#33 Kotitreenit ja toinen valmennus

Jennin ohjeitten mukaan on nyt kotikentällä pyöritty, tunnin korsetti siis tämä:

Huolellinen alkuverryttely käynnissä

Notkistus painoavuille

Käynnin rauhoittaminen ja kokoaminen

Töltin nostoja

Laukan nostoja töltistä

Ravinnostoja suoralla (tavoitteena puhas, rikkumaton ravi)

Loppuverryttely

Tuo painoavuille notkistaminen tapahtuu siis siten että paino siirretään esimerkiksi voimakkaasti oikealle istuinluulle, vähän painoa oikealle jalustimelle ja kurkistus kohti hevosen takajalkaa. Oikea ohja johtaa ja vasen antaa kaulalle tilaa taipua. Sama vasempaan. Nopeita käännöksiä, pieniä kulmia. Alkuun omia apuja liiotellaan selvästi ja kun huomaa että hevonen reagoi jo pelkkään istuinluuhun voi sen muun heilumisen jättää pois. 

Sen jälkeen kun kääntymiset onnistuu painolla alkoitetaan takaosan väistättäminen pois ympyrältä - pelkällä painolla. Hevonen voltilla, otetaan nyt vaikka oikeaan kierrokseen. Alkuun vahvat ohjaavat avut (oikea istuinluu, paino oikealla jalustimella ja se kurkistus sisäpuolen takajalkaan, johda oikealla ohjalla) ja siiten sisäistuinluu jätetään paikoilleen  ja oma vartalo nostetaan pystyyn. Jo tämän pitäisi riittää viemään takaosaa ulos, mutta mikäli mitään ei tapahdu niin ylävartalolla pieni nojaus takavasemmalle. Ja näin! Funa siirtää takaosan pois ympyrältä ilman pohjetta ja ilman muuttuvaa ohjasapua. Oon ollu ihan äimänä tämän kanssa. Harjussa vuosia tappelin hevosten kanssa tunnilla kun pohkeenväistön avut eivät vaan millään tuntuneet menevän läpi ja sitten näin yksinkertaisen neuvon avulla saan tehtyä Funan kanssa jopa pohkeenväistöä ilman että tarvitsee ähistä naama punaisena.

Mutta sitten päästiinkin viikko Jennin valkan jälkeen Hepovaaraan Riikka Räihän valmennukseen. Riikan askellajikurssilla kävin jo aiemmin syksyllä Vuonislahdessa lainahevosella ja kertoilin jo sillon Riikalle mitä ajatuksia miulla oli Funan suhteen. Tosin niitäki suunnitelmia oltiin nyttemmin vielä muokkailtu. Funa oli edellisenä päivänä saanu koko talven ensimmäiset kengät jalkaan ja hokkien kanssa. Voi ei! tätä en kyllä arvannu. Funa oli ku heinäsirkka koko tunnin. Joka kerta kun annoin Funalle pohkeita niin aina tuli etujaloilta laukka askel. Joka ikinen kerta se tamppas jalat maahan ihan kuin kapinoiden. Koko tunti meni siihen että Funasta yritettiin saada normaaleja askeleita irti.

Sain Riikalta kyllä kasan hyviä ohjeita kun vaan Funa olisi käyttäytynyt normaalisti. 45 minuuttia pelleilyä sai aikaan sen että Funa oli ihan hikinen ja poikki. Iltapäivällä saatiin valita mennäänkö pareittain toinen 45min vai 30 ykstyisesti. Päätettiin tuntiparin kanssa että molemmat otetaan yksityispuolituntinen kun Funakin oli uupunut ekasta tunnista. Toisella tunnilla sain jo paremmin kiinni mitä Riikka halusi että Funalla teen, ratsastettiin tölttiä ja sen sijaan että töltti pudotettaisiin käyntiin aina kun se rikkoutuu niin se korjattiinkin possupassin kautta taas napakaksi töltiksi. Loppuun ravailtiin isoilla laajoilla ympyröillä. Funa vieläkin välillä tamppasi etujaloillaan, mutta suurimmaksi osaksi kulki jo paremmin. Ehkä se oli jo niin poikki. Illalla sitten mietin että onkohan meidän satula sitten kuitenkaan sopiva /: Tämä täytyy selvittää. 

Pistän tänne nyt vaan kuvan ku sellanen miulla on saatavilla ja kohan saan videot koneelle niin laitan ne sitten eri postaukseen.

#32 Plan B ja vuoden ensimmäinen valmennus

Oskarin menettämisen myötä meni pakka ihan sekaisin.

Mitäs nyt? 

Mites Funa? 

Näyttelyt?
Koulutus?

Kisat?

Uusi varsotus?

Joo on vasta tammikuu, mutta päätöksiä pitäisi tehdä nopeasti jos mieli että ensi kesäksi suunnitelmat olisivat selvät. Jo vuosi sitten alettiin äitini kanssa suunnitella tätä kesää. Kesä 2015 nähtiin täysin hevosettomana. Oskari lähtisi orilaitumille ja Funa koulutukseen, Essi saisi vielä asua kylällä Mäntyniemessä. Kesä 2015 olisi ensimmäinen kesä 14 vuoteen kun ei tarvitsisi aamulla nousta viemään hevosia ulos tai ylipäänsä tehdä tallihommia. Ei tarvitsisi tehdä heinätöitä ja laitumet saataisiin rauhassa uusittua. Kuulostaa varmaan hullulle, kuka nyt haluaisi hevosistaan eroon :D mutta kun tätä on tehnyt niin monta vuotta putkeen niin ensimmäistä kertaa voitaisiin lomailla koko perhe yhdessä, ilman että joku jää hevosvahdiksi kotiin.

Suunnitelmat saivat jäähä vielä hautumaan kun suunnattiin vuoden ensimmäiseen ja ensimmäiseen yhteiseen valmennukseen Funan kanssa. Valmennus oli Hepovaarassa ja valmentajana oli Jenni Mustonen. Pakkasin Funan yksin aamulla koppiin ja suunnattiin Puhokseen jo hyvissäajoin ennen ensimmäistä tuntia. Minun ja Funan vuoro oli toisella tunnilla, joten Funa ehti vielä hyvin syödä aamuheiniä ja sen jälkeen aloin hiljakseltaan laitella tammaa kuntoon. Sää oli onneksi leuto, vain muutaman asteen pakkasen puolella. Vaikka Funalla ei ollut kenkiä niin tallipiha ja kenttä tuntui pitävälle.

Ensimmäisellä tunnilla rakennettiin huolellisesti käyntiä, taivuteltiin hevosia notkeiksi ja ohjattiin kääntymään painoapujen alle. Vihdoinkin sain täsmäapua omien apujen käyttöön ja myös sitä "perstuntumaa"siihen miltä askellajien ratsastaminen ja niiden pyytäminen tuntuu. En ole ikinä oppinut pelkästään siitä että luen kirjoista tai joku sanoo miltä sen pitäisi tuntua kun asiat menee oikein. Vasta sitten kun se fiilis on omassa takapuolessa ja valmentaja sanoo "just noin!" tiedän jatkossa mitä tunnetta ja tuntumaa pitää tavoitella enkä ole enää hukassa. Muilta osin ensimmäinen tunti oli silkkaa hapuilua ja tunnustelua siitä miltä mikäkin tuntuu ja Funaki tuntu tosi kiireiselle ja jännittyneelle.  Jännitys saattaa myös osaltaan johtua satulasta. Aiemmin meillä on ollu käytössä ikivanha Zaldin vaellussatula ja nyt oon pari kertaa ratsastanut Cliff Barnsbyn koulusatulalla. Ekan tunnin jälkeen oli reilu pari tuntia taukoa jonka aikana syötiin hyvin ja makusteltiin ekan tunnin oppeja. 

Toisen tunnin alussa Jenni itse kokeili Funaa hetken aikaa että hänen on helpompi antaa täsmäohjeita. Ja voi hyvänen aika miten hevonen voi näyttää hienolle sillon ku selässä on ihminen joka osaa istunnallaan tukea hevosta varsinkin kun Funan tasapaino on vielä aika heikko. Pääsin sitten itse selkään ja tuntuma oli heti ihan erilainen. Funa oli selvästi rennompi ja jaksoi paremmin keskittyä annettuihin apuihin. Kokeiltiin uudestaan töltin nostoja ja tällä kertaa kaikki sujui paljon helpommin ja sain muutamia pätkiä itsekin istuttua laatutölttiä. Jes! ^^ Lopuksi yritettiin laukannostoja mutta yritykseksi ne vain jäikin kun Funa alkoi olla melko uupunut. Muutaman askeleen sain laukkaa ja sitten katsottiin paremmaksi lopettaa ettei viedä intoa koko touhusta.

Kerroin Jennille ajatuksistani Funan tulevaisuuden varalle ja Funa sai kasakaupalla kehuja liikkeistään rakenteestaan. Näiden kehujen pohjalta pyörittelemäni suunnitelmat saivat seuraavanlaisen suunnan: Kevään aikana kasvatetaan kuntoa ja kesällä tähdätään joihinkin pieniin askellajikisoihin riippuen miten meidän molempien taso riittää. Ehkä mahdollisesti etsitään koulutuspaikka pariksi kuukaudeksi. Askellajit höylätään priimakuntoon ja kesällä 2016 tähtäimessä on se kantakirjaus mikä on ollut alusta asti tavoitteena. Jos sitten sillon samana (2016) kevät/kesänä myös yrittäisi astuttaa uudelleen.. ?

Tästä valmennuksesta ei valitettavasti jäänyt kuvia eikä videota kun oltiin Funan kanssa ihan kaksistaan liikkeellä /:

- Emmi

#31 Surutyö

Pikkuhiljaa alamme tallilla palata normaaliin arkeen, päiviin ilman Oskaria. Tuntuu niin pahalta että jotain niin pientä ja kaunista ei ollut tarkoitettu tähän maailmaan... Olen pakannut Oskarin harjat ja kauniin sinisen riimun talteen, muistoksi. Kaiken tämän lisäksi joudun käymään vakuutusyhtiön kanssa taistelua siitä korvataanko Oskarin kuolemaa. Ei mikään raha maailmassa tuo pikku oria takaisin, mutta rahaa on mennyt aika paljon alkaen astutuksista, varsomisesta, eläinlääkärikäynneistä aina hoitokuluihin, verinäytteisiin, röntgenkuviin ja lopetukseen.

Hevoset on palautuneet aika nopeasti ja olleet jo heti kärryillä siitä mitä on tapahtunut. Oskari ja Lenni olivat samassa tarhassa ja Funa viereisessä tarhassa. Kun Oskari oli lopetettu kävin siirtämässä Funan Lennin kanssa samaan tarhaan. Tarhan portilla Funa kääntyi katsomaan tallia kohti ääntäkään päästämättä vaikka normaalisti se hirnui aina kun Oskari katosi näkyvistä. Siinä se vain seisoi ja katsoi, sitten edelleen vaiti Funa käveli tarhan puolelle. Ehkä se tiesi. Ehkä ne oli Lennin kanssa tienneet jo paljon pidempään miten tässä tulee käymään.

Illalla kotona sytytin jokaiseen lyhtyyn kynttilän, yhteensä kuusi. Yhden kynttilän kunnioittamaan Oskarin jokaista elinkuukautta. Ikävä ...

#30 Someone needed my angel more than me...

Mainitsinkin edellisessä postauksessa että Oskarilla huomattiin väljyyttä takapolvissa.  Maanantaina 12.1.2015 käytin Oskarin Joensuussa klinikalla ja Oskarista otettiin kosolti verikokeita ja jalat röntgenkuvattiin. Eläinlääkärin mielestä jalkojen kunto näytti heikolta ja hän kehotti jo varautumaan siihen ettei jalkoja välttämättä saada kuntoon. Voi ei, tätä pelkäsinkin. Oskarin polvet, kintereet ja vuohiset olivat aavistuksen verran nesteiset ja siksi turvoksissa. Kaiken lisäksi etu- ja takajalat olivat alkaneet painua pihtiin polvien ja kintereiden kohdalta. Kuvien jälkeen alkoi epätietoinen kotimatka. Verikokeiden tulokset varmistuisivat parin päivän sisällä. Eläinlääkärin mielestä jalat olivat ihan ennen näkemättömät, joten hän laittoi niitä eteenpäin useammalle klinikalle arvioitavaksi. 

Seuraava päivä odoteltiin mutta mitään ei kuulunut, jätin viestin eläinlääkärin vastaajaan. 15.1. keskiviikko aamuna jätin jälleen viestin eläinlääkärin vastaajaan ja kohta hän soittikin takaisin. Verikokeissa ei ole mitään mikä viittaisi mihinkään sairauteen, joten hänen ja muiden klinikkaeläinlääkäreiden mielestä Oskarilla on paha kasvuhäiriö jaloissa.

Mitä se siis tarkoittaa? Varsan polvet näyttävät röntgenkuvassa sille niinkuin niillä olisi C-kirjaimen muotoisia palikoita päällekäin ja näiden palikoiden ympärillä rustoa. 6kk asti nämä palikat kasvavat sen kokoisiksi niinkuin ne aikuisilla hevosilla on minkä jälkeen C:n muotoiset palikat luutuvan O:n muotoisiksi. Oskarilla tämä luutumisvaihe on jäänyt kesken ja kun varsa muuten on kasvanut niin kaikki paino on tällöin ollut melkein kokonaan pelkän ruston varassa. Painon alla rusto on alkanut kulumaan ja siksi jalat on alkaneet painua pihtiin. Tulevaisuuden ennuste ei ollut mikään hyvä. Pitkällä jopa puolenvuoden karsinalevolla ja saman mittaisella kipulääkekuurilla Oskarista olisi voinut vielä saada seurahevosen, mutta rasitusta pojan jalat ei ikinä tulisi kestämään ja vaikka Oskari tästä nyt olisi kasvanut isoksi hevoseksi niin se ei olisi taannut sitä että loppuelämä olisi ollut kivutonta.

Päätös oli helppo tehdä vaikka henkisesti se oli älyttömän raskas - Oskari pääsisi kivuistaan laukkaamaan taivaslaitumille. 

Tätä asiaa on joukolla itketty jo päiviä ennen ja nyt vielä monta päivää jälkeenkin päin. Keskiviikkona puolen päivän aikaan Parikkalasta saapui eläinlääkäri nukuttamaan Oskarin ikiuneen, Viimeiseen asti kannattelin rakasta pientä Oskaria, viimeiseen hengenvetoon silittelin pientä turpaa ja hiljaa kerroin rakastavani häntä koko elämäni.

6 kuukautta ja 14 tuntia siitä kun riemuittiin varsan ensimmäistä henkäystä jouduttiin jättämään ikuiset jäähyväiset...

.. ehkä joku jossain tarvitsi enkeliäni enemmän kuin minä..

Óskasteinn frá Yläkylä

14.7.2014 - 15.1.2015

#29 Hiljaiseloa, myytyjä ja uusia hevosia sekä takaisin satulaan

Niin se vaan kovasti lupas että kirjoitan syksyn mittaan ahkerammin, mutta aikaa ei vaan yksinkertaisesti ei ole ollut ylimääräistä o.O Damn..

Ihan yksinkertainen syksy ei ole ollut pitkästä hiljaiselosta huolimatta. Oskari on kärsinyt jo pidemmän aikaa ripulista ja kaikki ylimääräinen aika on mennyt sen syyn selvittämiseen. On kokeiltu jos sun mitä lääkkeitä ja madotettu ja kakkanäytteitä on tutkittu ja verikokeita otettu eikä selvää syytä ole vieläkään löytynyt. Nyt sitten viimeisenä kotikonstina kokeiltiin vieroittamista. Vieroittaminenhan olisi muutenkin ajankohtainen näinä aikoina nyt kun Oskari on jo 5kk vanha, mutta eläinlääkäri epäili että varsalla saattaisi olla laktoosi-intoleranssi. Tänään on jo toinen päivä kun Oskari on täysin erossa Funassa ja ihme ja kumma kyllä kakka kestää nyt kasassa! :o Verikokeiden tulos tulee toivottavasti tänään niin tiedetään ettei Oskarissa ole mitään tulehdusta. Pahin pelkoni nimittäin on että se on saanu jostai rodokokki-viruksen mikä pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan... Toinen huoli viime aikoina on ollut Oskarin takapää. Se on takajaloistaan ollut ihmeellinen töppänä ja tosi jäykkä ja eläinlääkärin käydessä eilen hän kokeili ja katsoi myös Oskarin jalat ja huomasi takapolvien olevan väljät. Molempien jalkojen takapolvilumpio muljahtaa pois paikoiltaan jos jalkaa nostaa liian ylös. Se kuitenkin palautuu itsestään paikoilleen kun jalan laskee alas, mutta on varmasti kivulias. Ensiapuna Oskari alkaa nyt saada magnesiumia ja seleeniä jotka vahvistavat jänteitä ja niveliä sekä kevyellä ylä- ja alamäki treenillä aletaan kasvattamaan takajalkojen lihaksistoa että saataisiin vähennettyä nivelen väljyyttä. 

Uh! olihan siinä. Kaiken tämän heppahomman rinnalla ollaan saatu lukuisat yösyömiset kuriin unikoululla plus että koko perhe kävi läpi oksennustaudin ja Niilo on nyt ollut viikon kuumeessa ja tänään sain sille antibiootti-kuurin korvatulehdukseen. Sitten on vielä ollut mystinen ihottuma ja sen vuoksi Niilo on nyt kaksi viikkoa maidottomalla ja munattomalla dietillä ja 22.12 on sairaalalla altistus. Oon kyllä vahvasti sitä mieltä että ihottuma ei maitoallergiasta johdu kun se on niin vähäistä ja pienellä alueella, mutta kiusa se on pienikin kiusa :b Josko ensi vuosi alkaisi himpun verran terveempänä kaikin puolin..?

Niilo on sitten muuten reipas nuoren miehen alku. Poika tuli kuun vaihteessa 8 kk ja kävelee jo tukea vasten. Ensimmäinen sana on vauva, tai sen hän ainakin osaa hyvin matkia. Päivääkään ei ole vierastanut vaan päin vastoin poika on ahkera hurmaamaan naisväkeä ja heltyy ne miehetkin hassuttelemaan ^^

No sitten sitä ratsastusta! Funalla olen tässä syksyn mittaan mennyt muutamia kertoja kevyesti kentällä ja maastossa. Nyt olen ilmottautunut kolmeen askellajivalmennukseen joista kaksi on tammikuussa ja yksi helmikuussa ja tässä alkaisi olla hiljalleen kiire saada pientä kuntoa alle ettei meitä nyt ihan naurettaisiin ulos valmennuksesta :D Eilen mieheni katsoi Niiloa ja sain käydä tallilla ihan kaikessa rauhassa (oli muuten se Oskarin verikoe samaan aikaan). Kentällekki on ehtiny kertyä jo jonkun verran lunta kun se on ollut vähemmällä käytöllä, mutta se ei haitannut yhtään kun Funa vielä toistaiseksi on ollut kengättä. 

Aloitin huolellisella käyntityöskentelyllä kolmikaarisella kiemurauralla aloittaen sen kentän kummastakin päästä. Keskityin siihen että sain kunnon asetukset ja taivutukset kumpaankin suuntaa. Vasemmalle Funa on himpun verran jäykempi kuin oikealle, huomasin sen varsinkin ravatessa. Oli ilo havaita miten paljon Funa on kehittynyt viimeisen vuoden aikana näillä vähilläkin ratsastamisilla. Pikku tamma liikkuu omalla moottorilla eteenpäin ja jaksaa keskittyä tehtäviin ihan toisella tapaa kuin esimerkiksi 2013 syksyllä. Otin kolmikaarisille mukaan pysähdykset aina pituushalkaisijalle. Funa on ehkä aavistuksen verran herkkä pidättäville avuille kun pysähdykset ei oo kovin sulavia vaan se tulee pysähdykseen töksähtäen. Osaan pysähdyksistä Funa jäi ihan jalat levälleen mutta se malttoi kuunnella rauhassa korjaavia pieniä apuja niin että lopuksi sain sen pysähtymään tasapainoisesti ja tasajaloin.

Viime talvena kun en voinut ratsastaa niin tallattiin Funan kanssa kentällä jalkaisin ja opetin sille pohkeenväistön alkeita. Uskaltauduin kokeilemaan vieläkö Funa muistaisi mitä sivulla vievät avut tarkoittavat ja muistihan se. Alkuun väistäminen oli todella jäykkää ja Funa oli hämillään kun ei heti oivaltanut mitä siltä halusin mutta lopuksi riittävällä johtamisella ja kärsivällisellä pohkeella saatiin muutamia askeleita todella sujuvaa väistöä molempiin suuntiin. Wow! en todellakaan olettanut tämän onnistuvan vielä ensimmäisellä kokeilukerralla. Lisäksi sain paikallaan ollessa pyydettyä Funalta parin askeleen verran etuosakäännöstä molempiin suuntiin. Eli olen saanut pohkeen oikealla tavalla läpi. Tästä riemastuneena annoin Funan ravata kiitokseksi isolla pääty-ympyrällä ja venyttää molempia kylkiä. Kun olin mielestäni tyytyväinen Funan olomuotoon lähdin vielä maastoon tekemään loppuverryttelyä. Takametsän hiekkatiellä tutustuttiin vielä Funan töltin laatuun ja se tuntuu ihan sika mahtavalle! Töltti toki vielä helposti rikkoutuu passiksi mutta kunhan meillä alkaa olla kunto kohdillaan niin tästä ponista tulee vielä ihan super.

Kotiin palatessa ratsastaen korkean harjun päällä läpi vanhan kuusimetsän kiitin taas itseäni ja sitä jotai pientä sisäistä vaistoa joka teki päätöksen sillon puoltoista vuotta sitten. Vaikka oli vaikea valita Funan ja Freydisin väliltä niin tätä päätöstä ei oo tarvinnu päivääkään katua. Rakastan tätä tammaa ♥

Ainiin ja sen verran on laumassa tapahtunut muutoksia että syyskuussa siskoni suomenhevonen Essi muutti kirkolle asumaan yhen seniori ikäisen ruunan kaveriksi kun sen tarhakaveri jouduttiin lopettamaan ja näillä näkymin Essi asuu siellä vielä ainakin ensi kesään asti (: Talli on yksityinen kahden hevosen talli ja se on noin kilometrin päässä omasta kodistani, joten Essiä pääsen näkemään ja ratsastelemaan aina kun siltä tuntuu. Myös pitkään Hepovaarassa asunut Kalle löysi uuden omistajan ja Kalle muutti isänpäivää edeltävänä päivänä Halkialle kahden naisen pyörittämälle yksityistallille kahden shettiksen ja issikkavanhuksen kaveriksi. 

Ja jottei hevoskanta nyt ihan kuihtuisi niin viime viikonloppuna meille muutti karsinapaikalle ystäväni shetlanninponi ruuna Lenni. Lennin on tarkoitus olla Oskarin kaverina nyt ainakin siiheksi asti kunnes Oskari lähtee orilaitumelle (: Lenninkään muutto ei olisi voinut parempaan saumaan sattua nyt kun Oskarin vieroitus tulikin eteen ihan yllättäen.

Siinähän sitä taas, paljon kuulumisia viimeisen puolen vuoden ajalta. Nyt en kyllä mene lupaamaan mitään että "tulen taas ahkerasti kirjoittamaan". Se ei välttämättä pitäisi paikkaansa ja ehkä jos en mitään lupaisi niin olisin täällä taas ennen kuin arvaattekaan ;D

Hei sitten rakas Funa päiväkirja
-Emmi


PS. Meitä voi nyt myös seurata instagramissa @tinypieceoftheworld

#28 Brand new ihanuus

14.7.2014 Syntyi illalla 21:00 orivarsa Óskasteinn frá Yläkylä tutummin, Oskari.

Kuvat on minun itseni ottamia enkä suo niitä virtuaalitallien käytettäväksi.

#27 Islanninhevosten SM-kisat / Grásteinn frá Brekku

Kuvapostaus tulevan varsani isäorista Grásteinn frá Brekkusta.

5.7.2014

Ypäjän Hevosopisto

Islanninhevosten Suomenmestaruuskilpailut

Luokka: F1 seniorit (viisikäynti)

Ratsastaja: Gudmundur Sigurbjörnsson

Sijoitus: SM-hopea

Kuvat on minun itseni ottamia, enkä anna lupaa käyttää niitä virtuaalitalleilla!

#26 Robottiratsastaja

Tämä teksti ei jostain syystä suostunut tänne tulemaan kun puhelimella sen tein, eikä se myöskään näkynyt tietokoneella luonnoksissa ): Siksi päivämäärät heittää...

Hei taas! Viime kirjoituksen jälkeen Funa on saanut jäädä jo äitiyslomalle ja olen liikutellut itseäni siskoni suomenhevosella Essillä. Olen kahdesti käyny pääntyhjennys maastossa mut nyt viimeimmäksi eilen 26.6 keskiviikkona ratsastin kentällä ilman satulaa. Voi sitä kriittisyyden määrää ja miten paljon sanomista löysin omasta tekemisestäni. Tein aluksi huolellisen alkuverryttelyn käynnissä. Ratsastin molempiin suuntiin paljon isoja ja pieniä ympyröitä jotta sain vahvasti ravurin mallisen Essin edes hieman notkeammaksi ja rennommaksi. Omassa asennossa huomasin heti puutteita. Pitkä tauko on tehnyt minusta täyden putkiaivon. Yksinkertaisillakin tehtävillä useamman eri avun aikaasaaminen tuntui liki mahdottomalta . Korvissa alkoi kuulua entisten ratsastuksen opettajieni jyly: "aseta, taivuta, ryhti, jalat kiinni, johda sisäohjalla, ulkopohje, nyrkit pystyyn..." ja monta muuta. Päätin siis unohtaa kokonaan sen miten perin Essi kulki (katsoi minua yläkautta silmiin koko alkuverryttelyn ajan) ja aloin pala kerrallaan korjata omaa asentoani. Nenä pois navasta ja katse ylös! Mistä lie jäänyt moinen paha tapa katsoa maata hevosen jalkojen edessä. Otin sen siis ensimmäiseksi mitä lähdin korjamaan. Miksi? Huomasin etenkin ravissa nojaavani liikaa eteenpäin mikä sai aikaan sen että reidet alkoivat puristaa hevosta ja polvet lukkiutuivat. Tasapainoni parani kun nostin katseen ylös. Ihan huomaamatta myös Essin kiireinen ravi rauhottui kun en enää omalla istunnallani vaikeuttanut liikkumista. Robottiratsastaja Toinen paheeni on etten istu suorassa. Valun vasemmalle ja volteilla sekä vasemmassa kierroksessa kulmissa huomaamatta vasen kylki kutistuu ja oikea venyy sen sijaan että kiertäisin ylävartaloa. Annoin Essille hetkeksi vapaammat ohjat ja venyttelin molempia omia kylkiä sekä tein ylävartalon kiertoja muistuttaakseni keholleni mikä on oikea suunta. Otin uudelleen ohjat tuntumalle ja jatkoin työskentelyä ensin käynnissä tehden paljon voltteja. Valmistauduin volttiin puolipidätteellä ja mielikuvalla robottiratsastajasta joka robottimaisesti kiertäisi ylävartaloaan voltin suntaan. Kun pidin kädet omilla paikoillaan voltin ratsastus sujui kuin itsestään: sisäkäsi johtaa ja vähän myötää automaattisesti, ulkokäden ohja napakoituu/antaa tuen ja kääntää hevosen, paino siirtyy aavistuksen sisäpuolelle mikä myös kertoo hevoselle minne mennään, sisäpohje antaa tilaa ja ulkopohje kääntää. Kaikki vain siksi että kiersin ylävartaloa sinne minne olin menossa. Tämä lyhensi muistettavien asioiden listaa jo monella kohdalla kun kaiken sai tiivistettyä ajatukseen robottiratsastaja. Tätä samaa ajatusta soveltaen sain vihdoin ja viimein pohkeenväistöt sujumaan suoraan ja kiirehtimättä kun katse ja napa olivat menosuuntaan. Istu alas Jatkoin seuraavaksi työskentelyä ravissa kahdella isolla ympyrällä tehden kahdeksikkoa. Tämä tehtävä haastoi jälleen tasapainoani joka olisi mielellään jatkanut kokoajan samalla ympyrällä sen sijaan että joka ympyrän jälkeen vaihdettiinkin suuntaa toiselle ympyrälle. Ensimmäiset kahdeksikot oli ihan hirveitä kun tuntui siltä että oma vartalo ei ymmärrä suunnanmuutosta ei sitten millään. Aloin tehdä aluksi ympyröiden väliin pitkän suoristuksen, mikä helpotti jo vähän mutta lopullinen oivallus oli istua alas. Niin siis en tietäkään kyennyt keventämään koska menin ilman satulaa vaan nyt on kyse vain askeleesta, yhdestä ainoasta raviaskeleesta koko suoristuksen aikana. Tuon askeleen aikana kuvittelin siirtäväni hevosen laukasta käyntiin. Sain itselleni ääneen "istu - alas". Istu sanan kohdalla korjasin ryhtini ja alas sanan kohdalla istuin voimakkaasti alas ja liikettä vastaan eli periaattessa tein puolipidätteen pelkällä istunnalla. Sen jälkeen taas robottimaisesti käännyin uuden ympyrän puoleen eikä tasapainon kanssa enää ollut ongelmia suunnan muuttuessa. Kiitä myös itseäsi Monessa paikkaa missä olen pitänyt tunteja tai ollut niitä katsomassa kuulen monen ratsastajan moittivan itseään ja kritisoimaan itseään tai mikä pahinta sanoo ettei osaa ratsastaa. On hyvä että kriittisesti arvioi omaa taitoaan ja ratsastustasoaan mutta pitäisi osata myös kannustaa itseään. Tunnin alussa löysin paljon asioita joihin en ollut tyytyväinen (jäi niitä vielä tunnin jälkeenkin) mutta huomasin että kun sain nuo muutamat palaset ohjattua oikeeseen suuntaan niin tunnin lopussa allani oli hevonen joka asettui, taipui, kulki rennosti eikä enää mulkoillut yläkautta silmiin. Ja ei, en koko tunnin aikana kiinnittänyt Essin asentoon mitään huomiota ainoastaan omaan asentooni ja apujen käyttöön. Kiitokseksi vein Essin loppukävelylle lyhyelle maastolenkille lähimetsään.

