Funa sai tänään ihka ensimmäiset hokkikengät. Kävin eilen agrimarketista shoppailemassa 4x0 koon ratsukengät (voi miten pienet) ja samalla löysin 4kpl s-koon tarraputseja. Arvelin pääseväni halvemmalla jos Funa suostuisi tarhaamaan pari viikkoa putsien kanssa niin ei tarvitisi eläinlääkäriä vaivata hokkien jättämillä haavoilla nyt kun neiti opettelee käyttämään korkokenkiä. Funalle tämä oli sen elämänsä toinen kengitys. Syksyllä laitettiin ensimmäistä kertaa kengät jalkaan ja muuten sitä aiemmin on vain säännöllisesti vuoltu.
Kärsivällisyys ei kuulu siihen sanavarastoon jolla Funaa voisi kuvailla. Kaikki-tänne-heti-nyt hevoselle käytävällä paikallaan seisominen on ihan hirveää puhumattakaan siitä että yhtä jalkaa pitäisi pitää vielä ylhäällä sen aikaa että sinne lyödään kenkä kiinni. Olen kuitenkin päättänyt että rauhotuslinjalle en Funan kanssa lähde noin nuori kun on, muuten se ei koskaan opi seisomaan hiljaa paikallaan. Rauhoituksen sijaan keksittiin kaikkea muuta mukavaa, hierotiin korvia, kaiveltiin tilsakopasta sopivia tilsoja, letitettiin tukkaa, syötiin haalarista tarranauhoja... Ja melkein huomaamatta oli etukengät jo paikallaan. Takajalkojen kanssa ei ole ongelmia, Funan mielestä etupäätä on vaan täysin mahdoton kannatella yhden jalan varassa.
Kengityksen jälkeen puin Funalle putsit ja laitoin karsinaan jotta se ehtii totutella jaloissa kiinni oleviin takiaisiin sen aikaa kun Essi vielä saisi kengät jalkaan. Ei menny pitkään ku karsinasta alko kuulua tarrojen ripinä. "Mama, nää on inhottavat! Haluun ne pois". Putsit sai kuitenki jäädä eikä ne enää tuntunu haittaavan tamman olemista.
Aamulla kengittäjää odotellessä oli hyvin aikaa siivota karsinat ja kuuri (kutsumme kuuriksi ladon tyyppistä kylmää tilaa jossa heinät ja kuivikkeet säilytetään) sekä järjestellä loimihuone uudelleen. Hetken aikaa on taas paikat järjestyksessä.
Kirjoittelen taas, rakas Funa-päiväkirja
Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti