14.7.2014 Syntyi illalla 21:00 orivarsa Óskasteinn frá Yläkylä tutummin, Oskari.
Kuvat on minun itseni ottamia enkä suo niitä virtuaalitallien käytettäväksi.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
maanantai 7. heinäkuuta 2014
#27 Islanninhevosten SM-kisat / Grásteinn frá Brekku
Kuvapostaus tulevan varsani isäorista Grásteinn frá Brekkusta.
5.7.2014
Ypäjän Hevosopisto
Islanninhevosten Suomenmestaruuskilpailut
Luokka: F1 seniorit (viisikäynti)
Ratsastaja: Gudmundur Sigurbjörnsson
Sijoitus: SM-hopea
Kuvat on minun itseni ottamia, enkä anna lupaa käyttää niitä virtuaalitalleilla!
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
#26 Robottiratsastaja
Tämä teksti ei jostain syystä suostunut tänne tulemaan kun puhelimella sen tein, eikä se myöskään näkynyt tietokoneella luonnoksissa ): Siksi päivämäärät heittää...
Hei taas! Viime kirjoituksen jälkeen Funa on saanut jäädä jo äitiyslomalle ja olen liikutellut itseäni siskoni suomenhevosella Essillä. Olen kahdesti käyny pääntyhjennys maastossa mut nyt viimeimmäksi eilen 26.6 keskiviikkona ratsastin kentällä ilman satulaa. Voi sitä kriittisyyden määrää ja miten paljon sanomista löysin omasta tekemisestäni. Tein aluksi huolellisen alkuverryttelyn käynnissä. Ratsastin molempiin suuntiin paljon isoja ja pieniä ympyröitä jotta sain vahvasti ravurin mallisen Essin edes hieman notkeammaksi ja rennommaksi. Omassa asennossa huomasin heti puutteita. Pitkä tauko on tehnyt minusta täyden putkiaivon. Yksinkertaisillakin tehtävillä useamman eri avun aikaasaaminen tuntui liki mahdottomalta . Korvissa alkoi kuulua entisten ratsastuksen opettajieni jyly: "aseta, taivuta, ryhti, jalat kiinni, johda sisäohjalla, ulkopohje, nyrkit pystyyn..." ja monta muuta. Päätin siis unohtaa kokonaan sen miten perin Essi kulki (katsoi minua yläkautta silmiin koko alkuverryttelyn ajan) ja aloin pala kerrallaan korjata omaa asentoani. Nenä pois navasta ja katse ylös! Mistä lie jäänyt moinen paha tapa katsoa maata hevosen jalkojen edessä. Otin sen siis ensimmäiseksi mitä lähdin korjamaan. Miksi? Huomasin etenkin ravissa nojaavani liikaa eteenpäin mikä sai aikaan sen että reidet alkoivat puristaa hevosta ja polvet lukkiutuivat. Tasapainoni parani kun nostin katseen ylös. Ihan huomaamatta myös Essin kiireinen ravi rauhottui kun en enää omalla istunnallani vaikeuttanut liikkumista. Robottiratsastaja Toinen paheeni on etten istu suorassa. Valun vasemmalle ja volteilla sekä vasemmassa kierroksessa kulmissa huomaamatta vasen kylki kutistuu ja oikea venyy sen sijaan että kiertäisin ylävartaloa. Annoin Essille hetkeksi vapaammat ohjat ja venyttelin molempia omia kylkiä sekä tein ylävartalon kiertoja muistuttaakseni keholleni mikä on oikea suunta. Otin uudelleen ohjat tuntumalle ja jatkoin työskentelyä ensin käynnissä tehden paljon voltteja. Valmistauduin volttiin puolipidätteellä ja mielikuvalla robottiratsastajasta joka robottimaisesti kiertäisi ylävartaloaan voltin suntaan. Kun pidin kädet omilla paikoillaan voltin ratsastus sujui kuin itsestään: sisäkäsi johtaa ja vähän myötää automaattisesti, ulkokäden ohja napakoituu/antaa tuen ja kääntää hevosen, paino siirtyy aavistuksen sisäpuolelle mikä myös kertoo hevoselle minne mennään, sisäpohje antaa tilaa ja ulkopohje kääntää. Kaikki vain siksi että kiersin ylävartaloa sinne minne olin menossa. Tämä lyhensi muistettavien asioiden listaa jo monella kohdalla kun kaiken sai tiivistettyä ajatukseen robottiratsastaja. Tätä samaa ajatusta soveltaen sain vihdoin ja viimein pohkeenväistöt sujumaan suoraan ja kiirehtimättä kun katse ja napa olivat menosuuntaan. Istu alas Jatkoin seuraavaksi työskentelyä ravissa kahdella isolla ympyrällä tehden kahdeksikkoa. Tämä tehtävä haastoi jälleen tasapainoani joka olisi mielellään jatkanut kokoajan samalla ympyrällä sen sijaan että joka ympyrän jälkeen vaihdettiinkin suuntaa toiselle ympyrälle. Ensimmäiset kahdeksikot oli ihan hirveitä kun tuntui siltä että oma vartalo ei ymmärrä suunnanmuutosta ei sitten millään. Aloin tehdä aluksi ympyröiden väliin pitkän suoristuksen, mikä helpotti jo vähän mutta lopullinen oivallus oli istua alas. Niin siis en tietäkään kyennyt keventämään koska menin ilman satulaa vaan nyt on kyse vain askeleesta, yhdestä ainoasta raviaskeleesta koko suoristuksen aikana. Tuon askeleen aikana kuvittelin siirtäväni hevosen laukasta käyntiin. Sain itselleni ääneen "istu - alas". Istu sanan kohdalla korjasin ryhtini ja alas sanan kohdalla istuin voimakkaasti alas ja liikettä vastaan eli periaattessa tein puolipidätteen pelkällä istunnalla. Sen jälkeen taas robottimaisesti käännyin uuden ympyrän puoleen eikä tasapainon kanssa enää ollut ongelmia suunnan muuttuessa. Kiitä myös itseäsi Monessa paikkaa missä olen pitänyt tunteja tai ollut niitä katsomassa kuulen monen ratsastajan moittivan itseään ja kritisoimaan itseään tai mikä pahinta sanoo ettei osaa ratsastaa. On hyvä että kriittisesti arvioi omaa taitoaan ja ratsastustasoaan mutta pitäisi osata myös kannustaa itseään. Tunnin alussa löysin paljon asioita joihin en ollut tyytyväinen (jäi niitä vielä tunnin jälkeenkin) mutta huomasin että kun sain nuo muutamat palaset ohjattua oikeeseen suuntaan niin tunnin lopussa allani oli hevonen joka asettui, taipui, kulki rennosti eikä enää mulkoillut yläkautta silmiin. Ja ei, en koko tunnin aikana kiinnittänyt Essin asentoon mitään huomiota ainoastaan omaan asentooni ja apujen käyttöön. Kiitokseksi vein Essin loppukävelylle lyhyelle maastolenkille lähimetsään.
Hei taas! Viime kirjoituksen jälkeen Funa on saanut jäädä jo äitiyslomalle ja olen liikutellut itseäni siskoni suomenhevosella Essillä. Olen kahdesti käyny pääntyhjennys maastossa mut nyt viimeimmäksi eilen 26.6 keskiviikkona ratsastin kentällä ilman satulaa. Voi sitä kriittisyyden määrää ja miten paljon sanomista löysin omasta tekemisestäni. Tein aluksi huolellisen alkuverryttelyn käynnissä. Ratsastin molempiin suuntiin paljon isoja ja pieniä ympyröitä jotta sain vahvasti ravurin mallisen Essin edes hieman notkeammaksi ja rennommaksi. Omassa asennossa huomasin heti puutteita. Pitkä tauko on tehnyt minusta täyden putkiaivon. Yksinkertaisillakin tehtävillä useamman eri avun aikaasaaminen tuntui liki mahdottomalta . Korvissa alkoi kuulua entisten ratsastuksen opettajieni jyly: "aseta, taivuta, ryhti, jalat kiinni, johda sisäohjalla, ulkopohje, nyrkit pystyyn..." ja monta muuta. Päätin siis unohtaa kokonaan sen miten perin Essi kulki (katsoi minua yläkautta silmiin koko alkuverryttelyn ajan) ja aloin pala kerrallaan korjata omaa asentoani. Nenä pois navasta ja katse ylös! Mistä lie jäänyt moinen paha tapa katsoa maata hevosen jalkojen edessä. Otin sen siis ensimmäiseksi mitä lähdin korjamaan. Miksi? Huomasin etenkin ravissa nojaavani liikaa eteenpäin mikä sai aikaan sen että reidet alkoivat puristaa hevosta ja polvet lukkiutuivat. Tasapainoni parani kun nostin katseen ylös. Ihan huomaamatta myös Essin kiireinen ravi rauhottui kun en enää omalla istunnallani vaikeuttanut liikkumista. Robottiratsastaja Toinen paheeni on etten istu suorassa. Valun vasemmalle ja volteilla sekä vasemmassa kierroksessa kulmissa huomaamatta vasen kylki kutistuu ja oikea venyy sen sijaan että kiertäisin ylävartaloa. Annoin Essille hetkeksi vapaammat ohjat ja venyttelin molempia omia kylkiä sekä tein ylävartalon kiertoja muistuttaakseni keholleni mikä on oikea suunta. Otin uudelleen ohjat tuntumalle ja jatkoin työskentelyä ensin käynnissä tehden paljon voltteja. Valmistauduin volttiin puolipidätteellä ja mielikuvalla robottiratsastajasta joka robottimaisesti kiertäisi ylävartaloaan voltin suntaan. Kun pidin kädet omilla paikoillaan voltin ratsastus sujui kuin itsestään: sisäkäsi johtaa ja vähän myötää automaattisesti, ulkokäden ohja napakoituu/antaa tuen ja kääntää hevosen, paino siirtyy aavistuksen sisäpuolelle mikä myös kertoo hevoselle minne mennään, sisäpohje antaa tilaa ja ulkopohje kääntää. Kaikki vain siksi että kiersin ylävartaloa sinne minne olin menossa. Tämä lyhensi muistettavien asioiden listaa jo monella kohdalla kun kaiken sai tiivistettyä ajatukseen robottiratsastaja. Tätä samaa ajatusta soveltaen sain vihdoin ja viimein pohkeenväistöt sujumaan suoraan ja kiirehtimättä kun katse ja napa olivat menosuuntaan. Istu alas Jatkoin seuraavaksi työskentelyä ravissa kahdella isolla ympyrällä tehden kahdeksikkoa. Tämä tehtävä haastoi jälleen tasapainoani joka olisi mielellään jatkanut kokoajan samalla ympyrällä sen sijaan että joka ympyrän jälkeen vaihdettiinkin suuntaa toiselle ympyrälle. Ensimmäiset kahdeksikot oli ihan hirveitä kun tuntui siltä että oma vartalo ei ymmärrä suunnanmuutosta ei sitten millään. Aloin tehdä aluksi ympyröiden väliin pitkän suoristuksen, mikä helpotti jo vähän mutta lopullinen oivallus oli istua alas. Niin siis en tietäkään kyennyt keventämään koska menin ilman satulaa vaan nyt on kyse vain askeleesta, yhdestä ainoasta raviaskeleesta koko suoristuksen aikana. Tuon askeleen aikana kuvittelin siirtäväni hevosen laukasta käyntiin. Sain itselleni ääneen "istu - alas". Istu sanan kohdalla korjasin ryhtini ja alas sanan kohdalla istuin voimakkaasti alas ja liikettä vastaan eli periaattessa tein puolipidätteen pelkällä istunnalla. Sen jälkeen taas robottimaisesti käännyin uuden ympyrän puoleen eikä tasapainon kanssa enää ollut ongelmia suunnan muuttuessa. Kiitä myös itseäsi Monessa paikkaa missä olen pitänyt tunteja tai ollut niitä katsomassa kuulen monen ratsastajan moittivan itseään ja kritisoimaan itseään tai mikä pahinta sanoo ettei osaa ratsastaa. On hyvä että kriittisesti arvioi omaa taitoaan ja ratsastustasoaan mutta pitäisi osata myös kannustaa itseään. Tunnin alussa löysin paljon asioita joihin en ollut tyytyväinen (jäi niitä vielä tunnin jälkeenkin) mutta huomasin että kun sain nuo muutamat palaset ohjattua oikeeseen suuntaan niin tunnin lopussa allani oli hevonen joka asettui, taipui, kulki rennosti eikä enää mulkoillut yläkautta silmiin. Ja ei, en koko tunnin aikana kiinnittänyt Essin asentoon mitään huomiota ainoastaan omaan asentooni ja apujen käyttöön. Kiitokseksi vein Essin loppukävelylle lyhyelle maastolenkille lähimetsään.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
#24 Hetken epätoivo
Funa asiaa!
Hei taas pitkästä aikaa! Yritän tähän väliin ehtiä kirjoittamaan taas kuulumisia Funasta ja tamman mahasta. Olen ehtinyt Funalla ratsastaa noin kerran viikkoon aina viikonloppuisin kun äiti ehtii poikaa vahtia. Ollaan menty mielenvirkistys maastolenkkejä kevyesti pieniä pätkiä juosten. Kahdesti ollaan käyty vanhalla sorakuopalla kahlaamassa mihin on kertynyt vettä lumen sulaessa. Tamma on silminnähden nauttinut kun on päässyt jalkojaan vilvoittelemaan. Voi kun päästäisi pian jo järveen leikkimään!
Hetken aikaa ehdin jo epäillä että noinkohan meille ensi kesänä varsaa on sittenkään tulossa kun näytti ettei maha kasva ollenkaan ja liikkeitäkään en ole nähnyt vaikka niitä jo kovasti odoteltiin.
10.5. Tilanne oli tämännäköinen vuorokausilla 267.
Tällä viikolla jos saisin vielä kalkkimaali tarpeet niin viikonloppuna voisin huitaista ne seinille (:
Alla kuva vielä Funan mahasta, vuorokausia 288.
Hei taas pitkästä aikaa! Yritän tähän väliin ehtiä kirjoittamaan taas kuulumisia Funasta ja tamman mahasta. Olen ehtinyt Funalla ratsastaa noin kerran viikkoon aina viikonloppuisin kun äiti ehtii poikaa vahtia. Ollaan menty mielenvirkistys maastolenkkejä kevyesti pieniä pätkiä juosten. Kahdesti ollaan käyty vanhalla sorakuopalla kahlaamassa mihin on kertynyt vettä lumen sulaessa. Tamma on silminnähden nauttinut kun on päässyt jalkojaan vilvoittelemaan. Voi kun päästäisi pian jo järveen leikkimään!
Hetken aikaa ehdin jo epäillä että noinkohan meille ensi kesänä varsaa on sittenkään tulossa kun näytti ettei maha kasva ollenkaan ja liikkeitäkään en ole nähnyt vaikka niitä jo kovasti odoteltiin.
10.5. Tilanne oli tämännäköinen vuorokausilla 267.
Seurasin tammaa silmäkovana vielä viikonlopun yli peläten vain pahinta ja sunnuntaina Funa näytti kiiman merkkejä ja olin jo heittämässä hanskoja tiskiin, ei tästä mitään tulisi! Kuuntelin mahaa parina päivänä stetoskoopilla tuloksetta. Tamma oli luonteeltaankin muuttunut selvästi parin viime viikon aikana. Sen sijaan että Funa olisi kiukkuillut siitä oli tullut hirmu hellyyden ja huomion kipeä. Tarhaan kun menin niin se työnsi päätä kainaloon ja kerjäsi rapsutuksia.
13.5. Sain pika ajan Parikkalan eläinlääkärille Olihan tilanne käytävä tarkastamassa jos tamma ei ollutkaan enää kantava niin suotta sille tulisi syötettyä väkirehuja tiineen tamman vaativan määrän ja varsinkin kun hevoset alkoivat totutella laitumeen niin kaviokuumeen riski vain suotta kasvaisi. Syötin pojan ja riensin pakkaamaan ponin koppiin, jos reissu suijuisi ongelmitta niin ehtisin takasin ennen kuin poika heräisi taas syömään. Äiti jäi kotiin pikku miestä vahtimaan (: Luovuttaja mielellä läksin ajamaan tuomiota kuulemaan. Kun pääsin perille paikalla oli kaksi eläinlääkäri ja kumpikin sanoi jo "kantava" jo heti kun sain tamman ulos trailerista. Asia kuitenkin tarkistettiin varmuuden vuoksi. Ensin rektaalitutkimus joka todensi kummankin eläinlääkärin mielipiteen - Kyllä sillä varsa on! Sitten tarkistettiin vielä ultraäänellä että varsa on elossa ja niinhän se oli. Meille tulee kuin tuleekin varsa! JES! Vaikka satoi vettä niin riemumielin ajelin takaisin kotiin.
Sen jälkeen Funan ruokavalioon vielä lisättiin proteiini. Proteiinin määrä nousee 0,5dl/ viikko aina 5dl asti ja määrää nostetaan vielä kunhan varsa syntyy ja imetys alkaa. Lisäksi mitä muuta olen puuhaillut niin viime torstaina (29.5) tein talliin vuotuisen kesäpesun painepesurilla ja Funalle pedattiin jo peti isompaan karsinaan. Jos en ihan väärin muista niin karsinan koko on 2,8x5,5 m2.
Tällä viikolla jos saisin vielä kalkkimaali tarpeet niin viikonloppuna voisin huitaista ne seinille (:
Alla kuva vielä Funan mahasta, vuorokausia 288.
Hei taas, Funa päiväkirja!
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
#23 Positiivisesti yllättänyt synnytys
Kirjoitin synnytyksen kulun päiväkirjaani heti kun vain kykenin, jotta muistaisin kaiken juuri sellaisena kuin se oli. Tämä ei siis ole mikään "aika kultaa muistot" tarina vaan ihan oikeasti totta (: Tuolla viikolla oli menossa "juhannus ruuhka" synnytyssalit oli jatkuvasti varattuna ja Sintti oli lauantai aamuna 28 sillä viikolla syntynyt vauva.
24.3.2014 Maanantai rv 41+3
Käytiin sairaalalla yliaikaiskontrollissa kun Sintistä ei vieläkään kuulunut merkkiäkään. En voi sanoa edes että olisin yhtään supistusta tuntenut. Miut kiinnitettiin piuhoilla puoleksi tunniksi piirturiin mikä näytti supistustukset ja vauvan sydänäänet. Kätilö kävi katsomassa paperiin piirtynyttä käyrää ja kysyi tunsinko supistuksia koska niitä piirtyi säännöllisesti ja osa jopa ihan voimakkaan näköisiä, mutta ei en tuntenut niitä vieläkään. "Käyrillä" olon jälkeen pääsin lääkärille joka ultrasi vauvan ja tarkasteli mittoja. "Vauva näyttää terveelle, joten odotellaan perjantaihin jos mitään ei ala tapahtua niin tulkaa perjantaina käynnistykseen". Siispä suuntana koti.
Ennen perjantaita kokeiltiin kyllä joka ikinen poppaskonsti jos synnytyksen saisi käynnistymään kotikonstein ja voin kertoo että vauva tulee sitten kun aika on kypsä, ei sitä voi millään kiirehtiä. Viikon aikana haravoin koko takapihan ja kärräsin 26 kärrillistä lehtiä tunkiolle ja pinottiin polttopuita, siivosin sisällä, pesin saunan ja aloitin jopa ikkunoiden pesun puhumattakaan kolmen S:n keinosta :D
28.3.2014 Perjantai rv 42
Yön nukuin tosi huonosti. Jännitin paljon käynnistämistä koska olin monestakin paikkaa lukenut että käynnistetty synnytys olisi jollain tapaa kivuliaampi ja kyllähän se ajatuksena tuntui hurjalle että keho pakotetaan synnyttämään. Nyt olisi muuten Sintillä hyvä päivä syntyä, koska pikkusiskoni jota olemme pyytäneet Sintin kummiksi viettää 18 vuotis syntymäpäiviä (:
Aamulla soitin synnytyssaliin ja kyselin mihin aikaan sinne sopisi tulla ja kätilö neuvoi tulemaan heti kun vaan päästään. Puoli 9 lähettiin kotoa ajamaan. Mukaan lähtivät siis mieheni ja äitini. Synnytyspelkopolilla käydessäni sovittiin kätilön kanssa että myös äitini saa lähteä mukaan varatukihenkilöksi vaikka sairaalalla on tiukka säädös siitä että vain yksi läheinen saa olla mukana synnytyksessä. 10 aikaan oltiin sairaalalla ja minut ohjattiin tarkkailuhuoneeseen taas käyrille koska kaikki synnytyssalit oli täynnä. Niin, täynnä! Käyrä piirti taas supistuksia mutta en niitä tuntenut vieläkään. Puoli 11 sain ensimmäisen synnytyksen käynnistävän pillerin ja sitten vain alettiin odottamaan.
Neljä tuntia myöhemmin piuhat kytkettiin taas ympärilleni ja kone alkoi piirtää supistuskäyrää.
Kätilö toi toisen käynnistävän pillerin koska en vieläkään tuntenut supistuksia. Kello on siis puol 2 päivällä. Käsky kävi lähteä liikkeelle, koska se edesauttaisi synnytystä. Nyt alkoivat supistukset tuntua kevyenä jomotuksena alaselässä jotka kuitenkin hiipuivat kun neljän tunnin päästä taas otettiin supistuskäyrää. Illalla 6 aikaan kätilö arpoi vieläkö saisin kolmannen pillerin, mutta hän tuli kuitenkin siihen tulokseen että nukkuisin yön ja käynnistäminen aloitettaisiin uudelleen aamulla, koska tänä yönä ei kuitenkaan tapahdu mitään.
Jälleen käveltiin, katottiin telkkaria ja aloin valmistella nukkumaan käymistä. Selässä tuntui
kuitenkin ikävän tuntuinen jomotus niimpä pyysin kätilöltä kipulääkettä että pystyisin nukkumaan ja sain kipupiikin reiteen. Sitten toivottelin hyvät yöt äidilleni ja miehelleni jotka menivät tukihenkilöiden huoneeseen lepäämään ja minä jäin tarkkailuhuoneeseen odottelemaan unta. En ole varma nukuinko edes kunnolla. Saatoin torkahdella muutamia pätkiä ja kuuntelin käytävältä kuuluvia askeleita ja hälytyskoneiden piippailuja. Lepertelin vielä viimeisiä sanoja mahalleni. Kerroin Sintille että pian nähtäisiin.
Aamuyön puolella supistukset alkoi taas voimistua ne ei olleet kivuliaita vaan tuntuivat ainoastaan lihasten rutistukselta. Kun kello löi 3 mahassa tuntui hassu rasahdus ja toinen kohta perään. Muistin lukeneeni kalvojen puhkeamisesta että se tuntuu napsahdukselta mahassa ja siltä se tuntui. Niinkun pieni oksa olisi katkaistu mahaani vasten. Mietin olikohan se sitä ja pari seuraavaa supistusta kertoi minun olleen oikeassa koska lapsivettä alkoi tihkua. Painoin hälytysnappia, että saisin kätilön paikalle ja ilmoitin miehelleni ja äidilleni että nyt alkaa tapahtumaan.
Kätilö kertoi kohdunsuun olevan 3 cm auki. Supistukset alko tuntua voimakkaammin mutta ne eivät vieläkään olleet kovin kivuliaita. Supistusten läpi auttoi kun keskittyi hengittämään. Hengittelin isoja keuhkollisia koska supistukset eivät tuntuneet niin pahalta kun lihakset saivat riittävästi hapekasta verta. Olin tarkkailuhuoneessa vielä tunnin verran käyrillä ja noin puoli 5 aikaan kätilö kävi tarkastamassa kohdunsuun tilanteen ja kertoi että epiduraaliin vaaditut 4 - 4,5 cm olisivat nyt kasassa. Sain valita haluaisinko nyt epiduraalin vai haluaisinko mennä ammeeseen. Päätin ottaa mieluummin epiduraalin niimpä siirryttiin synnytyssaliin odottelemaan anestesialääkäriä.
Epiduraali helpotti oloa huomattavasti vaikka sen vaikutus jäi toispuoleiseksi. Oikea puoli oli ihan tunnoton mutta vasen kankku ja alaselkä tunsi jokaisen supistuksen. Pakotusta helpotti myös se että selkää haudottiin lämpökääreillä ja mieheni hieroi. Puoli kahdeksan aikaan aamulla kohdunsuu oli auki 8 cm ja paine selässä tuntui niin hurjalle ettei pelkkä hengittely enää auttanut ja pyysin saada kokeilla vielä ilokaasua. Sain hengitellä 30% seosta, mikä ei ole kovin vahvaa. Loppuajaksi siirryin istumaan jumppapallon päälle ja nojailin sänkyyn samalla kaasua hengittäen. Tuntia myöhemmin paikalle saapui kätilö joka sitten hoiti synnytykseni loppuun.
Yhdeksältä tilanne oli se että sain siirtyä takaisin sänkyyn ja alkaa jo omaan tahtiin ponnistelemaan koska kohdunsuu oli 9 cm auki. Supistuksia tuli harvakseltaan ja niiden väli saattoi olla jopa viisikin minuuttia. Homman edistämiseksi minulle laitettiin oksitosiini-tippa ja supistuksia saatiin tiuhaan tahtiin. Alkuun tuntui ettei mitään tapahdu mutta mieheni ja kätilö vakuuttivat vauvan tekevän tuloaan koko ajan, mutta palautuvan takaisin aina kun supistus meni ohi. Piti siis ponnistaa vain lujempaa.
Ponnistystyylini oli alkuun vähän väärä. Ponnistelin enemmän naamallani ja siksi homma junnasi vähän aikaa paikallaan. Jäin nimittäin odottamaan sitä niinsanottua "luonto-äiti ohjaa" että tulisi oikeasti ponnistamisen tarve mikä ohjaisi ponnistuksen suuntaa, mutta sitä ei tullut missään vaiheessa vaan suunta oli löydettävä itse. Ongelmia ponnistuksessa toi myös viiltävä kipu mikä iski tähän asti tunnottomana olleeseen oikean puolen lonkaan. Jokaisesta supistuksesta ensimmäinen ponnistus tuntui menevän ihan hukkaan kun lonkan särky iski niimpä kätilö lisäsi epiduraalin kerta-annoksen määrää jota pumppu pumppasi tasasin väliajoin. Kipu hellitti mutta isompi epiduraali annos kulutti ruiskussa olevaa ainetta vain nopeammin ja se pääsikin loppumaan noin 20 minuuttia ennen kuin Sintti oli saatettu tähän maailmaan.
Synnytyksen loppu meni kuin transsissa. Jos kipuja oli niin niitä ei enää huomannu eikä huoneessa kuuluvia ääniä kuullut. Keskityin vain jokaiseen ponnistukseen ja pian olikin pää pihalla. Sintillä oli napanuora löyhästi kaulan ympärillä ja kätilö sai sen helposti nostettua pään yli. Odotettiin vielä viimeisiä supistuksia minkä aikana saatiin poika ulos. Kätilö sanoi että Sintti se on tulossa maailmaan nyrkit pystyssä. Pojalla nimittäin oli kädet rinnan päällä synnytyskanavassa :D Sitten kaikki oli ohi! 10:55 Sintti nostettiin paljaalle rinnalleni lämmittelemään ja palasin takaisin tähän maailmaan ja siihen synnytyssaliin.. Siihen hetkeen <3 Siinä se oli 9 kuukauden huolen aihe, oma poika.
Synnytyksen kestoksi merkittiin 8 tuntia, josta ponnistusta tunti ja 15 minuuttia. Nauratin kätilöä sanomalla jo ennen salista poistumista että jos synnytys voi millään asteikolla olla miellyttävää niin sitä se tällä kertaa oli. Kipu ei missään vaiheessa ollut niin kovaa tai sietämätöntä ettenkö olisi valmis samaan uudelleen milloin vain. Olin kuitenkin varautunut niin paljon pahempaan ja maalaillut kauhukuvia hyvän aikaa kaikesta mahdollisesta mikä voi mennä pieleen, että ne yhdessä sai suorituksen tuntumaan tosi helpolle. Lisäksi olen suuren kiitoksen velkaa miehelleni siitä että oli niin mielettömän hyvä tuki vaikka alkuun epäilin pystyykö hän olemaan paikalla koko synnytyksen ajan pahojen rytmihäiriöiden vuoksi sekä äidilleni joka tuurasi miestäni hänen käydessä huilaamassa.
24.3.2014 Maanantai rv 41+3
Käytiin sairaalalla yliaikaiskontrollissa kun Sintistä ei vieläkään kuulunut merkkiäkään. En voi sanoa edes että olisin yhtään supistusta tuntenut. Miut kiinnitettiin piuhoilla puoleksi tunniksi piirturiin mikä näytti supistustukset ja vauvan sydänäänet. Kätilö kävi katsomassa paperiin piirtynyttä käyrää ja kysyi tunsinko supistuksia koska niitä piirtyi säännöllisesti ja osa jopa ihan voimakkaan näköisiä, mutta ei en tuntenut niitä vieläkään. "Käyrillä" olon jälkeen pääsin lääkärille joka ultrasi vauvan ja tarkasteli mittoja. "Vauva näyttää terveelle, joten odotellaan perjantaihin jos mitään ei ala tapahtua niin tulkaa perjantaina käynnistykseen". Siispä suuntana koti.
Ennen perjantaita kokeiltiin kyllä joka ikinen poppaskonsti jos synnytyksen saisi käynnistymään kotikonstein ja voin kertoo että vauva tulee sitten kun aika on kypsä, ei sitä voi millään kiirehtiä. Viikon aikana haravoin koko takapihan ja kärräsin 26 kärrillistä lehtiä tunkiolle ja pinottiin polttopuita, siivosin sisällä, pesin saunan ja aloitin jopa ikkunoiden pesun puhumattakaan kolmen S:n keinosta :D
28.3.2014 Perjantai rv 42
Yön nukuin tosi huonosti. Jännitin paljon käynnistämistä koska olin monestakin paikkaa lukenut että käynnistetty synnytys olisi jollain tapaa kivuliaampi ja kyllähän se ajatuksena tuntui hurjalle että keho pakotetaan synnyttämään. Nyt olisi muuten Sintillä hyvä päivä syntyä, koska pikkusiskoni jota olemme pyytäneet Sintin kummiksi viettää 18 vuotis syntymäpäiviä (:
 |
| Tarkkailuhuoneessa |
Neljä tuntia myöhemmin piuhat kytkettiin taas ympärilleni ja kone alkoi piirtää supistuskäyrää.
Jälleen käveltiin, katottiin telkkaria ja aloin valmistella nukkumaan käymistä. Selässä tuntui
 |
| Onks tää nyt se supistus? |
 |
| Synnytyssalissa |
Kätilö kertoi kohdunsuun olevan 3 cm auki. Supistukset alko tuntua voimakkaammin mutta ne eivät vieläkään olleet kovin kivuliaita. Supistusten läpi auttoi kun keskittyi hengittämään. Hengittelin isoja keuhkollisia koska supistukset eivät tuntuneet niin pahalta kun lihakset saivat riittävästi hapekasta verta. Olin tarkkailuhuoneessa vielä tunnin verran käyrillä ja noin puoli 5 aikaan kätilö kävi tarkastamassa kohdunsuun tilanteen ja kertoi että epiduraaliin vaaditut 4 - 4,5 cm olisivat nyt kasassa. Sain valita haluaisinko nyt epiduraalin vai haluaisinko mennä ammeeseen. Päätin ottaa mieluummin epiduraalin niimpä siirryttiin synnytyssaliin odottelemaan anestesialääkäriä.Epiduraali helpotti oloa huomattavasti vaikka sen vaikutus jäi toispuoleiseksi. Oikea puoli oli ihan tunnoton mutta vasen kankku ja alaselkä tunsi jokaisen supistuksen. Pakotusta helpotti myös se että selkää haudottiin lämpökääreillä ja mieheni hieroi. Puoli kahdeksan aikaan aamulla kohdunsuu oli auki 8 cm ja paine selässä tuntui niin hurjalle ettei pelkkä hengittely enää auttanut ja pyysin saada kokeilla vielä ilokaasua. Sain hengitellä 30% seosta, mikä ei ole kovin vahvaa. Loppuajaksi siirryin istumaan jumppapallon päälle ja nojailin sänkyyn samalla kaasua hengittäen. Tuntia myöhemmin paikalle saapui kätilö joka sitten hoiti synnytykseni loppuun. Yhdeksältä tilanne oli se että sain siirtyä takaisin sänkyyn ja alkaa jo omaan tahtiin ponnistelemaan koska kohdunsuu oli 9 cm auki. Supistuksia tuli harvakseltaan ja niiden väli saattoi olla jopa viisikin minuuttia. Homman edistämiseksi minulle laitettiin oksitosiini-tippa ja supistuksia saatiin tiuhaan tahtiin. Alkuun tuntui ettei mitään tapahdu mutta mieheni ja kätilö vakuuttivat vauvan tekevän tuloaan koko ajan, mutta palautuvan takaisin aina kun supistus meni ohi. Piti siis ponnistaa vain lujempaa.
Ponnistystyylini oli alkuun vähän väärä. Ponnistelin enemmän naamallani ja siksi homma junnasi vähän aikaa paikallaan. Jäin nimittäin odottamaan sitä niinsanottua "luonto-äiti ohjaa" että tulisi oikeasti ponnistamisen tarve mikä ohjaisi ponnistuksen suuntaa, mutta sitä ei tullut missään vaiheessa vaan suunta oli löydettävä itse. Ongelmia ponnistuksessa toi myös viiltävä kipu mikä iski tähän asti tunnottomana olleeseen oikean puolen lonkaan. Jokaisesta supistuksesta ensimmäinen ponnistus tuntui menevän ihan hukkaan kun lonkan särky iski niimpä kätilö lisäsi epiduraalin kerta-annoksen määrää jota pumppu pumppasi tasasin väliajoin. Kipu hellitti mutta isompi epiduraali annos kulutti ruiskussa olevaa ainetta vain nopeammin ja se pääsikin loppumaan noin 20 minuuttia ennen kuin Sintti oli saatettu tähän maailmaan.
Synnytyksen loppu meni kuin transsissa. Jos kipuja oli niin niitä ei enää huomannu eikä huoneessa kuuluvia ääniä kuullut. Keskityin vain jokaiseen ponnistukseen ja pian olikin pää pihalla. Sintillä oli napanuora löyhästi kaulan ympärillä ja kätilö sai sen helposti nostettua pään yli. Odotettiin vielä viimeisiä supistuksia minkä aikana saatiin poika ulos. Kätilö sanoi että Sintti se on tulossa maailmaan nyrkit pystyssä. Pojalla nimittäin oli kädet rinnan päällä synnytyskanavassa :D Sitten kaikki oli ohi! 10:55 Sintti nostettiin paljaalle rinnalleni lämmittelemään ja palasin takaisin tähän maailmaan ja siihen synnytyssaliin.. Siihen hetkeen <3 Siinä se oli 9 kuukauden huolen aihe, oma poika.
Synnytyksen kestoksi merkittiin 8 tuntia, josta ponnistusta tunti ja 15 minuuttia. Nauratin kätilöä sanomalla jo ennen salista poistumista että jos synnytys voi millään asteikolla olla miellyttävää niin sitä se tällä kertaa oli. Kipu ei missään vaiheessa ollut niin kovaa tai sietämätöntä ettenkö olisi valmis samaan uudelleen milloin vain. Olin kuitenkin varautunut niin paljon pahempaan ja maalaillut kauhukuvia hyvän aikaa kaikesta mahdollisesta mikä voi mennä pieleen, että ne yhdessä sai suorituksen tuntumaan tosi helpolle. Lisäksi olen suuren kiitoksen velkaa miehelleni siitä että oli niin mielettömän hyvä tuki vaikka alkuun epäilin pystyykö hän olemaan paikalla koko synnytyksen ajan pahojen rytmihäiriöiden vuoksi sekä äidilleni joka tuurasi miestäni hänen käydessä huilaamassa.
29.3.2014 10:55
3970g
50cm
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)