#25 Ristiäiset

♥ Niilo Elmeri ♥

#24 Hetken epätoivo

Funa asiaa!

Hei taas pitkästä aikaa! Yritän tähän väliin ehtiä kirjoittamaan taas kuulumisia Funasta ja tamman mahasta. Olen ehtinyt Funalla ratsastaa noin kerran viikkoon aina viikonloppuisin kun äiti ehtii poikaa vahtia. Ollaan menty mielenvirkistys maastolenkkejä kevyesti pieniä pätkiä juosten. Kahdesti ollaan käyty vanhalla sorakuopalla kahlaamassa mihin on kertynyt vettä lumen sulaessa. Tamma on silminnähden nauttinut kun on päässyt jalkojaan vilvoittelemaan. Voi kun päästäisi pian jo järveen leikkimään!

Hetken aikaa ehdin jo epäillä että noinkohan meille ensi kesänä varsaa on sittenkään tulossa kun näytti ettei maha kasva ollenkaan ja liikkeitäkään en ole nähnyt vaikka niitä jo kovasti odoteltiin.

10.5. Tilanne oli tämännäköinen vuorokausilla 267.

Seurasin tammaa silmäkovana vielä viikonlopun yli peläten vain pahinta ja sunnuntaina Funa näytti kiiman merkkejä ja olin jo heittämässä hanskoja tiskiin, ei tästä mitään tulisi! Kuuntelin mahaa parina päivänä stetoskoopilla tuloksetta. Tamma oli luonteeltaankin muuttunut selvästi parin viime viikon aikana. Sen sijaan että Funa olisi kiukkuillut siitä oli tullut hirmu hellyyden ja huomion kipeä. Tarhaan kun menin niin se työnsi päätä kainaloon ja kerjäsi rapsutuksia.

13.5. Sain pika ajan Parikkalan eläinlääkärille Olihan tilanne käytävä tarkastamassa jos tamma ei ollutkaan enää kantava niin suotta sille tulisi syötettyä väkirehuja tiineen tamman vaativan määrän ja varsinkin kun hevoset alkoivat totutella laitumeen niin kaviokuumeen riski vain suotta kasvaisi. Syötin pojan ja riensin pakkaamaan ponin koppiin, jos reissu suijuisi ongelmitta niin ehtisin takasin ennen kuin poika heräisi taas syömään. Äiti jäi kotiin pikku miestä vahtimaan (: Luovuttaja mielellä läksin ajamaan tuomiota kuulemaan. Kun pääsin perille paikalla oli kaksi eläinlääkäri ja kumpikin sanoi jo "kantava" jo heti kun sain tamman ulos trailerista. Asia kuitenkin tarkistettiin varmuuden vuoksi. Ensin rektaalitutkimus joka todensi kummankin eläinlääkärin mielipiteen - Kyllä sillä varsa on! Sitten tarkistettiin vielä ultraäänellä että varsa on elossa ja niinhän se oli. Meille tulee kuin tuleekin varsa! JES! Vaikka satoi vettä niin riemumielin ajelin takaisin kotiin.

Sen jälkeen Funan ruokavalioon vielä lisättiin proteiini. Proteiinin määrä nousee 0,5dl/ viikko aina 5dl asti ja määrää nostetaan vielä kunhan varsa syntyy ja imetys alkaa. Lisäksi mitä muuta olen puuhaillut niin viime torstaina (29.5) tein talliin vuotuisen kesäpesun painepesurilla ja Funalle pedattiin jo peti isompaan karsinaan. Jos en ihan väärin muista niin karsinan koko on 2,8x5,5 m2.

