Pelkään talvea ja kevättä, koska ne jo useana vuonna ovat tuoneet tullessaan pelkoa, ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Pelkään kuolemaa ja jostain syystä tuo kaiken loppumisen pelko iskee ensimmäisen kerran viimeistään keväällä useamman viikon kestävänä jaksona, joka tähän asti on onneksi loppunut juuri kun en enää jaksaisi enempää. Sen lisäksi että tuo kaiken loppumisen pelko ahdistaa pelkään myös että unohdan elää kun en saa mielenrauhaa peloltani.
Kun tuo kausi iskee pelkään olla yksin, pelkään lukea uutisia tai lehtiä, pelkään katsoa telkkaria, elokuvia tai kuunnella radiota, pelkään tavata ihmisiä koska tiedän että yksikin tahaton sana, lause tai tarina voi laukaista paniikkikohtauksen. Olen hädin tuskin puoliakaan omasta itsestäni, silkka haamu. Kaikista pelottavinta on se että toisinaan luovuttaminen tuntuu ajatuksena helpommalta kuin pelossa eläminen. Kynsin ja hampain roikuin kiinni jokaisessa positiivisessa hetkessä ja vaalin kaikkia muistoja peläten että unohtaisin jotain tärkeää. Pelkäsin jokaista vastoinkäymistä ja menetyksiä. Jo muutamana vuonna talven ja kevään yli on kantanut ajatus siitä että kesä tulee, koska kesällä näitä oireita ei ole ollut. Kesä kuitenkin on lyhyt, syksy tulee ja alan kuumeisesti miettiä millä selviäisin hengissä taas seuraavan talven yli.
Mieheni ja äitini tietävät ahdistuksesta. Jo puolesta sanasta mieheni osaa aavistaa milloin on liian paha olla ja hän suojelee minua maailmalta. Äidilleni olen itkenyt pois pahaa oloani ja pyytänyt että auttaa minut ammattiauttajan luo, mutta olo on tähän mennessä lauennut juurikin niihin päiviin, enkä vielä ole käynyt puhumassa yhdenkään lääkärin kanssa. Kerran työterveyshuollossa purskahdin itkuun ja koko olemukseni suorastaan huusi apua, mutta työterveyslääkäri ei osannut tehdä muuta kuin täytättää itsetuhoisuustestin ja antaa puhelinnumeron, johon voisin soittaa jos tunnen tarvetta puhua jollekin.
Luultavasti elämäni pelastus on mahassani kasvava ihmisen alku. Jos en olisi vielä tullutkaan raskaaksi ei alkuraskauden ylitsepääsemätöntä väsymystä olisi kukaan alkanut tutkia sen tarkemmin. Kun sain lähetteen perusverenkuvaan pyysin että jos kilpirauhasarvot tarkastettaisiin myös ihan vain varmuuden vuoksi ja sieltä löytyikin syyllinen väsymykseen, kilpirauhasen vajaatoiminta. Thyroxin lääkitys aloitettiin heti, koska vajaasti toimiva kilpirauhanen voisi aiheuttaa keskenmenon ja kasvuongelmia lapselle. Nyt puoli vuotta Thyroxin kuurilla olleena olen huomannut että edes aavistuksia jokatalvisesta masennuksesta ei ole ollut vaikka vastaan on tullut suuriakin takapakkeja ja menetyksiä. On toki vieläkin aikaista sanoa oliko kilpirauhanen syyllinen, mutta vajaatoiminnan tiedetään aiheuttavan masennusta. Ainakin tahdon uskoa, että masennus ja paniikkikohtaukset ovat nyt taakse jääneitä.
Olo tällä hetkellä on kevyt ja huojentunut. Onnellisempi olisin vain jos tämä olisi huomattu tutkia aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, varsinkin kun mitään peruuttamatonta ei päässyt tapahtumaan. Enää en pelkää tulevaa vaan odotan terve jännitys rinnassa kihelmöiden. En tosin vieläkään katso uutisia tai lue lehtiä, mutta palaan takaisn elämään pikkuhiljaa.
-Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti