten ollut ihan hyvä. Maha ja "Sintti" alkaa pikkuhiljaa laskeutua niin hengittäminen on alkanut helpottua mutta vielä odottelen että pääsisin tästä järkyttävästä närästyksestä eroon. Sairaalakassi on jo pakattuna samoin kun vauvan kotiinlähtövaatteet ja -tarvikkeet omassa korissaan. Synnytystä en oo osannu oikeestaan millään lailla jännittää etukäteen, mies hoitaa sen puolen (; Aikaisemmin oon ollu kyllä hyvinkin synnytyskammoinen ja vannoin ääneen vielä 1,5 vuotta sitten että adoptoin ennemmin kun käyn yhtään lasta alakautta synnyttämään.. Ja ihan oikeasti olin asiasta täysin varma vielä tuolloin mutta niin se vaan vauvakuume muuttaa mieltä. En kiellä etteikö asia olisi puistattanut sillon kun tein positiivisen raskaustestin tai vielä viime syksynä, mutta jätin lukematta kaikki kauhutarinat netistä, kieltäydyin kuuntelemasta yhtään pelotetarinaa ihmisiltä ympärilläni ja annoin itselleni aikaa tottua ajatukseen. Nyt mieli on positiivinen ja olo on vahva; Kyllä minä pärjään!

En ymmärrä miksi ihmisillä on tarve alkaa jauhamaan niitä kauhutarinoita varsinkin ensisynnyttäjälle, jolla ei vielä ole minkäänlaista käsitystä tulevasta. Ihan mielelläni kyllä kuuntelen muiden kokemuksia, mutta tarvitseeko niitä alkaa suurentelemaan ja värittämään mielikuviksella jos taka-ajatuksena on vain saada toinen menettämään yöunensa. Jopa lähimmät ystävät, joiden mielipide ja kokemukset ovat minulle niitä tärkeimpiä, vai tuleeko se ihan huomaamatta vaikka olen moneen otteeseen pyytänyt että jos ei ole mitään positiivista sanottavaa niin puhutaan jostain muusta. Oma äitini kuitenkin ansaitsee kultaisen kiitoksen kaikesta positiivisesta tuesta jota olen odotusaikana saanut. Äitini on osannut ajatella asioita monelta kantilta ja hänen kanssaan olen voinut käydä asioita läpi oikeassa mittasuhteessa.

Levollisin mielin jään odottelemaan lähtölaukausta ja lupaan kirjoittaa tulevat koitokset myös tänne sellaisina kuin ne oikeasti ovat jos siitä vaan on kenellekään yhtään apua.