Tällä viikolla jos saisin vielä kalkkimaali tarpeet niin viikonloppuna voisin huitaista ne seinille (: 
Alla kuva vielä Funan mahasta, vuorokausia 288.

Hei taas, Funa päiväkirja!

#23 Positiivisesti yllättänyt synnytys

Kirjoitin synnytyksen kulun päiväkirjaani heti kun vain kykenin, jotta muistaisin kaiken juuri sellaisena kuin se oli. Tämä ei siis ole mikään "aika kultaa muistot" tarina vaan ihan oikeasti totta (: Tuolla viikolla oli menossa "juhannus ruuhka" synnytyssalit oli jatkuvasti varattuna ja Sintti oli lauantai aamuna 28 sillä viikolla syntynyt vauva.

24.3.2014 Maanantai rv 41+3
Käytiin sairaalalla yliaikaiskontrollissa kun Sintistä ei vieläkään kuulunut merkkiäkään. En voi sanoa edes että olisin yhtään supistusta tuntenut. Miut kiinnitettiin piuhoilla puoleksi tunniksi piirturiin mikä näytti supistustukset ja vauvan sydänäänet. Kätilö kävi katsomassa paperiin piirtynyttä käyrää ja kysyi tunsinko supistuksia koska niitä piirtyi säännöllisesti ja osa jopa ihan voimakkaan näköisiä, mutta ei en tuntenut niitä vieläkään. "Käyrillä" olon jälkeen pääsin lääkärille joka ultrasi vauvan ja tarkasteli mittoja. "Vauva näyttää terveelle, joten odotellaan perjantaihin jos mitään ei ala tapahtua niin tulkaa perjantaina käynnistykseen". Siispä suuntana koti.

Ennen perjantaita kokeiltiin kyllä joka ikinen poppaskonsti jos synnytyksen saisi käynnistymään kotikonstein ja voin kertoo että vauva tulee sitten kun aika on kypsä, ei sitä voi millään kiirehtiä. Viikon aikana haravoin koko takapihan ja kärräsin 26 kärrillistä lehtiä tunkiolle ja pinottiin polttopuita, siivosin sisällä, pesin saunan ja aloitin jopa ikkunoiden pesun puhumattakaan kolmen S:n keinosta :D

28.3.2014 Perjantai rv 42
Yön nukuin tosi huonosti. Jännitin paljon käynnistämistä koska olin monestakin paikkaa lukenut että käynnistetty synnytys olisi jollain tapaa kivuliaampi ja kyllähän se ajatuksena tuntui hurjalle että keho pakotetaan synnyttämään. Nyt olisi muuten Sintillä hyvä päivä syntyä, koska pikkusiskoni jota olemme pyytäneet Sintin kummiksi viettää 18 vuotis syntymäpäiviä (:

Tarkkailuhuoneessa

Aamulla soitin synnytyssaliin ja kyselin mihin aikaan sinne sopisi tulla ja kätilö neuvoi tulemaan heti kun vaan päästään. Puoli 9 lähettiin kotoa ajamaan. Mukaan lähtivät siis mieheni ja äitini. Synnytyspelkopolilla käydessäni sovittiin kätilön kanssa että myös äitini saa lähteä mukaan varatukihenkilöksi vaikka sairaalalla on tiukka säädös siitä että vain yksi läheinen saa olla mukana synnytyksessä. 10 aikaan oltiin sairaalalla ja minut ohjattiin tarkkailuhuoneeseen taas käyrille koska kaikki synnytyssalit oli täynnä. Niin, täynnä! Käyrä piirti taas supistuksia mutta en niitä tuntenut vieläkään. Puoli 11 sain ensimmäisen synnytyksen käynnistävän pillerin ja sitten vain alettiin odottamaan.

Neljä tuntia myöhemmin piuhat kytkettiin taas ympärilleni ja kone alkoi piirtää supistuskäyrää.

Kätilö toi toisen käynnistävän pillerin koska en vieläkään tuntenut supistuksia. Kello on siis puol 2 päivällä. Käsky kävi lähteä liikkeelle, koska se edesauttaisi synnytystä. Nyt alkoivat supistukset tuntua kevyenä jomotuksena alaselässä jotka kuitenkin hiipuivat kun neljän tunnin päästä taas otettiin supistuskäyrää. Illalla 6 aikaan kätilö arpoi vieläkö saisin kolmannen pillerin, mutta hän tuli kuitenkin siihen tulokseen että nukkuisin yön ja käynnistäminen aloitettaisiin uudelleen aamulla, koska tänä yönä ei kuitenkaan tapahdu mitään.

Jälleen käveltiin, katottiin telkkaria ja aloin valmistella nukkumaan käymistä. Selässä tuntui

Onks tää nyt se supistus?

kuitenkin ikävän tuntuinen jomotus niimpä pyysin kätilöltä kipulääkettä että pystyisin nukkumaan ja sain kipupiikin reiteen. Sitten toivottelin hyvät yöt äidilleni ja miehelleni jotka menivät tukihenkilöiden huoneeseen lepäämään ja minä jäin tarkkailuhuoneeseen odottelemaan unta. En ole varma nukuinko edes kunnolla. Saatoin torkahdella muutamia pätkiä ja kuuntelin käytävältä kuuluvia askeleita ja hälytyskoneiden piippailuja. Lepertelin vielä viimeisiä sanoja mahalleni. Kerroin Sintille että pian nähtäisiin.

Synnytyssalissa

Aamuyön puolella supistukset alkoi taas voimistua ne ei olleet kivuliaita vaan tuntuivat ainoastaan lihasten rutistukselta. Kun kello löi 3 mahassa tuntui hassu rasahdus ja toinen kohta perään. Muistin lukeneeni kalvojen puhkeamisesta että se tuntuu napsahdukselta mahassa ja siltä se tuntui. Niinkun pieni oksa olisi katkaistu mahaani vasten. Mietin olikohan se sitä ja pari seuraavaa supistusta kertoi minun olleen oikeassa koska lapsivettä alkoi tihkua. Painoin hälytysnappia, että saisin kätilön paikalle ja ilmoitin miehelleni ja äidilleni että nyt alkaa tapahtumaan.



Kätilö kertoi kohdunsuun olevan 3 cm auki. Supistukset alko tuntua voimakkaammin mutta ne eivät vieläkään olleet kovin kivuliaita. Supistusten läpi auttoi kun keskittyi hengittämään. Hengittelin isoja keuhkollisia koska supistukset eivät tuntuneet niin pahalta kun lihakset saivat riittävästi hapekasta verta. Olin tarkkailuhuoneessa vielä tunnin verran käyrillä ja noin puoli 5 aikaan kätilö kävi tarkastamassa kohdunsuun tilanteen ja kertoi että epiduraaliin vaaditut 4 - 4,5 cm olisivat nyt kasassa. Sain valita haluaisinko nyt epiduraalin vai haluaisinko mennä ammeeseen. Päätin ottaa mieluummin epiduraalin niimpä siirryttiin synnytyssaliin odottelemaan anestesialääkäriä.

Epiduraali helpotti oloa huomattavasti vaikka sen vaikutus jäi toispuoleiseksi. Oikea puoli oli ihan tunnoton mutta vasen kankku ja alaselkä tunsi jokaisen supistuksen. Pakotusta helpotti myös se että selkää haudottiin lämpökääreillä ja mieheni hieroi. Puoli kahdeksan aikaan aamulla kohdunsuu oli auki 8 cm ja paine selässä tuntui niin hurjalle ettei pelkkä hengittely enää auttanut ja pyysin saada kokeilla vielä ilokaasua. Sain hengitellä 30% seosta, mikä ei ole kovin vahvaa. Loppuajaksi siirryin istumaan jumppapallon päälle ja nojailin sänkyyn samalla kaasua hengittäen. Tuntia myöhemmin paikalle saapui kätilö joka sitten hoiti synnytykseni loppuun. 

Yhdeksältä tilanne oli se että sain siirtyä takaisin sänkyyn ja alkaa jo omaan tahtiin ponnistelemaan koska kohdunsuu oli 9 cm auki. Supistuksia tuli harvakseltaan ja niiden väli saattoi olla jopa viisikin minuuttia. Homman edistämiseksi minulle laitettiin oksitosiini-tippa ja supistuksia saatiin tiuhaan tahtiin. Alkuun tuntui ettei mitään tapahdu mutta mieheni ja kätilö vakuuttivat vauvan tekevän tuloaan koko ajan, mutta palautuvan takaisin aina kun supistus meni ohi. Piti siis ponnistaa vain lujempaa. 

Ponnistystyylini oli alkuun vähän väärä. Ponnistelin enemmän naamallani ja siksi homma junnasi vähän aikaa paikallaan. Jäin nimittäin odottamaan sitä niinsanottua "luonto-äiti ohjaa" että tulisi oikeasti ponnistamisen tarve mikä ohjaisi ponnistuksen suuntaa, mutta sitä ei tullut missään vaiheessa vaan suunta oli löydettävä itse. Ongelmia ponnistuksessa toi myös viiltävä kipu mikä iski tähän asti tunnottomana olleeseen oikean puolen lonkaan. Jokaisesta supistuksesta ensimmäinen ponnistus tuntui menevän ihan hukkaan kun lonkan särky iski niimpä kätilö lisäsi epiduraalin kerta-annoksen määrää jota pumppu pumppasi tasasin väliajoin. Kipu hellitti mutta isompi epiduraali annos kulutti ruiskussa olevaa ainetta vain nopeammin ja se pääsikin loppumaan noin 20 minuuttia ennen kuin Sintti oli saatettu tähän maailmaan. 

Synnytyksen loppu meni kuin transsissa. Jos kipuja oli niin niitä ei enää huomannu eikä huoneessa kuuluvia ääniä kuullut. Keskityin vain jokaiseen ponnistukseen ja pian olikin pää pihalla. Sintillä oli napanuora löyhästi kaulan ympärillä ja kätilö sai sen helposti nostettua pään yli. Odotettiin vielä viimeisiä supistuksia minkä aikana saatiin poika ulos. Kätilö sanoi että Sintti se on tulossa maailmaan nyrkit pystyssä. Pojalla nimittäin oli kädet rinnan päällä synnytyskanavassa :D Sitten kaikki oli ohi! 10:55 Sintti nostettiin paljaalle rinnalleni lämmittelemään ja palasin takaisin tähän maailmaan ja siihen synnytyssaliin.. Siihen hetkeen <3 Siinä se oli 9 kuukauden huolen aihe, oma poika.

Synnytyksen kestoksi merkittiin 8 tuntia, josta ponnistusta tunti ja 15 minuuttia. Nauratin kätilöä sanomalla jo ennen salista poistumista että jos synnytys voi millään asteikolla olla miellyttävää niin sitä se tällä kertaa oli. Kipu ei missään vaiheessa ollut niin kovaa tai sietämätöntä ettenkö olisi valmis samaan uudelleen milloin vain. Olin kuitenkin varautunut niin paljon pahempaan ja maalaillut kauhukuvia hyvän aikaa kaikesta mahdollisesta mikä voi mennä pieleen, että ne yhdessä sai suorituksen tuntumaan tosi helpolle. Lisäksi olen suuren kiitoksen velkaa miehelleni siitä että oli niin mielettömän hyvä tuki vaikka alkuun epäilin pystyykö hän olemaan paikalla koko synnytyksen ajan pahojen rytmihäiriöiden vuoksi sekä äidilleni joka tuurasi miestäni hänen käydessä huilaamassa.

29.3.2014 10:55

3970g

50cm